Poliittisesta teologiasta taloudelliseen teologiaan

 

agamben

Giorgio Agambenin haastattelu valottaa Agambenin kirjan Il regno e la gloria. Per una genealogia teologica dell’economia e del governo (Bollati Boringhieri, 2009) perusolettamuksia ja erityisesti käsitteen talous, oikonomia taustaa. Agamben on melkein aina mielenkiintoinen, osin oppineisuutensa ja perinpohjaisuutensa takia, mutta ennen kaikkea siksi, että hänen ajattelunsa siirtää nykyisyyteen ”porvarillisen melankolian”, kaipuun porvariston itsensä hävittämään ”politiikan kulta-aikaan”, ja siinä on nähtävissä kauhu ja epätoivo porvariston itsensä vapauttamien kapitalismin voimien edessä. Se, että Agamben on umpikujassa ja että hän näyttää, että umpikujasta ei ole ulospääsyä, että on turha toivoa uuden käsikirjoituksen löytymistä, uutta kirjaa ja artikkelia kommentoitavaksi, tämä epätoivo voi sysätä ulos kapitalismin taloudellis-teologisesta koneesta.


Giorgio Agambenin haastattelu

Gianluca Sacca: Edellinen kirjasi Stato d’eccezione liittyy 90-luvun puolivälistä alkaneeseen projektiisi Homo sacer, jossa käsitellään teemoja kuten ‘suvereeni valta, ‘paljas elämä, ‘leiri modernin nomoksena. Kompleksinen työ, joka asettuu Foucault’n metodologian teemojen urille. Kuuluuko tämä uusi tutkimuksesi taloudellisesta teologiasta myös samaan horisonttiin?

Giorgio Agamben: Näen työni ilman muuta läheiseksi Foucault’n työlle. Kahdessa viimeisimmässä tutkimuksessani ”poikkeustilasta” ja ”taloudellisesta teologiasta” olen yrittänyt soveltaa samaa genealogista ja paradigmaattista metodia, jota Foucault käytti. Toisaalta Foucault työskenteli hyvin monissa eri ympäristöissä, mutta ne kaksi, jotka hän jätti työnsä ulkopuolelle olivat nimenomaan oikeus ja teologia, ja minusta näytti luontevalta suunnata viimeisimmät tutkimukseni juuri niiden suuntaan.

Kuinka löysit uudelleen tuon “torjutun” taloudellisen teologian käsitteen ja koska päätit tehdä siitä “paradigmaattisen” tutkimuksellesi.

Sysäyksen tutkimukselleni löysin tutkiessani viime vuosina Schmittiä ja Poliittista teologiaa, ja erityisesti kun yritin perehtyä syvemmin Carl Schmittin ja Erik Petersonin väliseen debattiin, jota he kävivät enemmän tai vähemmän vuodesta 1935 aina vuoteen 1970.

Työskenneltyäni samojen teologien parissa (ensimmäistä apologeetoista, Justinus, Ignatius aina Tertullianukseen asti), joita Peterson analysoi kirjassaan monoteismista tavoitteenaan löytää alkuperä kritikoimalleen poliittiselle teologialle, huomasin, että heidän tekstiensä keskipisteessä eivät olleet ainoastaan tai niinkään Petersonin rekonstruoimat poliittisen teologian ja monarkian käsitteet, vaan eräs toinen käsite, nimittäin oikonomia. Mielenkiintoinen tosiasia on, että joka kerta kun käsite nousee esiin, Peterson katkaisee sitaatin kesken. Tekstejä uudelleen lukiessani mietin, miksi ihmeessä tässä rekonstruktiossa torjuttiin juuri tämä käsite. Tällä tavoin huomasin, että oikonomian käsite oli näille kirjoittajille keskeinen ja olen yrittänyt rakentaa sen genealogiaa.

Välittömästi minulle tuli selväksi, että kristillisestä teologiasta on peräisin kaksi laajassa mielessä poliittista paradigmaa: poliittinen teologia, joka perustaa yhdelle jumalalle suvereenin vallan transsendenssin, ja taloudellinen teologia, joka korvaa sen ajatuksella oikonomiasta ymmärrettynä immanentiksi järjestykseksi – niin jumalallisen kuin inhimillisenkin elämän suoraan taloon kuuluvaksi eikä poliittiseksi. Ensimmäisestä ovat peräisin poliittinen filosofia ja moderni teoria suvereenisuudesta, jälkimmäisestä moderni “biopolitiikka” aina nykyiseen talouden ylivaltaan yhteiskunnallisen elämän kaikilla alueilla.

Kirja, jota olen kirjoittamassa, syntyy tästä havainnosta. Olen pyrkinyt rekonstruoimaan oikonomian teologisen käsitteen alkuperän, ja sitten toisessa osassa seuraamaan sen katoamista ja sekularisaatiota modernissa. Minusta nimittäin näyttää, että tämä käsite katoaa tietyllä hetkellä ilmaantuakseen eläin/maatalouden ja poliittisen talouden syntyessä 1700-luvulla.

Näkemyksesi on siis avoimesti vastakkainen sekä Petersonin että Schmittin samansuuntaiselle näkemykselle politiikan ja teologian yhteydestä. Näkemykselle, joka on niin erityinen, että se näyttää epäilyttävältä. Mutta olivatko he mielestäsi tietoisia siitä, että oikonomia “torjutaan” teologisen horisontista?

Epäilemättä! Petersonin teologinen sivistyneisyys oli mitä laajinta eikä ole ajateltavissa, että hän ei olisi tuntenut ongelmaa. Kaiken lisäksi hän katkaisee sitaatin, esimerkiksi Tertullianuksen tapauksessa, juuri siinä kohdassa, jossa sana oikonomia ilmaantuu. Schmitt puolestaan näki selvästi sen, mitä voisimme määritellä ekonomian voitoksi ja maailman depolitisaatioksi, joka hänelle implikoi modernisuutta; mutta hänelle oli strategisesti tärkeää kieltää, että tällä kehityksellä olisi teologinen kehys. Ei pelkästään siksi, että se olisi merkinnyt teologisen jalouden myöntämistä taloudelle, vaan ja ennen muuta siksi, että se olisi asettanut kyseenalaiseksi teologisen paradigman itsensä mahdollisuuden – poliittisen, joka oli hänelle sydämen asia.

Mutta palatkaamme rekonstruktiivisen tutkimuksesi alkuun ja Petersonin sensuroimaan, mutta nimenomaan kirkkoisien käyttämään oikonomian käsitteeseen. Aristoteles näyttäisi luontevalta viittauskohteelta, vaikka hänen käsityksensä onkin hyvin erilainen kuin ekonomian nykyinen merkitys. Mutta mikä oli kirkkoisien käsitys siitä?

Tietenkin terminä näiden teologien käyttämä oikonomìa on sama kuin Aristoteleen termi, joka tarkoittaa kreikaksi ennen kaikkea talon pitämistä. Mutta oikos, Kreikan talo, on monimutkainen organismi, jossa risteilevät heterogeeniset elementit, suorasta sukulaisuudesta isäntä–orja-suhteisiin ja usein alaltaan suuren maatalousyrityksen organisointiin. Se, mikä pitää nämä suhteet yhdessä on paradigma, jota voisimme kutsua “gestionaaliseksi”: kyse on toiminnasta, jota ei rajoita mikään normijärjestelmä ja joka ei muodosta epistemeä, tiedettä sen varsinaisessa merkityksessä, vaan edellyttää kerta kerralta erilaisia päätöksiä ja järjestelmiä erityisten ongelmien kohtaamisessa. Tässä mielessä termin oikonomìa oikea käännös olisi, kuten Liddell-Scott-sanakirja ehdottaa, management, johtaminen.

Mutta miksi kirkkoisillä oli tämän käsitteen tarve?

Tarve syntyy toisella vuosisadalla, kun aletaan jäsentää sitä, mistä myöhemmin Nikean ja Konstantinopolin konsiilien myötä tulee kolmiyhteyden dogmi. Isillä, jotka alkavat hahmotella kolmiyhteyttä, oli vastustajina vastassaan niin sanottuja monarkiineja, jotka ymmärsivät Jumalan olevan Yksi, ja ymmärsivät että tuomalla mukaan kaksi muuta jumalallista hahmoa riskinä oli lankeaminen polyteismiin. Ongelma oli kuinka yhdistää kolmiyhteys, jota ei voitu ohittaa, monarkiaan, monoteismiin, joka oli yhtä lailla kiistämätöntä. Oikonomìa on se käsite, instrumentti, elin, joka tekee tuon käsitteen ja siirtymän mahdolliseksi. Järkeily on yksinkertainen: Jumala on olemukseltaan ja luonnoltaan Yksi, kun taas hänen oikonomiansa näkökulmasta, oikoksensa, talonsa pidossa, hänen jumalaisessa elämässään hänellä voi olla poika ja hän voi jäsentyä kolminaisessa hahmossa. Oikonomian “gestionaalinen” paradigma on nimenomaan se, mikä tekee mahdolliseksi monoteismin ja kolmiyhteyden sovittamisen.

Mitä tästä terminologisesta valinnasta seuraa?

Aristoteleelle oikos ja polis ovat vastakkaisia ja ekonomia ja politiikka ovat erillisiä kuten talo on kaupungista substantiaalisesti eikä määrällisesti erillinen. Ksenofonilla on jo toisin, stoalaisilla nämä kaksi käsitettä pyrkivät muuttumaan epämääräisiksi. Se, mikä on minun näkökulmastani mielenkiintoista, on, että kun tullaan kristillisiin teologeihin, nämä tekevät oikonomian käsitteestä olennaisen teologisen paradigman. Kysymys, joka tässä kohden nousi luontojaan esiin, oli: miksi teologit ymmärtävät jumalallisen elämän ja jumalallisen hallinnon maan päällä ekonomiana eivätkä politiikkana?

Sanoit aiemmin, että tietyssä kohdassa tämä taloudellinen viittaus katoaa pyhän kolminaisuuden käsitteestä, miksi?

Syyt ovat ilmiselviä, vaikka niitä ei koskaan eksplikoida. Kun tullaan Nikeaan, suuriin konsiileihin, näemme, että on jo kehittymässä sofistikoitu filosofis-teologinen sanasto, kuten käsite homousia, substanssin ykseys. Oikonomia, joka aiemmin oli ollut paradigma, jossa aluksi oli ajateltu pyhää kolminaisuutta pragmaattisesti eikä teoreettisesti, muuttuu jonkinlaiseksi pudenda origo, joka on pantava syrjään.

Olemme siis käymässä läpi eräänlaista teologisten ideoiden historiaa, jossa tietyssä kohdin pyhän kolminaisuuden suora yhteys oikonomiaan katoaa näkyvistä. Tullakseen sitten jälleen esiin, mutta milloin? Onko meidän odotettava Schellingiä, kuten ennakoit lyhyesti Benjamin-konferenssissa, vai ilmaantuuko se, vaikka ohimennen, muina aikakausina tai muissa historiallisissa konteksteissa?

Osa työstä, jota haluan tehdä, on tämän välivaiheen rekonstruoiminen. Tietyssä vaiheessa oikonomian käsite sekoittuu pronoinian, johdatuksen käsitteeseen. Klemens Aleksandrialaisen myötä fuusio on jo täysin artikuloitu. Klemens sanoo hyvin selvästi, että oikonomia olisi järjetön ja absurdi, mikäli se ei saisi historian kulkua ohjaavan jumalaisen johdatuksen muotoa.

Tässä kohden asia muuttuu mielestäni äärimmäisen mielenkiintoiseksi. On lukuisia kertoja sanottu, että antiikin ihmisillä oli syklinen aikakäsitys, kun taas kristillisen historian filosofian ja teologian aikakäsitys on lineaarinen. Mutta todellisuudessa asia on paljon monimutkaisempi. Kun näemme Klemensillä ja Origeneella syntyvän kristillisen historiankäsityksen ensimmäisen idun, se nousee esiin paavalilaisen ilmauksen “ekonomian mysteeri” ainutkertaisena ympärikääntämisenä. Historia, siis mysteerinen talous, jumalainen mysteeri, joka on kristillisen ilmestyksen kohde ja joka ihmisen on siksi kyettävä avaamaan. Hegel (ja Marx hänen jälkeensä) eivät tee muuta kuin poimivat tämän paradigman paljastaakseen lopullisesti mysteerin.

Oletko jo ehtinyt tarkistaa, josko Hegelin teologisissa nuoruuden töissä näkyy jollain tavoin viittauksia historian teologis-ekonomiseen mysteeriin?

Luulen, että voitaisiin sanoa että Hegelin ja Schellingin välinen ero on nimenomaan tekemisissä kahden eri tavan kanssa ymmärtää oikonomian teologinen perintö.

Mutta jätetään Hegel ja palataan takaisin historiaan ekonomisen mysteerinä, mikä sinusta on erityisen mielenkiintoista tässä käsitteessä?

Yhtäältä se, että pohjimmiltaan juuri tämän ekonomian mysteerin kautta ilmaantuvat ensimmäiset idut kristillisestä historiankäsityksestä. Toisaalta se, että sekä jumalallinen elämä että jumalallinen maailman hallitseminen ja historian kulku sikäli kuin se paljastaa tämän jumalallisen maailmansuunnitelman, ovat ekonomiaa eikä politiikkaa. Kuten edellä sanoin, tämä merkitsee, että taloudellinen teologia on peräisin kristillisestä teologiasta, ei poliittinen teologia. Poliittinen teologia voi menestyä vain pidättelemällä taloudellista teologiaa: tästä on peräisin schmittiläinen kat-ekhon-doktriini, joka on tämän maailmaa hallitsevan taloudellisen suunnitelman pidättämistä, viivyttämistä.

Näin lähestymme uuden, modernin talouden käsitteen syntymää, joka Weberillä löytää uudelleen juurensa teologisessa mielessä hänen kuuluisassa teoksessaan Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Mutta ennen kuin siirrymme juuri päättyneelle vuosisadalle, kysyisin, oletko jo tutkinut etiikan, ekonomian ja teologian suhdetta Spinozalla, erityisesti hänen kirjassaan Tractatus theologico politicus.

Tämä on ongelma, jota en ole vielä käynyt läpi. Sen sijaan olen melko varma siitä, että taloudellinen paradigma, joka jatkuu maanalaisesti läpi koko keskiajan, nousee uudelleen esiin 1600-luvulla leibnizilaisessa debatissa teodikeasta ja 1700-luvulla eläintalouden synnyn yhteydessä. Encyclopédiessa on kaksi erillistä hakusanaa: economie politique ja economie animale. Ne ovat kaksi asiaa, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään, koska economie animale viittaa lääketieteeseen ja luonnontieteeseen, kun taas economie politique lähenee jo meidän poliittista talouttamme. Uskon voivani todistaa, että eläintalous on peräisin teologisen talouden paradigmasta. Jos ajatellaan sitä, että 1700-luvulla samat kirjoittajat (kuten Quesnay ja muut fysiokraatit), jotka kuuluvat poliittisen taloustieteen alkuperään, kirjoittavat myös traktaatteja eläintaloudesta, voitaisiin, olkoonkin, että varovasti, esittää olettamus modernin talouden teologisesta genealogiasta.

Voitaisiinko schmittiläisellä fraseologialla sanoa, että moderni ekonomia on maallistunutta teologista ekonomiaa?

En usko, että se olisi täsmällistä. Pikemminkin ehdotan usein unohdetun teologisen ekonomian historian rekonstruktiota ja johtolankojen sekä jälkien yksilöimistä sen vaikutuksista poliittisen taloustieteen syntyyn. Adam Smithin “näkymätön käsi” on ilman muuta yksi näistä jäljistä.

Tässä vaiheessa, koska olet juuri maininnut Smithin “näkymättömän käden” ja seuraamalla tulkintaa, jonka olet antanut johdatuksesta, mieleeni tulee analogia poikkeustilan ja teologisen “ihmeen” käsitteen välillä. Eikö ole olemassa yhteys ihmeen, poikkeustilan, taloudellis-teologisen paradigman, politiikan ja oikeuden välillä?

Varmasti. Yksi poikkeustilaa koskevan tutkimukseni tuloksista oli nimenomaan ajatus länsimaiden juridis-poliittisen järjestyksen kaksoisrakenteesta, joka näyttää perustuvan samanaikaisesti ahtaasti normatiivis-juridiselle elementille ja elementille, joka on päinvastoin anominen ja ekstrajuridinen. Teologinen ekonomia, sikäli kuin se on äärimmäisen johtava eikä normatiivinen, kuuluu varmasti poikkeustilan puolelle.

Silmiemme edessä on hahmottumassa tulkintakehikko, joka antaisi mahdollisuuden lukea nykyistä tilannetta, tarkoitan globaalistumista, ikään kuin jo kirjoitettuna tekstinä, jossa oikeus ei pohjimmiltaan koskaan ole ollut normatiivista, kun sitä taas oikonominen hallinta on taas ollut.

Minusta näyttää mahdolliselta nähdä tässä tutkimuksessa taloudellisesta teologiasta, että kulttuurimme, länsimaisen politiikan historia on vastakohtien historiaa ja taloudellisen paradigman ja tiukassa mielessä poliittisen paradigman risteytymien historiaa. Talous on niin jumalallisen elämän kuin historiallisen todellisuuden johtamisen puoli eikä normatiivinen puoli. Toistaen schmittiläisen lainauksen, (“le roi règne, mais il ne gouverne pas”), voitaisiin sanoa, että “règne” on “hallitsemisen” ensimmäinen paradigma ja “gouverne” sen toinen. Tässä perspektiivissä länsimaiden poliittisen järjestelmän historia näyttäytyy näiden kahden paradigman jatkuvana erona ja risteytymisenä.

Foucault työskenteli ilmiselvästi jälkimmäisen parissa ja hän kutsui sitä le gouvernement des hommes. Minä haluaisin ennen muuta työskennellä niiden risteytymien kanssa, vaikka onkin selvää, että nykyään tämä jälkimmäinen hallitsee.

Ekonomia on siis se, joka globaalissa kontekstissa hallitsee, onko se oikonomiaa?

Sanoisin, että emme kykene käsittämään nykyistä talouden riemuvoittoa muuten kuin yhteydessä teologisen oikonomian johtamisparadigmaan.

Tällä tavoin talous siis näyttäisi todelliset kasvonsa: poliittinen naamio otetaan pois esiin tulee oikonominen, teologis-ekonominen johtaminen. Voisimmeko määritellä tämän prosessin schmittiläisin termein eräänlaiseksi epämaallistumiseksi: ekonomiasta teologiaan? Toisaalta, termi olisi sama, eikä talous tekisi muuta kuin ottaisi politiikan ja oikeuden paikan, koska se on aina jo ollut siellä.

Sanokaamme, että talouden nykyisellä hallitsevuudella oli jo paradigmansa oikonomiassa. On totta, että règne ja gouverne ovat aina menneisyydessä kietoutuneet yhteen ja että niiden historia ei ole mitään muuta kuin niiden risteytymiä. Kuitenkin. Alusta lähtien, teologisesta näkökulmasta, hallitseva gouverne, jumalallisen elämän ekonomia. Filosofisin termein, tämä vastaa ontologisen (oleva, jumalallinen substanssi) paradigman yhtäältä ja täysin pragmaattisen paradigman toisaalta vastakohtaisuutta. Ontologian hallitsevuus on kätkenyt yhtälailla tai kenties tärkeämmän oikonomis-pragmaattisen elementin. Nykyään tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Mutta molemmat elementit ovat järjestelmän toiminnalle välttämättömiä.

Pysytelläksemme filosofisissa termeissä ja erityisesti filosofian alkuperissä, nouseeko esiin siis Aristoteleen ja Platonin vastakohtaisuus?

On aina hankala radikalisoida, kaikessa on aina kaikkea. Mutta sanoisin, että Aristoteles antaa lännelle ensimmäisen filosofian, ontologian, opin olevasta; Platonille on sen sijaan etusijalla ethos olevan tuolla puolen, pragmaattis-poliittinen elementti.

Palataksemme hetkeksi aristoteliseen oikonomiaan, minusta näyttää, että lyhyessä puheenvuorossasi, jonka pidit jokin aika sitten kansainvälisessä konferenssissa Benjaminista, yrittäisit kapitalismin olemuksen tulkintaa, joka lähtemällä Aristoteleen Politiikka-teoksessaan hahmottelemista orjan ja palvelijan oikonomisista käsitteistä päätyisi nykyään eräänlaiseen teologisen ekonomian “immanentisoimiseen”.

On liiallista sanoa, että yritän rekonstruoida kapitalismin olemusta. Varmasti ajatus immanentista järjestyksestä on olennainen, ja se löytyy myös antiikin oikonomiasta, Aristoteleesta Ksenofoniin. On tunnettua, että kreikkalainen oikonomia ei ole tuotantotaloutta, vaan talon, asioiden järjestyksen johtamista ja hoitamista. Krematistiikka, ansaitseminen, kuului antiikin oikonomian ulkopuolelle. Uskon kuitenkin, että tämä ajatus järjestyksestä, jota olemme tottuneet ajattelemaan toissijaiseksi modernissa taloudessa, muodostaa päinvastoin sille olennaisen edellytyksen ja tämä sitoo antiikin oikonomian moderniin ekonomiaan. Teologinen paradigma edustaa eräänlaista välielementtiä näiden kahden välillä.

Lopuksi, ottaaksemme uudelleen tarkasteltavaksi gentileläisen kehotuksen “Silete theologi in munere alieno!”, minkälaisen teologian, tässä vaiheessa, pitäisi ja täytyy puhua tällä kentällä?

Suosittelisin, että kaikki, jotka todella haluavat ymmärtää, mitä nykyään tapahtuu, eivät ohittaisi teologiaa.

Yksi minua eniten hämmästyttäneistä asioista, kun aloin työskennellä oikonomian ongelman kanssa on, että ajattelin löytäväni teologian kirjastoista kasapäin kirjoja oikonomiasta, sen sijaan en löytänyt mitään tai juuri mitään. On vaivalloisesti luettava yksittäisten kirjoittajien monografioita, jotta löytäisi varsinaisesti sen analyysia. Se on uskomatonta, mutta ei ole olemassa yhtäkään todella kattavaa työtä tästä käsitteestä.

Kuten kirjassani poikkeustilasta (Stato d’eccezione) parafraseeraten Alberico Gentilen kehotusta, provosoin juristeja käymään käsiksi tähän juridiseen instituutioon omasta näkökulmastaan, kutsuisin nyt teologeja tekemään samalla tavalla, käymään käsiksi tähän ongelmaan teologeina, ongelmaan, jonka torjumisella on ollut kammottavia seurauksia niin teologiassa kuin politiikassa.

Haastattelu tehty Roomassa 8 maaliskuuta 2004.
Käännös: Jussi Vähämäki