Lohikäärme-energia poliittisena käsitteenä

Viime kesänä internetissä levisi video, joka kiteyttää täydellisesti fordistisen teollisen tuotantotavan vuosikymmeniä jatkuneen kriisin ja uudenlaisen joukkoistamiseen ja ihmisten välisten suhteiden tuottamiseen perustuvan tuotantotavan luonteen. Videolla hiljattain Louis Vuittonin taiteelliseksi johtajaksi nimetty Virgil Abloh halaa Pariisin muotiviikkojen ensimmäisessä näytöksessään tunteikkaasti Kanye Westiä. Mitä tämä pitkä halaus merkitsi? Yleensä Pariisin suurten muotitalojen pääsuunnittelijat ovat ensimmäisessä näytöksessään kiittäneet muotitalojen toimitusjohtajia, jotka ovat ”antaneet heille mahdollisuuden”. Abloh, Kanyen pitkäaikainen suojatti ja yhteistyökumppani, halasi teollisuusjohtajien sijaan Kanyeta. Tapahtuma nähtiin myös merkittävänä sikäli, että siinä kaksi Chicagon lähiöiden mustaa kasvattia ikään kuin ottaa haltuun Pariisin muotimaailman: amerikkalaisista lähiöistä, mustasta “alakulttuurista” peräisin olevat vaatteet, hupparit ja lenkkarit ovat lopullisesti saaneet paikkansa huippumuodin keskuksessa. Streetwearista on tullut haute couturea.

https://www.youtube.com/watch?v=fj22Q4XMxKM

Ablohin perustama vaatemerkki Off-White on toisaalta klassinen esimerkki siitä, miten nykyajan muoti ja mainonta, kuten Roland Barthes jo 1950-luvulla kuvasi, käyttävät hyväkseen 1900-luvun avantgarden esteettisiä keinoja. Magritten ceci n’est pas une pipe toistuu eri muodoissaan Ablohin suunnittelemissa vaatteissa, jotka ovat täynnä lainausmerkeissä olevia tekstejä: 1000 euroa maksavassa maastokuvioisessa kenttätakissa, jota julkkikset ja muotivaikuttajat käyttävät cocktailkutsuilla, lukee ”Field Jacket” ja korkeakorkoisissa saappaissa ”For Walking”. Kuten 1900-luvun avantgarde-liikkeet, jotka vaativat taiteen ja elämän välisten raja-aitojen kumoamista, Off-White ei pyri luomaan vain vaatteita vaan elämänmuotoja: lainausmerkeissä olevien ilmausten kaksimerkityksisyyden (kyse on ehkä “kenttätakista”, mutta mikä on “kenttä”, jolla sitä käytetään?) kautta huomio kiinnitetään tietoisesti tapaan käyttää vaatteita, ilmaisemisen tapaan eikä ilmaisun sisältöön.

Kanyen hahmossa taas kristallisoituvat kaikki nykykapitalismille ominaiset piirteet. Kanye on kävelevä crowdsourcing. Sitten Kurt Cobainin kenelläkään yksittäisellä henkilöllä ei varmasti ole ollut niin suurta vaikutusta ainakaan miesten pukeutumiseen, mutta nyt jopa keski-ikäiset naiset Ullanlinnassa pukeutuvat perinteistä herrainpukeutumista ja katumuotia yhdistävän Kanye-kaavan (villakangastakki ja lenkkarit tai college-paita ja chelsea-saappaat) mukaisesti. Tosiasiassa kaikki nämä “supertähdet” kuitenkin toimivat vain laajempien voimien leviämiskanavoina. Vaikka ehkä rasististen ennakkoluulojen vuoksi häntä ei pidetä sellaisena, Kanye on todella nykyajan rock-tähti, suuruudenhullu maskuliininen sekopää kuin Serge Gainsbourg tai David Bowie, ja yhtä sekaisin, vaikka nykyisen biopolitiikan seurauksena ei ehkä juokaan yhtä paljon. Ensimmäistä kertaa Lou Reed voi kolminkertaisesti ylistää räppäriä, miltei kuin Juudas kieltää perinteensä: the guy really, really, really is talented…

Yksilöllisen nerouden sijaan Kanye on pikemminkin kiteytymä kaikista viimeksi kuluneiden 50–60 vuoden alakulttuureista. Musiikista en ymmärrä mitään, mutta Kanyen kaikkialle vaikuttanut pukeutuminen yhdistää elementtejä 50-luvun beatnikeiltä, 60-luvun Lontoon modeilta, 70-luvun punkkareilta, 80-luvun hiphopista, 90-luvun grungesta ja niin edelleen. Jos 1960–70-lukujen rocktähdet olivat fordismin valkoisesta työväenluokasta tulleita ”nousukkaita”, Kanye sen sijaan on Chicagon varakkaasta lähiöstä tuleva äidinkielen professorin poika, joka on valjastanut taustansa ottamaan haltuun erilaisia ”viileitä” alakulttuureja. Nykykapitalismissa ”työläinen” ei olekaan se, joka tekee ruumiillaan mitä käsketään vaan se joka voi aivoillaan tehdä mitä tahansa.  

Kanye herätti valtavan kohun ylistäessään vähän aikaa sitten Donald Trumpia. Kanyen mukaan heissä molemmissa, siis Trumpissa ja Kanyessa, on ”lohikäärme-energiaa”. En tiedä tarkoittiko Kanye itse aivan tätä, mutta mielestäni lohikäärme-energia tulisi ottaa vakavasti poliittisena käsitteenä, joka kykenee selittämään monia aikamme ilmiöitä ja kuvaamaan nykykapitalismille keskeisiä riiston ja haltuunoton muotoja. Olemme muuten mitä mieltä Kanyesta tahansa, selvää on, että Kanye on ymmärtänyt Trumpin vaalivoitosta enemmän kuin kaikki vasemmistolaiset politiikan kommentaattorit yhteensä.

Uuden biisinsä Ye vs. the People alussa Kanye kertoo, mitä näkee Trumpissa: ”I know Obama was heaven sent/ but ever since Trump won/ it proved that I could be president.” Jos Donald Trumpista voi tulla Yhdysvaltain presidentti, sitten voi kenestä tahansa. Mikä tahansa on mahdollista.

On täysin loogista, että Kanye samaan aikaan tukee Occupy Wall Streetia, hehkuttaa Donald Trumpia ja vihjailee siitä, että orjuus oli mustien omaa syytä. Sekä Kanyen että Trumpin lohikäärme-energia on sitä, että hän voi tehdä mitä tahansa, että tapahtuu mikä tahansa muutos, sillä mikä tahansa on parempi kuin nykyinen maailma. Taolaisessa magiassa lohikäärme-energia merkitsee joukkojen voiman hyödyntämistä ja kanavoimista tiettyyn tarkoitukseen. Epäilemättä oireellisesti siittiöiden parvimainen liike kohti munasolua on klassinen esimerkki tästä. Lohikäärme-energia on maskuliinisen sankarihahmon kykyä valjastaa joukot palvelemaan omia tarkoituksiaan ja tuottaa muutosta minä tahansa absurdina, mielivaltaisena voiman osoituksena. Lohikäärme-energia kääntää työvoiman potentiaalisuuden, ruumiin ja aivojen kyvyn luoda jotain uutta formaaliksi, arbitraariseksi mahdollisuudeksi, joka ilmaisee sitä kanavoivan mies-yksilön valtaa, kykyä pelkkänä potenssina. Se latistaa ihmislajin pystyasennon, kyvyn käyttää aivoja ja käsiä ja muuttaa niiden avulla maailmaa, pelkäksi miehisen elimen pystyasennoksi. Kunhan mulla seisoo, tapahtukoon maailmalle mitä tahansa. En jaksa edes mainita mitään esimerkkejä Trumpin viime aikoina julkisuuteen nousseista toilailuista…  

Kanye paljastaa sen, mikä on Trumpin suosion todellinen perusta. On parempi, että mitä tahansa tapahtuu. Hillary oli kaiken olemassaolevan armoton edustaja, jota vastaan Trump saattoi näyttäytyä jopa kaiken olemassaolevan armottomana kritiikkinä – lainatakseni Marxin ilmausta, joka kuvaa kommunistista liikettä. Trump, kuten Kanye, saa edes jotain aikaan. Trump toteuttaa kaikkien vasemmistolaisten fantasiat “paluusta politiikkaan”, vallan palauttamisesta markkinavoimilta poliitikoille, uudesta suvereenista, joka tekee poliittisia päätöksiä. Kanyen ”luomistyössä” taas kyse on nimenomaan formaalista mahdollisuudesta: mahdollista on kaikki se mikä ei ole loogisesti ristiriitaista. Siksi Kanye voi yhtä hyvin luoda konseptialbumeja, joiden vuoksi häntä verrataan Serge Gainsbourgiin, heittää joitakin jopa poliittisesti kiinnostavia, sopimusteorian vastaisia laineja (“Y’all throwin’ contracts at me/You know that niggas can’t read), mutta myös niin saatanan tyhmiä seksistisiä läppiä, että edes Timo Hännikäinen kännissä ei kehtaisi kirjoittaa niitä, edes päiväkirjaansa.

Lohikäärme-energia on potentiaalisen kääntämistä mahdolliseksi. Potentia, työkyky on kykyä muuttaa maailmaa, tuoda nykyiseen maailmaan jotain ennennäkemätöntä, joka on vain väreillyt tai kuhissut siihen asti ruumiissamme ja yhteistyössämme. Maailma sisältää vielä aktualisoitumattomia muutoksen potentiaaleja. Mahdollinen, jota lohikäärme-energia ilmentää, on sen sijaan puhtaasti loogista esteiden puutetta, lihaksikkaan tai aseiden tukeman fyysisen kappaleen mahdollisuutta liikkua tyhjässä ja homogeenisessä tilassa eteenpäin ilman vastaantulijoita.

Tämä potentiaalisuuden kääntäminen mahdollisuudeksi vastaa nyt jollakin tavoin sitä, mitä situationistit 1960-luvulla kutsuivat rekuperaatioksi, luovuuden haltuunotoksi. Nyt käsite olisi ajateltava uusiksi, sillä selvää on, että tietynlainen rekuperaatio, luovuuden ja vapautumisen pyrkimysten kapitalistinen haltuunotto on leimannut historiaamme vähintään juhlavuodesta 1968 asti. Vielä 10 vuotta sitten vuoden 1968 muistelutilaisuuksia järjestettiin kaikkialla. 10 vuotta myöhemmin, vaikka kyse on puolen vuosisadan ikään tulemisesta, kevättä 68 ei muisteltu enää lainkaan niin paljon. Näyttää, että kuluneiden 10 vuoden aikana tulevaisuus ennakoimattomana luomisena on kadonnut johonkin. Jäljellä on vain mahdollisuus, looginen ristiriidattomuus, maskuliininen uho. Vuodesta 68 ei siksi enää muisteta muutosta, yhteistä voimaa, lajityypillistä pystyasentoa, maailman muuttamisen mahdollisuutta vaan ainoastaan rock-kukot ja heidän potenssinsa.

Kaikenlaiset konservatiiviset kusipäät ovat loputtomiin syyttäneet vuoden 68 kapinallisia siitä, että he avasivat portit individualismille ja hedonismille ja tuhosivat hyvinvointivaltion moraalisen perustan. Jos hyvinvointivaltio on todella hedonismin vastainen ja sen “hyvinvoinnilla” on aina kansantalouden kasvattamista palveleva moraalinen perusta, asetun mielihyvin sitä vastaan ja mieluummin vaikkapa Kanyen ja Trumpin puolelle. Mieluummin mitä tahansa. Lohikäärme-energia on mahdollista kukistaa ainoastaan luomalla vielä voimakkaampaa energiaa, joka ei perustu maskuliiniseen uhoon ja toisten hyväksikäyttöön, järjettömään näennäiseen muutokseen vaan yhteisen voiman kasvattamiseen ja yhteiskunnallisen toiminnan ehtojen todelliseen muuttamiseen yhdessä. Sitä varten on järjestettävä vielä parempia bileitä kuin lohikäärmeillä (ja luulen, että tähän eivät pelkät “liskot” riitä). Merirosvo-energian voimalla niissä voidaan soittaa myös Kanyen biisejä, olemme Kanyen ja Trumpin sekoilusta sitten mitä mieltä tahansa.

Eetu Viren