Biisit vol 1
Viikon kumu 63
Tämänkertainen kumu ei ole yksittäinen kappale, ei tuotanto eikä sävellys. Se on viimeisen 65 viikon aikana valitsemieni kumujen summa. Se musiikillinen draama, joka vajaan viiden tunnin elämänsä aikana lipuu tunnelmista toisiin nivoten kaikki kappaleet yhteen. Monimutkaisesti sanottuna se on kaikkea tuota, yksinkertaisesti sanottuna se on miksaus. Se on musiikki kappaleita peräkkäin niin, että niiden väliset saumat hioutuvat yhteen. Siinä yksittäiset kappaleet menettävät individuaalisen merkityksensä ja niiden merkitys muuttuu, miten ne ylläpitävät tai muuttavat olemassa olevaa tunnelmaa ja miten ne istuvat miksaukseen ajallisesti ja suhteessa edeltäneeseen ja seuraavaan kappaleeseen. Aluksi kumujen valinta oli puhtaasti sattumanvaraista perustuen puhtaasti makuuni ja siihen, että valittavan kumun tuli olla tuottajalta/tuottajilta, jotka voi ja pitää noteerata kun puhutaan elektronisesta musiikista (teknosta, housesta ja ambientista erityisesti). Myös poliittisideologinen puoli oli esillä erityisesti muutaman kappaleen kohdalla. Myöhemmin, kun päätin että teen näistä miksauksen, valintaprosessini mutkistui hieman. Valintakriteereihin vaikuttivat tuottajan ja kappeleen lisäksi se, miten kukin biisi istuisi kokonaisuuteen ja mihin kohtaan. Tässä on lopputulos tuosta prosessista. Tämä päättää ensimmäisen osan kumuista. Seuraavaksi tulen tekemään saman selektoinnin ja eklektisen musiikkikokonaisuuden rakentamisen mutta niin, että kaikki valitut kappaleet ovat suomalaista tuotantoa, koska ensimmäiseen osaan näitä valikoitui vain kaksi.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 62
Valitan niukkasanaisuuttani aikataulullisista syistä. Tämä on viikon kumu koska Steve Bug, koska youAND:THEMACHINES ja koska Ornaments!
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 61
Nimensä mukaisesti Periskop on havaintoja syvyyksistä. Taiteilijanimen takaa löytyy tanskalainen Danny Kreutzfeldt, jonka dark ambient ja dub tekno -musiikkiin keskittynyt projekti Periskop on. Immerse (Compounent II) on julkaistu Immerse-nimisellä pitkäsoitolla. Tämä levy on kokonaisuudessaan synkkää ja syväluotaavaa äänitutkimusta, dub- ja noise-elementeillä leikkivää ambienttia ilman selkeitä rakenteellisia rytmejä. Tämä määritelmä sopii moniin muihinkin (muttei toki kaikkiin) miehen kappaleisiin. Vaikka pitkäsoitto onkin varsin uusi, vuodelta 2015, ei Periskop enää tee live-keikkoja. Danny keikkailee silti DJ:nä sekä on varsin aktiivinen podcastien tekijä. Miehen miksauksia voi käydä kuuntelemassa periskop.cc-blogissa. Miksauksissaan Periskop seikoittaa taitavasti yhteen tekno- ja ambient-kappaleita luoden kolkkoja tunnelmia, joita on myös kuultavissa hänen omissa julkaisuissaan. Meno on synkähköä ja kylmää, hitaasti etenevää ja syvyyksistä kumpuavaa. Ambient- ja tekno -projektinsa lisäksi Danny Kreutzfeldt on myös mukana avantgardistisesssa Doom Metal -bändissä nimeltä SOL. Immerse-pitkäsoiton on julkaissut ruotsalainen Kabalion levy-yhtiö, joka on keskittynyt voimakkaasti synkän ambient-musiikin vaalimiseen.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 60
Tämänviikkoinen kumu on punakeltainen. Sekä tuottaja Tadeo että julkaisija Non Series ovat kummatkin Espanjasta. Tadeo on pitkän linjan tekno-DJ ja tuottaja, jonka kappaleissa ovat vahvasti mukana avaruudelliset äänimaailmat ja jousisovitukset. Monet miehen kappaleista ovat mielenkiintoisia sekoituksia näistä kahdesta maailmasta. Non Series on tinkimätön teknon julkaisualusta, josta on laukaistu maailmankartalle monta merkittävää teknon tekijää. The Net -kappale velloo eteenpäin sen pulputtavien bassojen voimalla. Välillä pinnalle nousee hyvin marimba-tyyppinen melodia, joka muodoltaa ja sävyiltään muistuttaa hyvin paljon kappaleen nimeä, verkkoa.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 59
Skudge on Ruotsista ponnistava minimalistinen teknon ja housen hallitseva kaksikko. Länsinaapurissamme on pakko olla jotain, joka synnyttää näitä duoja, sillä tämä on jo kolmas ruotsalainen kaksikko Kumu-esittelyissä. Skudgen keskiössä on ns. jumi, paikallaan pyörivät ja hitaasti muovautuvat teemat ja rytmit, jotka antavat paljon tilaa dj:lle leikkiä kappaleiden kanssa. Jumia ja paikallaan pyörimistä ei pidä missään nimessä ottaa huonona ominaisuutena. Jos Skudgesta pitää nostaa jotain, mikä erottaa heidät muista teknon ja housen kentällä, se on rytmisten elementtien rikkaus ja niiden sisältä kumpuavat tahdikkaat alamelodiat. Miesten tuottamat biitti pursuavat nyansseja, jotka toimivat loistavasti sekä rytmisinä että myös melodisina elementteinä. Surplus on myös tämmöinen kappale. Se kasvattaa elementtejä ympärilleen pikkuhiljaa. Perkussiot luovat oman mielenkiintoisen melodiansa samalla, kun niiden ympärille kasvaa tunnelmallinen dub-henkinen melodia sekä pehmeä lead-syna. Kappale on julkaistu tanskalaisella Echocord Colourilla joka on toiminut vuodesta 2008 asti. Levy-yhtiö on julkaissut materiaalia monilta housen ja teknon taitajilta kuten Steve Bug, Georgio Gigli ja Alan Fitzpatrick.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 58
Modeselektor onkin jo esitelty aiemmin, mutta Berliiniläismiesten toista maailmanmaineeseen noussutta projektia ei. Moderat on siis Modeselektorin (Sebastian Szary & Gernot Bronsert) ja Apparatin Sascha Ringin maailmanmaineeseen 2009 noussut yhteistyöprojekti. Miesten yhteistyö alkoi jo kauan ennen ensimmäisen albumin syntyä vuonna 2002, kun he julkaisivat ensimmäisen yhteisen EP:nsä. Tämän jälkeen vuosien sooloprojektien jälkeen kolmikko löysi tiensä taas yhteen ja tuotti 2009 Moderat-albumin, joka sai ylistystä monissa eri musiikkimedioissa, ja heidät valittiin vuoden 2010 parhaaksi live-aktiksi. Miltei jokaiselle kappaleelle ohjattiin myös oma taiteellisvivahteinen visualisaationsa, eräänlainen musiikkivideon ja visualisaation sekoitus. Tämän albumin myötä Moderat lunasti paikkansa yhtenä elektronisen musiikin maailmantähtenä säilyttäen kuitenkin uskottavuutensa ja uskollisuutensa juurilleen tulematta liikaa populaaripiirteiden saturoimaksi. Myöhemmin 2013 kolmikko julkaisi albumin II ja 2016 albumin III, jotka myös ovat ottaneet selkeät paikkansa elektronisen musiikin merkittävien albumien joukossa kuitenkaan yltämättä samaan pioneeristatukseen kuin debyyttinsä. Julkaisujen yhteydessä on myös tullut ulos tukku remixejä maailman kärkikaartin tuottajilta. Kumuksi valikoituu yksi näistä remixeistä. Alkuperäinen Moderatin Running on Moderatin tyyliin eeppinen ja herkkä kappale, jota kuljettaa eteenpäin Sascha Ringin lauluosiot kuoromaisten harmoonisten teknostabien tahdittaessa. Tästä kappaleesta unkarilainen rumpukonevirtuoosi KiNK on loihtinut remixin, joka on samalla uskollinen alkuperäiselle sekä kuitenkin omaleimainen KiNKin tyyliin. Kappale on lämmin sekä pitkään ja hartaasti kasvava. Se on julkaistu Monkeytown recordsilla, Modeselektorin pyörittämällä levy-yhtiöllä, joka ei ole pelkästään keskittynyt tekno- ja housemusiikkiin, vaan julkaisee kappaleita yli genrerajojen keskittyen aina uuden löytämiseen ja keksimiseen. Valitettavasti youtube eikä soundcloud suostu soittamaan kappaletta suomen IP:llä, joten linkitämme poikkeuksellisesti tähän toisen nerokkaan remixin Amelta.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 57
Genius of Time on ruotsalainen house-duo, pumppu joka yhdistelee musiikissaan vanhan ja uuden koulun housea, synteettistä ja analogista äänimaailmaa. Heidän kappaleensa ovat pääpiirteissään varsin hitaita, groovaavia sekä melodisia verrattuna moniin aiempiin kumu-valintoihini. Niissä on monesti mukana myös jazzimaisia elementtejä niin instrumenttien osalta kuin biisien rakenteellisestikin. Juno Jam on oiva esimerkki siitä, mitä improvisaatio ja “jamittelu” merkitsee heille. Biisi kasvaa orgaanisen tahattomasti, ei niin että kaikki elementit olisi tarkasti aseteltu paikoilleen puolen vuoden pähkäilyn perusteella, vaan kappaleen annetaan elää itsensä kliimaksiin ja laskeutua sieltä luontevasti alas. Juno Jamin on julkaissut saksalainen Running Back -levy-yhtiö.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 56
Matthew E, Rekid, Quiet Village, Sea Devils ja Radio Slave. Tässä aliakset joilla Britanniassa 90-luvun puolivälissä musiikillisen uransa aloittanut Matthew Edwards tunnetaan. Matthew kasvoi 90-luvulla syntyneen Acid Housen ja Teknon rinnalla, ja kasvaa edelleen. Hän oli mm. legendaarisen Milk Barin vakio-dj:tä, ja soitti myös useissa Ministry of Soundin illoissa erityisesti Walesissa ja Brightonissa. Hän oli myös innokas rave-kulttuurin tukija ja soitti usein ilmaisissa illoissa ympäri Britanniaa. Tällä hetkellä parhaiten mies tunnetaan Radio Slave -nimellä, jolla hän tekee tinkimätöntä teknoa ja nerokkaita edittejä pop-hiteistä kuten Kylie Minoguen Can’t Get You Outta My Head. Radio Slavelle tyypillistä ovat viipyilevät kierrot, pehmeät ja muhkeat bassorummut, minimalismi ja se, että hänen kappaleensa ovat erityisen pitkiä, harva kestää alle 10 minuuttia. Kierrot ovat pitkiä ja luuppaavia, ja uusia elementtejä esitellään kuuntelijalle varsin varovaiseen tahtiin. Vision on myös juuri sellainen kappale, vaikkakin se on miehen omaa tuotantoa. Kappale alkaa mukavasti pumppaavalla bassolla ja rytmisellä stabilla, iskutyyppisellä syntetisaattoriohjelmoinnilla. Kappale kasvaa Radio Slavelle tyypillisen eteerisesti ja viipyillen niin, että kuuntelija pääsee vahingossa unohtamaan missä vaiheessa kiertoa hän on menossa ennen kuin kappale yht’äkkisesti tiputtaa vanhan elementin pois tai tuo uuden niin sanotusti suoraa vasemmalta laidalta, eli puskista. Vision on julkaistu Rekids-levy-yhtiöllä, jota Radio Slave myös pyörittää.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 55
Oscar Mulero on vanhan koulukunnan teknotekijä. 80-luvun lopulta asti hän on toiminut DJ:nä, ja ollut suuri vaikuttava tekijä Espanjan ja Madridin teknokentässä. Tuolloin hän aloitti toimintansa The World -klubin vakio-dj:nä. Hän toimi myös avustajana Nuclear Recordissa, levy-yhtiössä, joka oli vahvasti kytköksissä The Worldiin. Hänen uransa suurin ponnahduslauta oli kuitenkin luultavimmin Sonar festivaalit 1996. Hänet oli buukattu soittamaan paikallisena tekijänä pienemmällä profiililla, mutta Mulero osoitti olevansa taidoiltaan ja selektioltaan korkean profiilin dj siinä missä Jeff Mills ja Richie Hawtin. Sonarin keikka poiki hänelle monia uusia festivaalisoittoja ja ensimmäisen julkaistun CD-miksauksen, jotka ampuivat hänet kohti teknomaailman kiertorataa, missä hän pyörii edelleen. Vakiinnutettuaan paikkansa dj:nä, hän alkoi toimia myös tuottajana pyrkien julkaisemaan musiikkiansa ainoastaan korkean profiilin levy-yhtiöissä. Vuonna 2000 hän julkaisi esikoisalbuminsa ranskalaisella Kobayashi-levymerkillä. Pian tämän jälkeen Mulero perusti Warm Up -levy-yhtiön, joka myöhemmin poiki Pole-levy-yhtiön, jota hän pyörittää edelleen. Vuonna 2003 hän julkaisi jo 9 EP:tä omaa musiikkiaan. Hänen äänimaailmansa on kasvanut ja kehittynyt vuosien saatossa, mutta hän on aina kyennyt säilyttämään kolisevan, teolliseen kolkkouteen kallellaan olevan, hypnoottisuuteen nojaavan tunnelman. Genetix on myös tällainen kappale. Sen eteenpäin narskuttava syna-kierto kylvää kylmiä väreitä tanssilattian selkäpiihin – hyvällä tavalla. Se on julkaistu hänen pyörittämällää Polegroup recordsilla.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 54
Jälleen kerran kumuksi valikoituu kappale kauneinta teknoa Klockworks-levy-yhtiöltä, jota pyörittää Ben Klock, tunnelmallisen ja maalailevan teknon yksi tämänhetkisistä mestareista varsinkin deckien takana sekä katalogin kasaamisessa. Klockworks-levy-yhtiö on hankala ohittaa, kun puhutaan nykyaikaisesta syvästä ja ns. luuppaavasta teknosta (luuppaavalla tarkoitan ns. paikallaan pyörivää, hitaasti pienien nyanssien kautta kasvavaa musiikkia). Etapp Kyle on levy-yhtiön yksi tuoreimmista kiinnityksistä. Klockworksin ohella hänen kappaleitaan ovat julkaisseet mm. Ostgut Ton sekä Semantica ja Prologue. Etapp Kyle on alunperin lähtöisin Ukrainasta, mutta pitää majaa tällä hetkellä Saksan Berliinissä. Hänen kappaleissaan on erittäin paljon hypnoottisia elementtejä ja toistuvia kiertoja. Hän on myös melodisemman ja melankolisemman teknon mestari, kuten kumuksi valikoitunut Luna osoittaa. Kappaleen kaunis marimba-tyyppinen melodia sekä pitkät lead-syntetisaattorimelodiat luovat utuisen äänimaiseman, johon kuuntelijan on helppo upota niin tanssilattialla kuin vaikka säkkituolissa. Tämä kappale lähestyy jo paljolti ambienttia tunnelmaltaan, mutta vaikka kyseessä olisi yksi miehen menevämmistä ja ns. tanssittavammista kappaleista, sen tunnelmat olisivat hyvin tunnistettavia, unimaisia. Tässä kappaleessa ollaan niin sanotusti asian kiertoradalla.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 53
https://youtu.be/rPqFldOcPMI
”Dance music needs riot grrrls. Dance music needs Patti Smith. It needs DJ Sprinkles. Dance music needs some discomfort with its euphoria. Dance music needs salt in its wounds. Dance music needs women over the age of 40. Dance music needs breastfeeding DJs trying to get their kids to sleep before they have to play. Dance music needs cranky queers and teenagers who are really tired of this shit. Dance music needs writers and critics and academics and historians. Dance music needs poor people and people who don’t have the right shoes to get into the club. Dance music needs shirts without collars. Dance music needs people who struggled all week. Dance music needs people that had to come before midnight because they couldn’t afford full admission. Dance music does not need more of the status quo.” Tämä on The Black Madonnan, ehkä yhden kovimmassa nosteessa olevan nyky-dj:n filosofia siitä, mitä tanssimusiikkikulttuurin pitäisi olla. Yhdysvalloista lähtöisin oleva tuottaja-dj nousi Chicagon house-piireihin 2012 tullessaan vakiosoittajaksi legendaarisessa Smart Barissa yhdessä Derrick Carterin ja Frankie Knucklesin kanssa. Pian hänestä tuli paikan ensimmäinen luova johtaja. Hän vei asiaansa eteenpäin niin musiikin kuin tanssikulttuurin filosofian ja estetiikan saralla, ja hänen suuntansa oli rakenteita rikkovaa. The Black Madonnan nousu tanssimusiikin sydämeen ei ole sattumaa. Hän on kirurgintarkka dj, jonka setit liikkuvat sulavasti vanhan discon kautta italoon, siitä houseen ja teknon kautta takaisin niin sulavasti, että voisi kuvitella miksattujen biisien aina kuuluneen yhteen. Hänen vihkiytymisensä tanssimusiikin asialle on vertaansa vailla ja se on nähtävänä valtavana energiana, mitä hän säteilee keikkojensa aikana. Hänen persoonansa on puhdasta rakkautta asiaa ja sitä rakastavia ihmisiä kohtaan. Hänen tuotantonsa noudattaa samaa eklektistä rajoja rikkovaa agendaa kuin hänen dj-settinsäkkin. “A jealous heart never rests” on kaunis kappale, joka alkaa diskomaisilla jousisovituksilla liikkuen siitä sulavasti acid-houseen. Basso-rumpu on mukavan kuiva, ei liian ylituotettu tai täyteläinen, vaan juuri sopiva rosoinen tähän kappeleeseen. Bassorumpua seuraavat symbaalit sekä handclap, joka on niin käsinkoskeltavan “aito”, että en ilmettelisi, jos tämän soidessa tanssilattialla ihmiset siihen yhtyisivät. The Black Madonnan tapaan tämä biisi on tunnelmiltaan iso, ja se hyppii mukavasti teemasta toiseen päästämättä kuuntelijaa kuitenkaan rytmin pyörteistä. Kappaleen on julkaissut Argot Records, joka on chicagolainen house-levy-yhtiö, jonka katalogista löytyy julkaisuja tuottajilta kuten Ripperton, Huxley, Virginia ja Nick Höppner.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 52
Tämänviikkoisessa kumussa sukelletaan taas vaihteeksi trippiteknon maailmaan. Abdulla Rashim on nuori ruotsalainen DJ-tuottaja, joka on vasta parin vuoden sisään noussut maailmanmaineeseen. Mies keikkailee paljon ja on erityisen ahkera live-keikkojen tekijä. Rashimin tyyli hyvin psykedeelistä ja ns. tripauttavaa. Hän käyttää paljon polyrytmisiä kiertoja ja pitkiä toistuvia melodialinjoja, jotka ovat omiaan tiputtamaan kuuntelijan pois kappaleen kierrosta, tämä tekee hänen tuotannostaan erityisen trippaavaa. Weldiya 1 on juurikin tällainen biisi. Acid-henkinen narskunta kulkee kappaleen läpi jauhaen kuuntelijaa kohti unohdusta samalla kun pienet muutokset ja elementit leikkivät piilosta kappaleen soljuessa vuolaasti eteenpäin. Weldiya 1:n on julkaissut prologue, joka on tunnettu psykedeelisen teknon julkaisija ja hypnoottisten äänimaisemien vaalija.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 51
https://youtu.be/QjU6qb602l0
Reconditen nousu elektronisen musiikin skenen ytimeen on tapahtunut sattumien kautta, vaikka miehen tyyli onkin uniikki omalla uneliaalla tavallaan. Mies toimi fysioterapeuttina Berliinissä, kun tuottaja-dj ja levy-yhtiömies scuba päätyi hänen hoitoonsa. Hoitojen jälkeen Recondite tutustutti Scuban omaan tuotantoonsa, ja jo kohta julkaistiin ensimmäinen sinkku Scuban Hot flush -levy-yhtiöllä. Tästä lähti käyntiin matka, jota Recondite tekee edelleen. Hän on sittemmin julkaissut materiaalia levy-yhtiöillä kuten Innervisions, Dystopian, Life and Death ja yhdysvaltalaisella Acid Testilla (niin kuin esimerkiksi tämä kappale). Reconditen äänimaisemat ovat monesti unenomaisen melodisia ja jokseenkin jahkailevia. Niissä on tunne noususta joka ei vaan koskaan pääse kliimaksiinsa, vaan se viipyilee kauniisti juuri sen pinnan alla. Hän käyttää usein pitkiä pad-ääniä – suomennetaan ne nyt vaikka “äänityynyiksi” – pitkiä nuotteja ja sointuja jotka esim. aukeilevat ja sulkeutuvat tunnelmaa edistäen ja joissa on laaja äänispektrumi, paljon alempia keskiääniä, keskiääniä sekä ajoittain myös ylä-ääniä. Limber ei ole poikkeus. Acidmaiset padit liikkuvat pitkin äänimaisemaa luoden introon polun, jota kuuntelija voi rauhassa kulkea kohti kappaleen “droppia”, basson ja rumpujen esiintuloa. Myös ne ovat hillittyjä ja tukevat kappaleen tunnelmaa hyvin. Kevyt rimshot snaren tai handclapin tilalla ei revi tanssilattiaa palasiksi ilmestyessään, vaan keinuttaa mukavasti samalla kun acid-tyyppinen melodia avautuu hiljalleen taas sulkeutuakseen kohti loppua.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 50
Tämän viikkoinen kumu on kuivakkaan kulmikasta jauhantaa suoraan yhdysvaltalaiselta jumiteknon konkarilta Functionilta. Kuivakas jumitekno pitää tässä kontekstissa ymmärtää musiikin elementtien ja niiden luonteen kautta. Burn lähtee liikkeelle handclapin ja hihojen vuoroleikillä, joka polkee kappaletta alkuun laajalle saturoidun bassonarskunnan kimpoillessa pitkin äänipanoraamaa. Biisin ensimmäiset kaksi minuuttia kasvattavat ja kasvattavat ja kasvattavat jännitystä, kunnes PUM, bassorumpu, ei mitään sen ihmeellisempää ja juuri siksi niin ihmeellistä. Tämän biisin ihme on se, miten se lopulta pienistä ja varsin minimalistisista elementeistä huolimatta nostaa jännityksen ja laukaisee sen juuri sopivalla tavalla, ei liian isosti vaan juuri tarpeeksi isosti. Function on yksi yhdysvaltojen merkittävimpiä teknon taitajia. Alkujaan New Yorkista ponnistanut David Sumner on ollut mukana monessa, muun muassa jo legendaariseen maineeseen kasvaneessa Sandwell District kollektiivissa johon kuului Sumnerin lisäksi myös brittiläinen Regis. Kyseinen kappale Burn on juurikin julkaistu Sandwell District -levymerkillä vuonna 2008. Function pyörittää myös omaa Infrastucture Imprint -levy-yhtiötä. Nykyisin Berliinissä majaileva Function julkaisee jatkuvasti uutta materiaalia mm. Ostgut Tonin kautta ja pitää residenssiä Berliiniläisellä Berghain-klubilla.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 49
https://youtu.be/v94r-RyiWjE
Fates Unknown lähtee liikkeelle bassorummulla, joka tahdittaa äänimaailmaa läpi koko kappaleen. Tämän bassorummun (kickin) alta nousee hiljalleen pulputtaen kappaleelle ja sen arkkitehdeille ominainen äänimaailma, acid, Korg 303 -bassosyntetisaattorin tuottama kumimainen ääni, joka on aikanaan kehitetty korvaamaan basistia bändissä. Harvalla musiikkikomponentilla on ollut niin merkittävä vaikutus (ainakaan lähihistoriassa) jonkin musiikkisuuntauksen tai tyylilajin syntyyn kuin juuri tuolla Korgin valmistamalla 303-syntetisaattorilla. Tämä kone tosiaan luotiin 80-luvun alussa korvaamaan basistia, mutta sen kumimainen, terävä, eloisasti aukeileva ja taas sulkeutuva sekä “pulputtava” äänimaailma olikin liian absurdi vain emuloidakseen jotain, sen sijaan se inspiroi monia musiikintuottajia luomaan jotain aivan uutta 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Acid Houselle ja Acid Teknolle ominaiset bassolinjat ovat juurikin sitä mitä tämä kone saa aikaan. Acid bassolinjojen lisäks Fates Unknown -kappele keinuu kauniisti pianomelodian tahtiin muiden elementtien noustessa ja laskiessa kappaleen kehittyessä. Vaikka rytmi onkin kappaleessa varsin pinnassa, se ei välttämättä toimi niinkään kutsuna tanssiin vaan enemmänkin meditatiivisena metronomina. Kappaleen yksi tuottajista, Tin Man, on kunnostautunut erityisesti Acid Housen parissa. Yhdysvalloista ponnistaneella Tin Manilla (oikealta nimeltään Johannes Auvinen) on suomalaiset juuret ja mies myös keikkailee jonkin verran Suomessa. Hän on tuottanut musiikkia useiden nimekkäiden teknoihmisten kuten Donato Dozzyn ja Cassegrain kanssa sekä ollut mukana suomalaisessa Acid Symphony Orchestrassa. Tämä projekti oli kahden musiikkimaailman kummallinen hybridi, orkesteri, joka koostui suomalaisen elektronisen musiikin ja erityisesti acid-housen huippuosaajista, jossa 10 orkesterin jäsentä soittaa kukin omaa 303-syntetisaattoria, ja jossa yksi toimii kapellimestarina tahdittaessaan kaikkea rumpukoneella. Tin Man pyörittää myös omaa levy-yhtiötään. Kappelaan muut tuottajat Jozef K ja Winter Son ovat kummatkin Manchesterista ponnistavia tuottajia. Heidän taipaleensa teknon elektronisen musiikin polulla on kuitenkin lyhyempi kuin Tin Manilla. Tin Manin, Jozef K ja Winter Sonin kaikkien tuotannossa on hyvin selkeitä yhtymäkohtia ja leikkauspisteitä puhtaista (ja vähän säröisemmistä) pianomelodiosta 303:n acid pulputukseen.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 48
Tämän viikon kumu on kahden äänitaiteen ja teknomusiikin mestarin käsialaa. Alkujaan Peter Van Hoesenin tekemä, sittemmin Donato Dozzyn remiksaama Attribute 39 on kaunis ambient-biisi, joka kasvaa seitsemän minuutin elinkaarensa aikana miellyttävän rauhallisesti mutta silti mukavan poikkeavan kierron kautta. Jousisovitukset ovat hyvin rauhoittavat ja unenomainen tunnelma maalaa kuuntelijalle hyvin kuvaa siitä mihin nämä miehet tuotannossaan pystyvät. Peter Van Hoesen on ollut mielessäni jo pitkään kumujen suhteen. Belgiasta lähtöisin olevaa tuottaja-dj:tä kuvataan osuvasti ääniveistäjäksi. Hänen teoksensa löytävät kodin kovin erilaisista paikoista, tanssilattioiden lisäksi myös museoista sekä muista epäkonventionaalisista musiikin ja äänen nauttimisympäristöistä. Ambientin lisäksi miehellä on vakaa paikkansa teknon maailmassa. Hän pyörittää levy-yhtiötä Time to express ja on tällä hetkellä monen muun tuottajan tavoin löytänyt taiteellisen kotinsa ja residenssinsä Berliinistä. Hän on myös vakioesiintyjä legendaarisilla Labyrinth-festivaaleilla Japanissa. Italialaisen Donato Dozzyn olemmekin esitelleet jo aiemmin Voices from the lake -kumun yhteydessä. Miehen syvä orgaanisuutta emuloiva tyyli on taianomaista, puhuttiin sitten ambient-kappaleista, joissa biitittömät äänimaisemat maalaavat horisonttia pastellinsävyillä, tai teknomman/housemman lämpimästä rytmikierrosta, joka upottaa kuuntelijan kohti unohduksen tilaa. Attribute 39 Remix -kappale on julkaistu juurikin Time to express -levy-yhtiöllä.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 47
Italialaissyntyisen Berliinissä vaikuttavan Lucyn olemme jo aiemmin esitelleet mutta Chris Liebing on jäänyt vielä ilman tarkempaa valotusta. Saksan Giessenistä kotoisin oleva Chris oli alkujaan innostunut hiphop- ja funk-musiikista, kunnes -93 hän törmäsi levyostoksillaan teknoon. Tämä löytö sinetöi miehen loppu-uran ja taipaleen musiikin parissa. Ensimmäinen askel oli muutto Frankfurtiin ja isompiin kuvioihin. Vain vuosi teknon löytämisestä hän pyöritti omaa Spinclub-iltaa, työskenteli Eye Q Recordsilla ja oli jo perustanut ensimmäisen oman levy-yhtiönsä Soap Recordsin. Mies oli myös legendaarisen Omen-klubin taustatekijä. Muutama vuosi ja levy-yhtiö myöhemmin hän perusti CLR-levymerkin, jolla tämäkin kappale on julkaistu. Levymerkki täytti juuri 15 vuotta ja on yksi teknon merkittävimmistä tekijöistä tälläkin hetkellä. Vuosien varrella Chris Liebing on voittanut useita dj- ja tuottajapalkintoja. Tämä kappale on erittäin tyypillinen ote hänen tuotannostaan. Junamaisesti kulkeva kappale pysyy koko matkan ajan varmasti kasassa ja Lucyn alkuperäiset hypnoottiset äänikartat tahdittaa sitä juuri oikein.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 46
Hans Bergin Machines on kuin ympäriinsä kimpoileva kellopeli, jonka jokainen nuotti on samalla tarkkaan mietitty, samalla satunnaisen vääristynyt, välillä väistäen rumpuja, välillä ottaen niistä kimmoisuutta myös melodiaan. Melodia on kokoajan läsnä, mutta se elää ja hengittää kappaleen kanssa liikkuen hiljalleen kohti kappaleen kasvavaa kliimaksia. Rumpusovituksissa kuulee klassisten rumpukoneiden äänijäljet ja grooven. Hans Berg on alkujaan ruotsalainen tuottaja, joka jo aikaa sitten otti suunnakseen (monen muun house- ja teknotuottajan tavoin) Berliinin, ja on jäänyt tälle tielle. Hänen tuotantonsa on samanaikaisesti hypnoottisen melodista ja tanssilattialle soveltuvaa rytmiikkaa. Omasta mielestäni hänen tuotannossaan on kuitenkin kuultavissa enemmän brittiläisiä kuin saksalaisia vaikutteita. Monet kappaleet (kuten Machines) omaavat garagemaisia rytmiikoita ja iskuvälejä tahdittaa mukava swingi. Nykyisin Hans Berg pyörittää UFO Station Recordings levy-yhtiötä maanaisensa Johanna Knuttsonin kanssa. Machinesin on julkaissut brittiläinen (tarkemmin ottaen Leedsiläinen) Fullbarr-levy-yhtiö, jonka katalogista löytyy julkaisuja monilta vahvoilta house-osaajilta kuten Detroid Swindleltä ja Rippertonilta.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 45
Red Axessin Hope-kappale on poikkeavan orgaaninen tuulahdus kumujen sarjaan, jossa pääosa kappaleista on ollut enemmän ja vähemmän tekno- ja syntetisaattoriorientoituneita. Red Axes on Israelin Tel Avivista ponnistava duo, joka on tuottanut musiikkia jo kauan aloittaen uransa jo Red Cotton -nimisellä kokoonpanolla soittaen new wave ja post punk -musiikkia. Myöhemmin miehet ovat asuneet ympäri Eurooppaa haalien vaikutteita musiikkiinsa. 2000-luvun alussa muuttaessaan takaisin Tel Aviviin he aloittivat kaupungin musiikki-skeneä järisyttäneet Break It! -klubi-illat, joissa pääpaino oli psykedeelisellä discolla ja housella. Tämä psykedeelisyys on myös kuultavissa heidän omassa musiikissaan. Hope-kappale liikkuu hitaasti house-tahdissaan keräten ympärilleen elementtejä, jotka ovat varsin tyypillisiä Red Axessille. Huumaavat ja rytmiikkaa rikkovat “beduiinirummut”, psykedeeliset peltirumpu-fillit ja arpeggiot sekä myöhemmin kappaleen kliimaksissa esille tuleva basso-kitara on aseteltu mukavan rikkonaisesti lomittain niin, että kappaleen virta on orgaaninen, hieman groovaava ja samalle etnotyyppinen lähi-itäisellä tunnelmalla. Kappaleessa aina aika-ajoin esille tuleva laulu-sämple luo mukavan kuumotuksen ja jännityksen muuten kovin leikkisään kappaleeseen. Kappaleen on julkaissut Multi Culti -levy-yhtiö, joka pitää päämajaansa Montrealissa. Levy-yhtiö on selkeästi keskittynyt julkaisuissaan etno- ja tanssimusiikin erilaisten hybridiartistien esilletuontiin.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 44
Terminus Effect on pahaenteisesti kasvava kappale, jossa on ilkeän energian lisäksi myös jotain primitiivistä. Sen rumpuohjelmointi poikkeaa teknon perinteisestä 4/4-tasabiitistä jaottuen 3/3/2 (voi mennä musanörtteilyksi mutta tämä on merkittävä piirre kappaleessa). Tom-rumpufillit kiertojen lopuissa ovat myös oleellinen osa primitiivisyyden luomisessa. Kappeleen muut elementit, kuten osittain peruskierrosta erillään liikkuva melodia ja pitkät kuumottavat pad-linjat, tekevät kappaleesta uhkaavan ja jännitystä kasvattavan sekä jännityksestä vapauttavan. Tämä kombinaatio onnistuu minusta harvoin hyvin, tässä se toimii juuri oikein. Kappeleen tuottanut yhdysvaltalainen tuottaja Drumcell (Moe Espinosa) on kotoisin Los Angelesin nurjemmilta kujilta San Garbrielin alueelta. Tämä rosoisuus on helposti kuultavissa hänen musiikissaan. Vaikka Moe saikin koulutuksen klassiseen musiikkiin, hän kiinnostui jo nuorella iällä enemmän punkista ja noisesta, ja soitti mm. kitaraa useissa produktioissa. Myöhemmällä iällä mies löysi syntetisaattoreiden maailman ja päätyi tämän kautta tuoteinsinööriksi Native Instrumentsille, yhdelle musiikkialan merkittävistä toimijoista. Hän on myös yksi Droid recordsin perustajista ja ollut mukana tekemässä Pohjois-Amerikassa hyvin vastaanotettuja Interface warehouse -tapahtumia. Hänen oma tuotantonsa löi läpi lähes välittömästi 2000-luvun alussa ja mies löysi lähes saman tien esteettisen polun, jota seurata. Sillä polulla on tuotettu myös tämä kappale, jossa raaka konemainen voima yhdistyy hypnoottisiin kiertoihin silti unohtamatta miehen punk- ja noise-juuria. Terminus Effect on julkaistu Dystopian-levy-yhtiöllä, jota pyörittää Rødhåd, Berliinin lahja dystooppismelankoliselle teknoskenelle. Drumcellin tuotanto uppoaa Dystopianin katalogiin kuin nyrkki sulaan voihin.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 43
“We don’t care about the hype, we just do what we love”, näin kuvaa itseään Ilian Tape, levy-yhtiö, joka on tämänviikkoisen kumun takana. Ilian Tape perustettiin 2007 ja sitä olivat perustamassa Marco ja Dario Zenker sekä Muller. Vuosien saatossa Müncheniläinen levy-yhtiö on noussut teknokansan tietoisuuteen erityisesti ravekulttuurin ja -estetiikan perinteitä kunnioittavana tahona. Heidän äänimaailmansa on säröistä, ja kappaleissa käytetään usein “halliravemaisesti” oldskool-breakseja, nauhoitettuja ja leikeltyjä rumpuluuppeja, jotka antavat orgaanisen kosketuksen kappaleille. Monissa julkaisuissa kuullaan myös elektroa ja breakbeat-vivahteita, joita Ilian Tapen artistit viljelevät julkaisuissaan. Niin myös tämänviikkoisessa kumussa, joka on Skee Mask -artistin käsialaa. Myös Skee Mask on alkujaan Münchenistä ja viehättynyt vanhemman teknon ja elektron estetiikasta. Hänen kappaleensa varioivat paljon, mutta niille tyypiillistä ovat rikkonaisemmat rytmit ja kierrot sekä puhdas melodisuus ja selkeät (ja kuivat) syntetisaattoriäänet (kuivalla tarkoitan käsittelemättömiä, efektöimättömiä jne.). Skee Mask on pitänyt tietoisesti oman henkilöllisyytensä salassa. Hänen Boiler Room -settinsäkin mies soittaa kalastajanhattu tiukasti silmien edessä koko ajan. Panorama -kappale on otettu Skee Maskin kokopitkältä julkaisulta Shred, joka julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Shred on eklektinen kokonaisuus rytmejä ja melodioita vahvalla 90-luvun tekno- ja elektroestetiikalla. Panorama valikoitui kumuksi, koska kuulin sen kauniin lead-melodian keskellä teknosettiä ja se jäi soimaan päähäni pitkäksi aikaa. Valitettavasti en etsinyt kappaletta välittömästi Shazamilla, vaan se jäi minulle mysteeriksi, kunnes myöhemmin törmäsin siihen etsiessäni uutta musiikkia. Ja onneksi löysin.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 42
Englannista ponnistanut Shifted lienee yksi tämän vuosikymmenen merkittävimmistä ja aluksi myös mysteerisimmistä uuden teknon vaikuttajista. Hänen tarinansa musiikin saralla ei kuitenkaan rajoitu pelkästään tälle vuosikymmenelle. Oikealta nimeltään Guy Alexander Brewer aloitti musiikillisen taipaleensa 14–15-vuoden iässä 90-luvulla keräilemällä Jungle ja DnB (Drum & Bass) -vinyyleitä. Pian 2000-luvun alussa hän lyöttäytyi yhteen jazz-pianistin ja muusikon George Leavingsin kanssa. Sittemmin he muodostivat yhden 2000-luvun merkittävimmistä DnB-projekteista nimeltä Commix. Commixia kesti vuosikymmenen, muutaman levyn ja usean upean julkaisun verran, mutta kun George muutti Cambridgesta Lontooseen Brewerille jäi aikaa tutustua muihin musiikkityyleihin. Hän oli jo jonkin aikaa tuntenut vetoa teknoa ja raaempaa äänimaisemaa kohtaan, hän ei aina myöskään täysin tunnistanut itseään Commixin melodisista kappaleista, vaikka ne sisälsivätkin paljon vaikutteita häneltä. Brewer sanoo myös olevansa yksi epämusikaalisimmista ihmisistä/tuottajista alalla. Kun aikaa Commixilta jäi muuhun, hän aloitti tekemään musiikkia uuden pseudonyymin alla. Vaikka hän yritti tuottaa DnB:tä, lähes kaikki hänen tuotoksensa valuivat kohti teknoa, dronea, noisea ja ambienttia. Aluksi Brewer ei tuonut itseään esille henkilönä vaan Shifted oli anonyymi, nimetön artisti. Brewer halusi testata omaa musiikkiaan ihmisiin ja sceneen ilman aiempien projektien langettamaa varjoa ja/tai suomaa loistetta. Hiljalleen muodostuneet yhteydet mm. Sighaan ja Marcel Dettmanniin loivat häneen uskoa uudesta suuntavalinnasta. Kun Brewer sai alleen muutaman onnistuneen julkaisun Shifted-nimellä hän päätti ottaa askeleen eteenpäin, jätti Commix-projektin, koska se ei enää tuntunut häneltä ja hänen oli kokeiltava omaa itsenäistä osaamistaan uusilla aalloilla. Samalla hän muutti Berliiniin niin monen teknoesteetikon tavoin. Shifted-nimen ohella Brewerillä on useita pseudonyymejä kuten Alexande Lewis ja A Model Authority. Pseudonyymejä miehellä syntyy kuin sieniä sateella. Brewerin mukaan kukin projekti tuntuu olevan kuin pieni harha-askel Shiftedin polulta, joka ei varsinaisesti vastaa sitä mitä Shifted on, mutta näille poluille palaaminen on monesti hankalaa ja siksi projektit kuolevat lähes yhtä nopeasti kuin syntyvätkin. Toinen syy pseudonyymeihin on saturaatio, Brewer oli nopea tuottamaan uutta materiaalia eikä halunnut julkaista liikaa asioita Shiftedin kautta. Lisää Shiftedin historiasta löydätte tästä Shiftedin Resident Advisor haastattelusta, jota tämäkin teksti on pitkälti lainannut. Seuraavaksi kappaleesta. Chapter 69 on niin Shiftediä kuin voi olla. Raaka, synkähkö monotoninen ja pienillä nyansseilla leikkivä. Sen polyrytminen pohjakulku luo hypnoottisen tunnelman, joka kantaa yllättävänkin hyvin koko seitsemän minuutin ajan. Tämä kappale on kuin luotu DJ-käyttöön. Siinä on terävä mutta ei kaiken ylitse nouseva koukku, siinä on tarpeeksi tilaa toiselle biisille, joka joko jää tämän jalkoihin tai nousee sen alta. Chapter 69:n on julkaissut Our Circula Sound jota pyörittää Sigha, Shiftedin pitkäaikainen ystävä ja jopa eräänlainen mentorikollega (haastattelun perusteella), jonka kautta hän on saanut varmuutta omaan luovaan prosessiinsa.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 41
Koska ame ja newworldaquarium.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 40
Koska scuba, hotflush ja Ø [Phase].
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 39
Lucy on yksi tämän hetken ennakkoluulottomimmista tuottajista joita seuraan. Hänen tuotantonsa on psykoositeknoa parhaimmillaan. Niissä kosketus kappaleiden kiertokulkuun katoaa monesti tyystin psygedeelisen aaltoilun ja hämärästi aukeavien progressioiden alle. Lucyn uusin levy “Self Mythology” vie kuuntelijan edelleen pois teknommista sfääreistä. Levy ottaa paljon vaikutteita etnomusiikista ja new agesta sekoittaa sitä dronemaisiin äänimaisemiin ja tummanpuhuvaan ambienttiin. Lucy on käyttänyt paljon prototyypisiä perkussioita ja rumpukoneiden kliiniset äänet on jätetty levyltä pois. Myös huilut, jouset, kurkkulaulanta ja kuoromaiset äänet ovat levyllä keskeisessä osassa. “A Millennia Old Adversary” on vain yksi otos tältä levy, levyltä joka on ennenkaikkea kokonaisuus, matka ja sukellus Lucyn mielentiloihin. Lucy on Italiasta lähtöisin oleva tuottaja dj joka on löytänyt niin monen muun tuottajan ja luovanmielen tavoin uuden kotinsa Berliinin sykkeestä. Klubikeikkojen lisäksi Luca Mortellaro (Lucy) on isännöinyt myös joogahenkisiä äänikylpyjä joissa pääosassa ei ole tanssi vaan musiikin parantava voima jota hän ahkerana folkloren ja mystiikan tutkijana arvostaa. Mies on viimeisien vuosien aikana kasvattunut itselleen varsin laaja-alaisen ja monipuolisen tuotannon jota hän on julkaissut lähinnä oman ”Straboscopic Artefacts” levy-yhtiönsä kautta. Oman tuotannonsa ja dj-keikkailun lisäksi mies on myös tunnettu sivuprojektista nimeltä Zaitgeber jota hän tekee Hollantilaisen Speedy J:n kanssa. Myös tämä yhteistuotanto on kovin kummallista ja kokeellista kun sitä peilaa tyypilliseen 4by4 tasabiittiteknoon.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 38
Euphorium on eteerinen kappale, joka nousee pitkien jousien tahdittamana ja lipuu hektiseen mutta nimensä mukaisesti euforiseen xylophoni-melodiaan. Kuin varkain xylophonien kilkkeen alle syntyy bassomelodia ja lopulta myös bassorumpu – jota kuulija on odottanut jo useamman minuutin ajan – räjähtää äänimaisemaan laukaisten tanssilattian viimeistään tässä vaiheessa kiertoradalle. Euphorium on kappale, jossa ajantaju hämärtyy juuri oikealla tavalla. Kuulija ei voi olla varma milloin kierto loppuu ja mistä uusi alkaa. Xylophonien iloinen kilke lipuu edestakaisin äänimaisemassa muuttaen muotoaan jälkisointuisemmasta lyhyemmäksi ja avautuen ja sulkeutuen filtterien voimasta. Kappale on DIN-duon kädenjälkeä. DIN kaipaakin tarkemman esittelyn. Se on legendaaristen Marcel Fenglerin ja Efdeminin yhteisprojekti, jonka alla he sävelsivät ja tuottivat teoksia Masse-musikaaliin, musikaaliin jossa yhdistyivät moderni tanssi ja nykyaikainen elektroninen musiikki (kts. Dettmann ja Wiedeman, Spiritos). Euphoria-kappaleen on julkaissut Ostgut Ton -levy-yhtiö. Kappale oli versio DINin säveltämästä kappaleesta Evolve, joka kuultiin aiemmin mainitussa Masse-teoksessa. Marcel Fengler on saksalainen pitkän linjan teknotuottaja ja dj, jonka musiikissa kuulee vaikutteita monista eri genreistä ja lähteistä. Miehen monipuolisessa tuotannossa voi ajoittain kuulla todella raskaita industrial-tyyppisiä elementtejä ja sitten toisaalta myös akustisen tyyppisiä ja ajoittain jopa jatsimaisia elementtejä. Ominaista kuitenkin on melodisuus ja sen vaaliminen kaikessa hänen tuotannossaan. Fengler ajautui teknon pariin Berliinin muurin kaatumisen aikoihin. Ennen tätä häntä kiehtoivat graffiti- ja hip-hop-kulttuuri. Vinyyli-friikkinä tunnettu Fengler aloitti dj-uransa 90-luvun alussa soittaen useilla tunnetuilla klubeilla kuten Tresorissa ja järjestäen omia klubi-iltoja mm. lapsuuden ystävänsä Marcel Dettmannin kanssa. Hän on julkaissut musiikkia mm. Ostgut Ton -levy-yhtiöllä ja pyörittää omaa Imprint Marcel Fengler (IMF) -levy-yhtiötä. Myös Efdemin (Phillipe Sollmann) on monitaitoinen dj/tuottaja, jonka musiikki varioi Detroid-teknon ja housen välimaastosta drone ambienttiin, jota hän tuottaa oman nimensä alla. Miehen tie on vienyt Hampurin ja Wienin kautta Berliiniin. Hänen dj-settinsä ovat monesti moniulotteisia ja todella vaihtelevia tunnelmiltaan. Ne liikkuvat sulavasti popista droneen, synkemmästä ja riisutusta teknosta kevyempään houseen ja sieltä takaisin. Efdemin pyörittää DIAL nimistä levy-yhtiötä.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 37
”Kahlitsemattomia ja rullaavia matriiseja, jotka muodostavat ns. valkoisen kohinan, takorautaisten rumpujen ja lähteettömien/ruumiittomien kuoromaisten äänien vuorottelevasta epämukavasta tanssista.” (kirjoittajan vapaa käännös) Näin kirjoittaa Avian (Brittiläinen levy-yhtiö) juuri julkaistusta ruotsalaisen SHXCXCHCXSH-teknoduon uusimmasta albumista. Debyttinsä vasta 2013 julkaissusta duosta tiedetään loppujen lopuksi hyvin vähän. He keikkailevat aina naamiot päällä ja soittavat pelkkiä live-keikkoja. Olen itse todistanut yhden duon keikoista amsterdamilaisen teollisuusalueen hallissa, jossa tunnelma oli klubin nimen mukaisesti “puhdistava”. SHXCXCHCXSH ei tee perinteistä teknoa, joka toimii takuuvarmasti tanssilattialla. Duo tuottaa harmonista kakofoniaa, melonkolisia äänimaisemia ja abstrakteja tunnelmakulkuja ambientin, elektron, teknon, dronen ja noisen muodossa. Musiikki on myös ajoittain hyvin hymnimäistä ja apokalyptistä, johtuen luultavammin urkumaisista syntetisaattorilinjoista ja äänistä, jotka tuovat mieleen keskiaikaiset kirkolliset messut ja rituaalimaisen kuorolaulannan. Duon kappaleet muodostavat kokonaisuuksia, joissa yksittäisen teoksen nostaminen esiin ja irroittaminen kokonaisuuden musiikillisesta ruhosta on vaikeaa. SHXCXCHCXSH on julkaissut suurimman osan tuotannostaan brittiläisellä Avian-levy-yhtiöllä, jota pyörittää Shifted, joka tunnetaan alun perin toisensa osana Commix Drum&bass -duoa. Shiftedistä kerromme lisää kun hänen aikansa tulee, mikä on pian. Kumuksi valikoitunut Monolithic Conclusion on jopa kummallisen suoraviivainen ja perinteinen kokeellisemman elektronisen musiikin kappale. Siinä on selkä melodia ja rumpumatto. Tunnelma ja melodia ovat kuitenkin hyvin tyypillisiä SHXCXCHCXSH:lle. Niiden kulut ovat jokseenkin unenomaisesti ristiriidassa keskenään, mutta juuri siitä syystä mielenkiintoisia ja arvaamattomia. Kappaleen elementit lipuvat lomittain, tunnelma vaihtuu arvaamattomasti pikkuhiljaa mutta selkeästi erottaen uuden tunteen vanhasta. SHXCXCHCXSH on itselleni yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista musiikkikokemuksista tanssilattiateknon ulkopuolelta, suosittelen perehtymään duon tuotantoon kokonaisuudessaan.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 36
Empty Set on jo aiemmin Kumussa esitelty artisti, silloin biisi oli RMX heidän alkuperäisestä Altogether Lost -kappaleesta. Nyt esittelemme yhden heidän omista tuotoksistaan. Tämän viikkoinen kappale on häiriintyneen sähköinen ja yllättävän biittirikas kappale Empty Setiltä. Suurin osa heidän tuotoksistaan ovat hyvin monotonisia noise ja drone -vaikutteisia ambient-kappaleita, joissa alataajuudet ovat ruuvattu äärimmilleen ja basso ei ole enää vain tanssilattiaa värisyttävä elementti, vaan jotain enemmän. Awake-kappale on kuitenkin varsin perinteinen uuden ajan elektro-tuotos, jossa on käytetty paljon häiriösignaaleja, white noisea ja pink noisea, ns. kaiken päällä kulkevaa suhinaa. Kappale, niin kuin monet muut Empty Setin tuotokset, on julkaissut 2004 perustettu Subtext-levy-yhtiö, joka perustettiin Bristolissa, mutta on nyt muuttanut Briteistä Berliiniin. Levy-yhtiö julkaisee todella kokeellista elektronista musiikkia ja rajatila-ambientia. Heidän julkaisuilleen ovat päätyneet Sigha, Perc ja Shifted. Tässä vielä pikainen kertaus itse Empty Setistä, jonka kirjoitin aiempaan kumuun: ”Emptyset; bristolilais-lontoolainen poikkitaiteellinen AV-yhteistyöprojekti, jonka jäseniä ovat James Ginzburg ja Paul Purgas. Emptyset ei ole tunnettu pelkästä musiikista vaan myös installaatioista ja muista mediaprojekteista, joissa musiikki on osana kokonaisuutta. Emptysetin äänimaisemat ovat tummia ja sähköisiä. Niissä on usein vaikutteita drone-musiikista – ambientin minimalistisesta alagenrestä, jolle ominaista ovat itseään toistavat ’sävelkimput’ tai harmoniat – sekä osittain brittiläistyylisestä bassomusiikista. Ginzburg pyörittää Bristolissa toimivaa multiverse-studiota, jota monet kaupungin musiikintekijät käyttävät.”
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 35
Floorplan on juuri sitä, mitä nimi antaa ymmärtää, lattiavalmiita raitoja suoraan soittoon, ns. dj-työkaluja. Floorplan on legendaarisen Robert Hoodin sivuprojekti, jonka alla hän julkaisee ehkä aavistuksen housempaa ja funkkaavampaa musiikkia, kuin Robert Hoodina. Robert Hood on 90-luvun alun ensimmäisen teknoaallon merkittävimpiä tekijöitä, ja on sitä edelleen. Kuten jo aiemmin mainitsin, oli hän mukana Detroitissa syntyneessä Underground Resistance -kollektiivissa, ennen kuin siirtyi tuottamaan ja julkaisemaan musiikkiaan oman aliaksensa kautta. Lähdettyään soolouralle Detroitin teknojättiläinen on julkaissut lukemattoman määrän musiikkia monien eri nimien alla, näistä kuitenkin tunnetuimmat juuri Floorplan ja Robert Hood. Robert Hoodin musiikille ominaista ovat hyvinkin paljon itseään toistavat elementit, pienten nyanssien vuorottelu sekä äänimaailmojen minimalistisuus. Kappaleissa ei useinkaan ole monia elementtejä, mutta elementtien välinen rytmiikka, niiden kierrot ja näiden vaihteluiden tuomat jännite-erot ovat suola hänen musiikissaan. Vaikka mies onkin muuttanut pois Detroitista Alabamaan, on Detroid silti osa häntä, ja hän ehdottomasti osa Detroitia. Juuri loppuneen Movement-festivaalin aikana kaupungin pormestari julisti 23.–30.5. Detroitin viralliseksi “tekno-viikoksi”, niin syvällä tekno on sen synnyttäneessä kaupungissa. Kappale “Baby baby” on Robert Hoodia (Floorplania) itseään. Se on koukuttavan monotoninen rullaus funkkaavine bassoineen, jossa bassorumpu aina laskeutuessaan takaisin äänimatolle laukaisee kappaleen uudelleen käyntiin. Sen filleissä nousevat torvet ovat jopa seismisiä. Baby baby on kappale Floorplanin pitkäsoitolta Paradise, jonka äänimaailma on raikkaan monipuolinen. Paradisen monet kappaleet valikoituivat heti julkaisuvuonnaan usean tunnetun DJ:n soittoon, ja sillä ollut Never Grow Old on valittu moneen otteeseen vuoden 2013 yhdeksi merkittävimmistä tekno/house kappaleista. Paradise-albumin julkaissut M-Plan Records on Robert Hoodin oma levy-yhtiö jolla hän pääsääntöisesti julkaisee omaa musiikkiaan. M-Plan perustettiin Detroitissa 1994.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 34
Tämänviikkoinen kumu on rikkorytmisempi kuin monet edeltäjänsä. Se on brittiläisten Boddikan ja Joy Orbisonin käsialaa, ja siinä kuuluu miesten menneisyys bassomusiikin, garagen, drum & bassin ja dubstepin parissa. Ennen siirtymistään soolouralle (tai siis, tekemään musiikkia oman aliaksensa alla), Boddika oli puolet jo legendaarisesta Instra:mental duosta (Boddika ja Jon Convex) jonka moniulotteiset ja genrerajoja rikkovat kappaleet toivat sille sen ansaitseman maineen. Kun Instra:mentalin kaksikko lähti omille teilleen 2010-luvun alussa, Boddikasta tuli yksi Brittien ykkösvientituote bassovaikutteisen ja rikkonaisemman housen ja elektronisen musiikin saralla. Hänen kappaleensa ovat pääsääntöisesti säröisiä ja synkähköjä, mutta niin, että rytmiikan rikkaus ja uskollisuus housen ja garagen alkuperäiselle estetiikalle on vielä selvästi kuultavissa. Joy Orbisonin “Hyph Mango” kappale (julkaistu Hotlush Recordsin toimesta 2009) oli se katalyytti, joka ampui hänet ensin Britannian ja sen jälkeen Euroopan elektronisen musiikin tähtitaivaalle. Joy Orbisonin tyyli on rauhallisempi ja kevyempi mutta sekin rytmirikas ja tanssilattiaorientoitunut. Tämän parivaljakon edesottamuksia on seurattu tiiviisti sen jälkeen, kun he julkaisivat Swims-kappaleen Swamp81-levy-yhtiön kautta. Kun Boddikan ja Joy Orbisonin omia tuotoksia kuuntelee, on ehkä vaikea nähdä miten niiden tyylit olisivat saumattomasti sulatettavissa yhteen. Nämä saumat, niiden epätasainen hitsausjälki ja muutama “jamittelun” ohessa syntynyt lisäliitos ja polttoreikä tekevätkin heidän tuotoksistaan mielenkiintoisia ja “erilaisia”. Niissä yhdistyvät vaihtelevasti mm. raa’at puhkikompressoidut rumpukoneiden äänimatot, garagemaiset monisävyiset rytmiikat, alkuhousen ja elektron selkeät syntetisaattorimelodiat sekä erityisesti brittiläiselle elektroniselle musiikille tyypilliset vokaalileikkeet ja niillä leikittely. “In Here” on oiva esimerkki miesten työnäytteistä. Kappale alkaa niin kuin se jatkuu koko sen elinkaaren läpi, mielenkiintoisena rytmillisenä leikittelynä, jossa kukin lyönti ja isku on tarkkaan harkittu ja rytmin lisäksi kantaa kappaletta eteenpäin myös melodisessa mielessä. Kaiken tämän päälle on leikelty absurdeja vokaalisampleja, joiden etymologiaa on vaikea määrittää, koska ne on prosessoitu ns. “beyond recognition”, tunnistamattomiksi. SunkLo on levy-yhtiönä miesten omat projekti, jonka kautta he julkaisevat lähinnä pelkästään omia kappaleitaan sillä aikataululla, tempolla ja volyymilla kuin haluavat. Boddika kertoi miesten haastattelussa Resident Advisorille että SunkLo-projektissa häntä henkilökohtaisesti motivoi se, että julkaisuissa on jotain mysteeristä, kappaleiden löytämiseen ja tunnistamiseen pitää kuluttajana nähdä vaivaa ja että niistä ei sinänsä pidetä liian kovaa ääntä, antaa musiikin puhua puolestaan.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 33
Rippertonin uudelleentulkinta on kovin erilainen Emptysetin alkuperäisestä kappaleesta Althoughter Lost. Alkuperäinen raita on apokalyptinen drone-paatos, jolle detroitilaisen Underground Resistancen Cornelius Harris on lainannut äänihuuliaan saarnaan, joka saa ajoittain jopa ilmestyskirjamaisia piirteitä. Kun Emptysetin oma tulkinta kappaleesta on sähköisen häiriöinen, jonkilnainen bassomusiikin ja tummanpuhuvan drone-ambientien äpärälapsi, on Rippertonin versio keväinen ja raikas. Remix on temmoltaan varsin hidas housepoljento, joka pianomelodioineen virittää tunnelmaa Harrisin hartaan lausunnan nostattaessa kuuntelijaa kohti kliimaksia. Kappale alkaa, nousee ja laskeutuu mukavan rauhallisesti ja sen tarina on ehjä. Tässä kappaleessa yhdistyy niin monta tekijää, että on hankala päättää kenestä/mistä aloittaa ja mihin tämän trivian/namedroppailun voi rajata. Ensinnäkin, Emptyset; bristolilais-lontoolainen poikkitaiteellinen AV-yhteistyöprojekti, jonka jäseniä ovat James Ginzburg ja Paul Purgas. Emptyset ei ole tunnettu pelkästä musiikista vaan myös installaatioista ja muista mediaprojekteista, joissa musiikki on osana kokonaisuutta. Emptysetin äänimaisemat ovat tummia ja sähköisiä. Niissä on usein vaikutteita drone-musiikista, ambientin minimalistisesta alagenrestä, jolle ominaista ovat itseään toistavat “sävelkimput” tai harmoniat – sekä osittain brittiläistyylisestä bassomusiikista. Ginzburg pyörittää Bristolissa toimivaa multiverse-studiota, jota monet kaupungin musiikintekijät käyttävät. Cornelius Harris taas on osa Underground Resistance -kollektiivia, joka toimii Detroitista käsin. Underground Resistance sai alkunsa 1980-luvulla legendaarisen Jeff Millsin ja Mike Banksin toimesta (myöhempiä jäseniä mm. Robert Hood ja DJ Rolando). Se oli projekti, jonka oli tarkoitus antaa musiikillinen ääni kaupungin syrjäytyneille “alempiluokkaisille” nuorille. Sillä on Black Panthersin kaltainen militantti lähestymistapa musiikkiin. Niin Emptyset kuin UR ansaitsisivat pidemmän palstatilan kuin nyt saavat. Ripperton on sveitsiläinen tuottaja, joka on tunnettu sielukkaista kappaleistaan ja kauniista melodiakuluistaan. 90-luvun puolivälissä hän toimi Lazy Fat People -projektissa, jonka kautta hän nousi musiikkimaailman tietoisuuteen. Samanaikaisesti hän tuotti omaa musiikkiaan ja hioi orgaanista ja soul-vaikutteista tyyliään, josta hänet on nykyisin tunnettu. 2010 julkaistiin hänen esikoisensa sooloprojektina nimeltä Niwa. CLR taas on 90-luvulla perustettu legendaarinen levy-yhtiö Saksasta, jota pyörittää teknon raskaansarjalainen Chris Liebing, joka myös ansaitsee (ja tulee saamaan) pidemmän esittelyn tulevaisuudessa.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 32
https://youtu.be/R-70HTQvIno
Ellen Allien tunnetaan tuottamisen ja dj-uransa lisäksi varmasti parhaiten hänen pyörittämästään levy-yhtiöstä, BPitch Controlsta. Se on lukeutunut vuodesta 1999 Saksan ja Berliinin merkittävien teknon ja housen tekijöiden joukkoon. Sen rosteriin kuuluvat mm. Apparat, Kiki, Modeselektor, Paul Kalkbrenner sekä monet muut. Ennen BPitch Controllin perustamista Ellen Allien toimi vakio dj:nä vuodesta 1992 legendaarisella Tresor teknoklubilla, joka perustettiin vanhan Länsi- ja Itä-Berliinin rajalle vuonna 1991. Tresorilla on hyvin olennainen osa saksalaisen elektronisen musiikin nousua, ja klubi toimii yhä edelleen tärkeänä tekijänä (vaikkakin eri sijainnissa) Berliinin teknoskenessä. Kuten Ellen Allienin omakin tyyli, ovat BPitch Controllin äänimaisemat moninaisia ja vaihtelevia, vaikkakin useammiten synkähköjä ja sähköisiä. Sitä on myös Ellen Allienin Off-kappale. Sen alkusysäyksestä lähtevä monotoninen kahden soinnun bassokulku pistää ns. aivot narikkaan. “Turn off your mind” kuvaa hyvin tämän kappaleen “teknotrippiä”. Kappaleen pulputtava basso luo hypnoottisen pohjan, jonka päälle Allien kasaa lisää elementtejä ja liikettä. Kappaleen herkku, acid-tyylinen syntetisaattorilinja nousee esiin vasta viidennen minuutin kohdalla. Roland 303:lle ominainen acid-linja ”aukeaa” ja “sulkeutuu” hitaasti ja heinovaraisesti muun äänimaton päälle ja tahdittaa kappaleen kulkua oikein hapokkaasti.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 31
”I love EBM and new beat stuff. I wanted to combine those sounds with some acid!” Tämä lause kuvaa hyvin Helena Hauffin musiikkia niin DJ:nä kuin tuottajana. Hän on noussut Hampurissa sijaitsevan Golden Pudel -klubin kautta erittäin omaperäiseksi ja tunnistettavaksi tuottaja-dj:ksi viimeisten 5 vuoden aikana. Hauff sekoittaa eri aikakausien elektronista musiikkia ennakkoluulottomasti yhteen. Hänen tyylilleen on tunnusomaista synkkyys, kolkkous ja kylmyys. 80-luvulla syntynyt EBM (elektronic body music) jossa yhdistyy industrialin kolkkous ja electron ja teknon biittien selkeys on erittäin lähellä häntä ja hänen musiikkinsa estetiikkaa. Break Force -kappale on hyvä esimerkki tästä estetiikasta. Kappale on kylmä ja hyvin säröinen, äänissä on tarkoituksellinen karheus ja säröisyys. Itse pidän termistä “rupinen”, joka kuvaa kappaleen tummanpuhuvaa ja kulmikasta luonnetta. Kappaleessa on myös vivahde acid-henkisyyttä päämelodiassa, joka on tuotettu 303-syntetisaattorilla. Perinteinen acid-pulputus on kuitenkin muuttunut Hauffin käsittelyssä karskimmaksi, ja äänilähteen luoma melodia on särötetty “ruvelle”. EP:n julkaissut Werkdiscs on brittiläinen label, jonka julkaisut ovat astetta kokeellisempia, mutta myös raikkaalla tavalla uskollisia 80- ja 90 -lukujen syntetisaattoriestetiikalle. Äänimaisemat ovat klassisen syntetisaattorimaisia.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 30
https://youtu.be/KHW4B0_b5FU
Circling alkaa syvällä kumpuavalla bassolla, josta attack (alkupotku/alkukulma) on leikattu mahdollisimman hennoksi, niin että potkun tarkkaa alkua on vaikea määrittää. Se tekee bassosta pulsoivan ja levittää sen laajemmalle äänimaisemassa. Pohjabiitti pulsoi hiljalleen eteenpäin samalla, kun sen rinnalle nousevat eteeriset ja unenomaiset pad-linjat. Ilmavat ja euforiset syntetisaattorimelodiat ovat Edit Selectille tyypillisiä. Hänen musiikkinsa on usein avaruusvaikutteista, avaraa, ja kappaleet ovat usein matkoja tuntemattomaan tunnelissa, jossa nopeus kasvaa uusien äänielementtien viuhuessa maisessa. Glasgow’sta tuleva Edit Select on ollut hahmo teknomaailmassa jo monien vuosikymmenten ajan. Hän on tuottanut musiikkia monilla eri tuottajanimillä, kuten Mion. Hän on myös tehnyt musiikkia useiden genren tunnettujen tuottajien (mm. Dino Sabatini, Lucy ja Mike Parker) kanssa. Circling on kappale Phlox-pitkäsoitolta, jonka on julkaissut Mücheniläinen Prologue-levy-yhtiö. Levy-yhtiö tunnetaan hypnoottisesta ja upottavan tunnelmallisesta linjastaan. Sitä vetää saksalainen Tom Bonaty, joka levy-yhtiön pyörittämisen lisäksi toimii DJ:nä.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 29
Koska Leon Vynehall ja Rush hou.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 28
Koska Marcel Dettmann, Ben Klock & Ostgut ton.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 27
Brittiläinen Trevino tunnetaan ehkä paremmin hänen aiemman rinnakkaisen musiikki-aliaksen (Marcus Intalex) kautta, jolla hän on tuottanut jo vuosia drum & bass ja jungle -musiikkia, ja jonka kautta hän on noussut kansainväliseen tietoisuuteen. Viimeisten vuosien aikana mies on kunnostautunut drum & bass -musiikin lisäksi myös teknon ja housen maailmassa uudella Trevino-aliaksellaan. Mies on varsinainen golf-fanaatikko (ilmeisesti), sillä sekä hänen nimensä (Trevino) että hänen vastikään perustamansa tuotantoyhtiö (Birdie) ovat golf-termejä. Spin Away on varsin tyylipuhdas, mutta silti raikkaan leikkisä kappale mieheltä, joka on jo vuosia tuottanut rautaisen varmalla jäljellä musiikkia kuin musiikkia. Spin Away alkaa mukavalla lämpimällä pohja-askelluksella, jonka kylkeen nousee pikkuhiljaa mukavan funkkaava bassolinja. Tämän päälle tuodaan syntetisaattori-melodia sekä pianokulku, jotka antavat kappaleelle sen lopullisen ilmeen, joka ei liiemmin ole tummanpuhuva muttei myöskään liian iloinen: sopiva välimuoto, joka ylläpitää hyvän grooven koko kappaleen ajan. Kappaleessa on mukava määrä vaihtuvia elementtejä ja progressiota, joka pitää kuuntelijan otteessaan. Kappaleen kulussa ja rakenteessa kuulee drum & bass -musiikin vaikutuksen Trevinon tuotantoon. 3024 on brittiläisen Martyn-nimisen tuottajan perustama levy-yhtiö, joka julkaisee musiikkia varsin laajalla spektrillä. Sen katalogiin kuuluu teknoa, acidia, housea sekä myös monirytmisempää bassomusiikkia. Trevinon lisäksi se on julkaissut kappaleita myös Instra:mentalilta, Ian Pooleyltä sekä Dario Zenkeriltä.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 26
Pampa Recordsilla julkaistu It’s Only (DJ Koze Remix) sai julkaistaessa loisteliaan vastaanoton, ja kappale on päätynyt useille charteille (DJ:den tekemiä listoja heitä miellyttäneistä vasta julkaistuista kappaleista) eri tuottajien ja DJ:tten toimesta. Kappaleen alkuperäinen maestro brittiläinen Matthew Herbert tunnetaan musiikin monitaiturina, joka on tuottanut tanssilattioiden lisäksi kappaleita myös teatteriesityksiin, baletteihin ja muille areenoille. Hän on lisäksi päähenkilö A&R recordsin takana, joka perustettiin 2000. DJ Koze (Stefan Kozalla) taas on Hampurista kotoisin oleva DJ/tuottaja, joka on äänestetty saksalaisen SPEX-lehden toimesta parhaaksi DJ:ksi vuosina 1999–2004. Hän nousi musiikkimaailman tietoisuuteen hip-hop-bändinsä Fischmob kautta. 2000-luvun puolella hän on laajentanut musiikillista spektrumiaan ja ollut mukana monessa. Hänen DJ-settinsä on usein eklektisiä mutta orgaanisia yleiseltä tunnelmaltaan varioiden discon, housen ja hip-hopin maailmoja. Pampa Records on DJ Kozen ja Marcus Finkin 2009 perustama levy-yhtiö, joka on keskittynyt orgaanisen ja syvän deep housen julkaisuun. It’s Only on kappaleena rauhallisesti etenevä. Kevyet mutta silti napakat iskut vievät kappaletta hiljalleen eteenpäin rytmittäen tietä keskibassoille, jotka ajoittain täyttävät harmonisesti iso alan äänimaisemasta. Lauluosiot on Kozen tapaan aseteltu lomittain, mikä luo unenomaisen resonanssin.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 25
Tämänviikkoinen kumu on hollantilaissyntyisen Berliinissä vaikuttavan Steffin sekä edelleen Hollannissa työskentelevän Dexterin käsialaa. Dexterin tuotanto nojaa vahvasti 90-luvun elektroaallon estetiikkaan. Hänen (joskus varsin pop-vaikutteisissa, vaikkakaan ei huonolla tavalla) kappaleissaan kuulee kunnioituksen alkuaikojen elektron äänimaailmaan ja acid-houseen. Suurin osa Steffin tuotannosta on myös vahvasti 90-luku-vaikutteista riisuttua deep housea sekä acid-vaikutteista elektroa. Hänen tuotantonsa on yleisesti ottaen suoraviivaista ja perinteitä kunnioittavaa. Steffi on Berliinissä sijaitsevan Berghainin Panorama Bar -puolen yksi vakio-DJstä, ja on ollut sitä jo useamman vuoden ajan. 2007 Berliiniin muuttanut DJ tutustui nopeasti paikalliseen tekno- ja house-kulttuuriin, ja viimeistään 2013 hän vakiinnutti paikkansa siinä Ostgut Ton -julkaisuiden myötä. Hänen kappaleitaan on päätynyt Panorama Bar -mixauksille mm. Tama Sumon toimesta. Steffi ei ole pelkästään ahkera tuottaja ja DJ, hän pyörittää lisäksi hollantilaista Klakson-levy-yhtiötä yhteistyössä Dexterin kanssa sekä omaa Dolly-levy-yhtiötä, joka julkaisee melodisempaa teknoa, ja jonka julkaisulistoilta löytyy artisteja kuten Martyn ja Answer Code Request. Myös kyseinen kappale on julkaistu Dolly-levy-yhtiön toimesta. Rosser on electro-kappale, jossa acid-henkiset bassot luovat jokseenkin mystisen, mutta myös ilkeän tunnelman. Näiden päälle leviävät lead-syntetisaattoriäänet pudottavat tunnelmaa hetkellisesti kevyemmäksi, kunnes ne poistuvat antaen taas enemmän tilaa bassolle.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 24
https://youtu.be/YPtNh5j8IUE
Zadigin alkuperä löytyy Ranskan Normandiasta jossa hän tutustui hardcore-, acid- ja rave-skeneen 90-luvun aikana. Pian mies kuitenkin valui teknompaan suuntaan. 2010-luvulla Zadigin tuottajanura lähti varsinaiseen nosteeseen hänen työskennellessään Matos DJ Storessa, jossa hän tapasi useita merkittäviä ranskalaisia teknoartisteja, tuottajia ja levynjakelijoita. Zadigin kappaleita on julkastu mm. Tresor ja Deeply Rooted House -levy-yhtiöillä. Hän pyörittää myös omaa levy-yhtiötä (Construct Re-Form), joka on julkaissut musiikkia artisteilta kuten Jonas Kopp ja Samuli Kemppi sekä monelta muulta tummemman teknon taitajalta. Zadigin omat kappaleet ovat yleensä myös tummanpuhuvia ja hypnoottisia. Niiden vahvuus ja taika piilee melodioiden ja elementtien kiertojen monotonisuudessa ja pienissä nyanssimuutoksissa näiden kiertojen aikana. Hänen äänimaailmansa ovat myös varsin rosoisia ja kulmikkaita. A Sudden Desire on poikkeuksellisen melodinen. Siinä voimakkaat jousimelodiat luovat kappaleelle sen pohjavireen, joka on samanaikaisesti viipyilevä, eteenpäintyöntyvä ja voimakas. Toisin kuin monissa muissa Zadigin biiseissä melodiakierto on enemmän pinnalla, ja se rytmittää kappaletta juuri sopivasti. Alla polkeva rikkonaisempi kaijutettu biittikulku vie kuulijan lähemmäs electroa rytmityksen ja hitauden osalta, vaikkakin voimakkaat bassot viittaavatkin enemmän teknoon ja sen äänimaailmoihin. Kappale on mukava hybridi rikkobiittisempää electroa, tunnelmallista electronicaa ja bassorikasta pulsoivaa teknoa. A Sudden Desire (Zadig Rmx) on ilmaiseksi jaossa oleva kappale, ja se on miehen toinen uudelleenmiksaus samasta kappaleesta, joka on irroitettu The Monkey Bar -levy-yhtiön julkaisemalta Pajaro Dunen Momentum EP:ltä. Pajaro Dune ja Barcelonalainen The Monkey Bar taas ovat selvemmin houseen päin kallistuneita, vaikkakin äänimaiset ovat varsin kosmisia ja ammentavat paljon vaikutteita teknosta.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 23
Dystopian levy-yhtiön estetiikka ja estetiikan lähde ei jää epäselväksi. Levy-yhtiö ammentaa äänimaailmaansa sävyjä visioista post-apokalyptisesta maailmasta, jossa teollisuuden runtelema epätoivo on vallitseva mielentila. ”A technological society, a mechanist present, an industrial era… long and dark nights, warehouses, cogeneration plants, noise.” Näin levy-yhtiö kuvaa ajatusmaailmaansa omilla Resident advisor -sivuillaan. Yhtiötä pyörittävä Rødhåd onkin jo aiemmin Kumussa esitelty. Miehen oman tuotannon ja Dystopianin julkaisujen välillä on löydettävissä selkeä liittymäkohta. Melankolisia ja industrial-henkisiä konemaisia äänimaailmoja on löydettävissä molemmista. Distant Echoesin “The Last Shimmer” on ns. tyypillistä Dystopian-saundia, vaikkakaan ei yhtä paljoa maailmanlopun kanssa flirttailevaa kuin monet muut levy-yhtiön julkaisuista. “The last shimmer” on aiempia kumuja suoraviivaisempi teknokappale. Se alkaa tasaisella biittikierrolla, jota tahdittaa polyrytminen basso. Tämän kierron päälle ilmestyy hiljalleen lisää kerroksia, hi-hat-rytmejä ja lempeämpiä nopealla frekvenssillä toistuvia syntetisaattoriääniä. Lopuksi kaiken pinnalle ilmestyvät korkeat lead-soinnut, jotka ohjaavat tunnelmaa kevyempään, silti vahvasti etenevään hypnoottiseen teknoon. Distant Echoes on italialainen tuottaja, joka löysi musiikillisen kotinsa (kuten monet hänen kollegoistaan) Berliinistä, mutta muutti myöhemmin takaisin Italiaan. Hänen tuotannolleen ovat tyypillisiä melodiset äänimaisemat ja kevyet rytmiset elementit, jotka antavat hyvin tilaa toisilleen.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 22
”Steve Parkerin ’Sirius’ on eteerinen, hitaasti etenevä ambient-kappale, jossa ajoittaiset alaäänipulssit ja niiden kanssa vuorotteleva syntetisaattorimelodia luovat taustalle hiljaisen rytmiikan, joka ei ole tyypillisintä ambient-äänimaailmoissa. Kappale onnistuu silti harhauttamaan kuuntelijansa rytmistään ja kulkukaavoistaan. Melodia itsessään on rauhallisen mollivoittoinen ja unenomainen. Kappale ei ole tyypillisintä Steve Parkeria. Portugalilainen DJ/tuottaja on tunnetumpi minimalistisesta ja acid-vaikutteisesta teknosta, ja on ollut pitkään yksi Portugalin keskeisimmistä teknovaikuttajista. Useat hänen tuotoksensa ovat päätyneet mm. Sven Väthin ’Cocoon’-levy-yhtiölle, ’Elevate’-yhtiölle tai – kuten tämä Sirius – Planet Rhythmille. Hollantilainen Planet Rhythm onkin jo aiemmin esitelty tässä blogissa.”
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 21
”Spacious and beautifully paced, it built confidently from a stab-and-kick pattern to a subtle club track shot through with a powerful melancholia.” Näin sanoi Maya Kalev Resident Advisorin arvostelussa. [ø] Phase – Perplexed (Rødhåd Extended Mix) on avara ja hyvin melankolinen. Kappaleessa keskiöön nousevat perusteknorytmiikan lisäksi padit (pitkät ja laajat syntetisaattorimelodiat) jotka vaeltavat äänimaiseman poikki ajoittain nousten jopa säkkipillimäisiin, ulvoviin taajuuksiin ja taas laskeutuen lähemmäs keski- ja alaääniä noustakseen taas uudestaan ja uudestaan. Rødhåd on eittämättä tämän alan mestari. Berliiniläisen tuottaja-dj:n kappaleissaan on jo aiemminkin kuultu hartaita ja pitkäkestoisia nousuja ja tunnelman muutoksia sekä melankolisia melodioita. Kappaleissa mikään ei tapahdu yhtäkkiä vaan jokainen pieni vinksahdus suuntaan tai toiseen on tarkkaan mietitty, ja vaikka tunnelmat eivät muutu dramaattisesti, jokainen muutos on osittain ennalta arvaamaton. [ø] Phase taas on 2000-luvun puolivälissä Briteistä teknokansan tietoisuuteen noussut nimi, jonka tuotannossa ominaista ovat vahva Detroid-vaikutteisuus, suoraviivaiset poljennot ja rosoiset minimaaliset äänimaailmat. Hänen tuotantojaan on päätynyt monien teknon suurlähettiläiden kuten Robert Hoodin ja juuri mainitun Rødhådin uudelleenmiksaamiksi. Mies toimi aiemmin ennen teknouraansa ääni-insinöörinä ja masteroijana. Token on Belgialainen levy-yhtiö, jota pyörittää Kr!z. Se on eittämättä yksi tärkeimmistä minimalistista ja kulmikasta teknoa julkaisevista levy-yhtiöistä. Se on julkaissut monia kokopitkiä albumeita ja kokoelmia, joilla ovat esiintyneet mm. legendaariset Inigo Kennedy, Luke Slater (aka Planetary Assault System), Eric Cloutier sekä Slam.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 20
https://youtu.be/ANL3hUYMPTU
Denys Andriyano & Andrii Vanzhula muodostavat duon nimeltä Woo York, joka on kotoisin Ukrainasta. Duo on viimeisen muutaman vuoden aikana saavuttanut vankan aseman Euroopan teknoskenessä. Heidät nähtiin myös Turun H2Ö-festivaaleilla viime kesänä. Inverted-audio:n keväällä 2015 tekemän haastattelun mukaan miehet ovat alunperin kotoisin Länsi-Ukrainasta, mutta pitävät tällä hetkellä majaansa Kievissä, josta heillä ei ole kiire pois, Ukrainan rauhattomasta tilanteesta huolimatta. Kun miehiltä kysyy, miten he kokevat Ukrainan poliittisen tilanteen, ovat kummatkin vaitonaisia, eivätkä halua ottaa asiaan enempää kantaa. Kappale Come Closer on hyvin tunnelmallinen sekä melankolinen. Kappaleessa kulkeva Marimba-tyyppinen syntetisaattorimelodia on maalauksellinen ja haikea. Denys kertoo kirjoittaneensa sen aikana, jolloin hän tapasi nykyisen vaimonsa. Kappaleen julkaissut Planet Rhythm on Hollantilainen Rotterdamista tuleva levy-yhtiö, jonka perusti Glenn Wilson 1994. Sen katalogeista löytyy Woo Yorkin tunnelmointien lisäksi raskaampaa, Rotterdamin satamakaupungille tyypillisempää industrial technoa.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 19
”Their influence on underground techno can hardly be overstated.” Näin kirjoitti American Billboard -lehti 2012, kun Sandwell District (Regis, Female, Silent Servant ja Function) niminen yhdysvaltalais-englantilainen teknokollektiivi, levy-yhtiö ja ilmiö päätti lopettaa 10-vuotisen taipaleensa. Yksi perustajista, Regis, on Brightonista kotoisin oleva tuottaja ja Sandwell Districtin lisäksi hän toimii myös Downwards-levy-yhtiön vetäjänä yhdessä Surgeoning kanssa. Untitled on alunperin suoraviivaisempi, hallimainen teknokappale, joka kasvaa pitkään ja hartaasti ennen kuin esittelee kuuntelijalleen melodisemmat elementit. Se on hyvin tyypillinen esimerkki siitä, mihin Los Angelesista kotoisin oleva Silent Servant pystyy luodessaan jotain uutta, ja yleensä myös outoa. Silent Servantin oma levy-yhtiö Jealous God on yksi oudon, muodottoman ja raa’an post-punk-henkisen teknon lippulaivoista. Regiksen versio kappaleesta tuo melodiat nopeammin pinnalle ja sen rytmiikka on rikkonaisempi.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 18
Donato Dozzyn keikka viime kesän Dekmantel-festivaaleilla on yksi mieleenpainuvimmista ja eteerisimmistä tanssikokemuksista, mitä minulla on koskaan ollut. Hitaasti kasvavaa ja niin syvään hengittävää teknoa kuulee harvoin. Voices from the lake on italialaisten Dozzyn ja Neelin yhteistyöprojekti, jossa on kuultavissa kummankin miehen harras paneutuminen teknoon sekä rikkaisiin, monisävyisiin ja syviin äänimaailmoihin. Biitti on häivytetty osaksi Voices from the Laken ambienssia. Voices from the Lake onkin enemmän tyyniä ja orgaanisen tuntuisia äänitaideteoksia ja ambiensseja luova duo kuin tanssilattian täyttäjä, vaikkakin miehiltä löytyy myös suoraviivaisempaa materiaalia. The Bunker New York on Yhdysvaltalainen kokeellisen teknon ja ambientin turvasatama ja tinkimätön julkaisija, jonka julkaisulistoilta löytyy monia muitakin teknon moniosaajia, kuten Peter Van Hoesen ja Cassagrain.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 17
Answer Code Requestin juuret johtavat samaan Berliiniä lähellä olevaan pikkukaupunkiin kuin monen muun tämänhetkisen teknon ison nimen, kuten Marcel Dettmannin ja Marcel Fenglerin. 2011 ensimmäisen julkaisunsa tehnyt ACR on ollut teknokansan huulilla tuoreen ja omalaatuisen äänimaisemansa tähden. Hänen kappaleissaan on Berliini- ja Saksa-teknolle tyypillinen monotoninen ja vangitseva bassokulku, mutta se on maustettu progressiivisemmilla ja orgaanisemmilla rumpukuviolla sekä selkeämmillä melodisilla elementeillä. ACR:n kappaleet ovat yleensä todella progressiivisia. Haul kasvaa hitaasti kasaan ja esittelee pohjabiitin vasta kappaleen puolivälissä. Korkeat leadit ovat aavemaisia ja luovat melankolisen tunnelman. Kappale on ACR:n kokopitkältä kokeelliselta albumilta, jonka on julkaissut Ostgut Ton – Levy-yhtiö, joka on jo useampaan kertaan esitelty Kumussa.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 16
”If you’re a member of the rat race…you may of course listen, but know—this is not music for you. This is action against you.” Nämä olivat Pitchforkin mukaan saatesanat joilla Levon Vincent julkaisi Anti-Corporate Music -kappaleen ilmaiseksi verkkoon. Kappale on osa vuonna 2015 julkaistua Levon Vincent – Levon Vincent -albumia. Se julkaistiin hänen omalla Novelsound-levy-yhtiöllään. Koko albumi itsessään on mielenkiintoinen kokonaisuus. Sen äänimaisema on karun metallinen, “xylofonimainen”, melodinen ja tunnelmallinen. Anti-Corporate Music -kappaleen metalliset rumpusaundit antavat niille oman melodiansa, jota seurata. Kappale on albumin yksi ainoista suoraviivaisista 4-to-the-floor eli ns. “tasabiitti”-kappaleista, ja siinä on voimakkaita dub techno -vaikutteita. Levon Vincent on mielenkiintoinen hahmo. Hän on kasvanut ja aloittanut uransa 80-luvun New Yorkissa, josta hän vastikään siirtyi Berliiniin. Hän on kritisoinut eurooppalaisessa teknoestetiikassa sitä, että se nojaa liikaa trancemaisiin melodiakulkuihin ja tunnelmiin. Hänen omassa musiikissaan on enemmän afrikkalaistyyppisiä vaikutteita, perkussioiden vapautta ja äänimaailman rosoisuutta. Kaikkia ääniä ja äänilähteitä ei ole viritetty täydellisyyteen, vaan niiden omat pienet “vikansa” ja muutokset kappaleiden edetessä luovat niille orgaanisen viehätyksen. Novel Sound -levy-yhtiö on New Yorkissa perustettu Levon Vincentin oma levymerkki, jonka kautta hän on julkaissut musiikkiartisteilta kuten Tale of Us, Ian Pooley jne. Tämän lisäksi Vincent pyörittää Deconstruct imprint -levy-yhtiötä Antony Parasolen kanssa.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 15
Minilogue on ruotsalainen Malmöstä kotoisin oleva tuottaja-duo, jonka juuret juontavat trancesta. Son Kite -nimellä trancea tuottava kaksikko on onnistunut Minilogue-projektillaan luomaan minimal houselle ja teknolle aivan uudet standartit ja heidän 2008 Cocoon recordsilla julkaistu Animals on edelleen genren yksi merkittävimmistä teoksista. Animals-levy koostuu kahdesta kokonaisuudesta, biittirikkaasta ja rytmisestä house ja tekno -osioista sekä ambient-osioista. Kumpikin osio ei ole vain joukko kappaleita, vaan ne on kaikki mixattu sulavasi yhteen. Ne ovat ennen kaikkea kokonaisuuksia. Hitchhiker’s Choice kappaleena on leikittelevän groovaava. Siitä välittyy hyvin Miniloguelle tyypillinen ”jammaileva” tyyli, jossa monet tapahtumat ovat ennalta arvaamattomia ja muutokset sekä kehitykset äänimaisemassa ovat spontaaneja ja syntyvät niin sanotusti ”on the run”, nauhoituksen aikakana saaduista inspiraatioista. Hitchhiker’s Choicessa on myös jotain hieman dub-teknomaista. Cocoon Records on saksalainen levy-yhtiö, jota pyörittää legendaarinen Sven Väth. Frankfurtilainen tekno-pappa on jo neljän vuosikymmenen ajan tuottanut, soittanut ja julkaissut elektronista tanssimusiikkia ja on kiistatta skenen yksi tärkeimmistä tekijöistä.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 14
Rrose on pseudonyymi, drag-asusteissa esiintyvä ilmiö, jonka musiikki valloitti 2011 teknokansan sydämet kolmen EP:n ja yhden albumin voimin. Nimimerkin takana on mies tai nainen, kotoisin New Yorkista tai Kaliforniasta. Tämä on aikalailla kaikki mitä musiikkimaailma hänestä tietää. Hänen musiikkinsa ammentaa paljon vaikutteita acid-henkisestä housesta ja teknosta tehden siitä kuitenkin modernimpaa, rikkonaisempaa, usvaisempaa ja eteerisempää. “Signs” on kappaleena todella intensiivinen ja polttava. Sen arpeggio-melodiakuviot uppoavat tärykalvoilta suoraan alitajuntaan ja pudottavat kuuntelijan/tanssijan keskelle tiedottomuutta siitä, mitä kappaleessa seuraavaksi tapahtuu. Eaux, levy-yhtiö jolla kappale julkaistiin, on keskittynyt lähinnä Rrosen oman tuotannon ja yhteisprojektien julkaisemiseen. Rrose esiintyy 1.1.2016 Helnsingin Ääniwallissa osana 23-tunnin tanssibakkanaaleja. Vahva suositus jos haluaa hukata pienen osan itsestään teknon tuoksinassa.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 13
Reminiscence hiipii hiljaa sisään, avaa ovet bassotaajuuksille ja raidan edetessä levittäytyy tasaisen kaaoottisesti kaikille sen taajuuksille. Kappale on melodinen ja sen kummitusmaiset broken chord (arpeggio) -melodiat pyyhkivät äänimaisemaa kylmästi ja pahaenteisesti. Itse kappaleessa ei ole lainkaan polkevaa bassorytmiä, mikä tekee siitä erityisen intensiivisen. Area Forty one on Hollantilainen tuottaja, jonka tavaramerkkiä ovat melodisemmat ja kylmät tunnelmoinnit. Samoin Hollannista (tarkemmin ottaen Amsterdamista) tuleva Delsin Records on julkaissut paljon melodista, silti syväluotaavaa teknoa, housea ja elektroa ja heidän katalogiinsa kuuluu monia tunnettuja tuottajia Mike Dehner ja Dario Zenker. Myös Suomalainen Trevor Deep Jr on julkaissut levy-yhtiöllä EP:n.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 12
Tällä kertaa kumun pauhu tulee Berliinistä, tarkemmin ottaen Berghainin hylätyn voimalan varjoista nousseesta uudesta elämästä. Spiritoso on Marcel Dettmannin ja Frank Wiedemannin yhteisteos, joka on yksi monista versioista joita kaksikko tuotti Masse-balettiin. Massessa yhdistyivät moderni tanssi, moderni konemusiikki ja uusi urbaani kerran unohdettu ympäristö. Ensinnäkin itse kappaleesta, Spiritoso on rauhallisesti kasvava house-kappale jonka äänimaisema on erittäin orgaaninen. Pitkät bassolinjat ovat rauhoittavia ja piano tukee tätä samaa tunnelmaa. Marcel Dettmann on pitkän linjan tuottaja-DJ joka on noussut yhdeksi merkittävimmistä tekno-DJ:stä viimeisen muutaman vuoden aikana. Frank Weidemann on toinen puolikas Ame:sta sekä Berliiniläisen Innervisions levy-yhtiön perustajista, Innervisionsin, joka on noussut todella merkittäväksi syvemmän konemusiikin julkaisijoista ja unenomaisten äänimaisemien vaalijoista. Mutta nyt takaisin Berghainiin, yhteen maailman tämän hetken tärkeimmistä teknoalttareista. Berghain perustettiiin 2004 lähelle Ostbahnhofin rautatieasemaa. Rakennus palveli ennen tätä voimalana. Berghain on jatkoa Ostgut-klubille, joka 90-lopulla avautuessaan oli tärkeä osa Berliinin tekno- ja homokulttuuria. Masse taas on Berghainin ja Berliinin kaupungin baletin yhteistuotanto vuodelta 2013, jonka keskiössä ovat tanssin lisäksi juuri edellä mainitut tuottajat ja lokaatio itsessään. Masse koostuu kolmesta performanssista, johon kuhunkin eri tuottajat ovat tehneet teemaan sopivaa musiikkia, tinkimättä omista lähtökohdistaan ja tuoden baletin keskelle hylättyä tehdasta, nykypäivän eskapismia ja dystooppista mielenmaisemaa.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 11
Myös tämänviikkoinen kumu on pohjoisamerikkalaista alkuperää ja tulee teknon kotikaupungista Detroitista. Tuottajat Luke Hess ja Omar S ovat kummatkin syvän teknon ja housen kiistattomia taitureita. Outerspace Drive on hyvä läpileikkaus kummankin miehen tuotannosta. Luke Hessiltä periytyvät hitaasti kasvavat ja dub-henkiset vaikutteet ja Omar S:ltä taas leikkaamaton ja rikas ääniestetiikka. Kappaleen polyrytmiset syntetisaattorilinjat kasvavat juuri sopivan progressiivisesti luoden avaruusmaisen ja hypnoosinomaisen tilan, jossa kuuntelija tiputetaan tietoisesti pois “rytmistä”, tietoisuudesta siitä mitä kappaleessa tulee tapahtumaan ja milloin. Kappaleen on julkaissut Luke Hessin pyörittämä levy-yhtiö DeepLabs. Luke Hess on yksi dubteknon ja syvemmän ”detroid saundin” tärkeimmistä tuottajista tällä hetkellä. Hänen omalaatuinen maalaileva, syvä sekä eteerisen sielukas ääniestetiikka on noteerattu viimeisen vuosikymmenen aika. Kaksi albumia julkaissut artisti vieraili 2 vuotta sitten Tampereella ja laittoi tanssilattian todella sekaisin. Omar S taas on sielukkaan syntetisaattorihousen moniosaaja. Hän on julkaissut suurimman osan musiikistaan omalla levymerkillään FXHE Music:lla.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 10
Rafeal Anton Irissari on minulle uusi tuttavuus. Seattlelaisen tuottaja-säveltäjän teokset ovat usein melankolisia ja voimakkaita. Intensiivisesti ja hitaasti kasvavat teokset sisältävät monesti mm. luonnosta nauhoitettuja ambiensseja, laajalle levittyviä syntetisaattoripadejä sekä valtavia mutta ajoittain myös minimalistisia jousisovituksia. “Empire state” on sekin vahva ja varsin elokuvallinen kappale. Se on Irissarin uudelta “A Fragile Geography”-albumilta. Sen on julkaissut Australialainen Room40-levy-yhtiö, jonka katalogista löytyy muitakin kokeellisen elektronisen musiikin, dronen ja ambientin taitureiden julkaisuja. Suosittelen kuuntelemaan koko “A Fragile Geography”-levyn alusta loppuun, ajan kanssa.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 9
Käsittelyyn tällä viikolla otetaan astetta avarampi ja äänimaisemallisempi ääniraita. Viikon kumu on suomalaisen Mika Vainion (aka Ø ) kädenjälkeä. 1968 syntynyt Mika Vainio on kokeellisen syntetisaattorimusiikin pioneerejä Suomessa. Hänen ensimmäiset julkaisunsa ovat 90-luvun alusta. Vainio on julkaissut musiikkia mm. legendaarisella Sähkö Recordingsilla ja on vaikuttanut lisäksi useissa eri elektronisen musiikin projekteissa kuten Pan Sonicissa. Stratostaatti on kappaleena aavemaisen tunnelmallinen ja avara. Sen polyrytmiset rummut vaeltavat pitkin laajalle levittyviä ambiensseja luoden unohtuneen ja rytmikulusta osittain tippuneen tilan. Vaikka äänimaisema onkin avara, se on samanaikaisesti Vainiolle tyypillisen minimalistinen eikä leikittele monilla eri äänilähteillä. Syntetisaattoreita ja rumpukoneita on käytetty niinsanotusti säästellen, mutta kaikkiin niihin on keskitytty senkin edestä.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 8
Benjamin Damage on brittien lahja teknomaailmalle. Hänen äänimaailmansa vaihtelevat eteerisistä IDM-vaikutteisista melodiakuluista raakaan, vahvaan ja suoraviivaiseen teknoon. Kuten monella muullakin britillä, hänen tiensä on kulkenut bassovoittoisemmasta tuotannosta teknompaan ja suoraviivaisempaan suuntaan. Monolith on yksi uuden juuri julkaistun Obsidian-albumin vahvimmista raidoista. Se jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen albumi Heliosphere jäi; ja vielä tarkemmin ottaen siihen mihin kappale Laika sen jätti. Kappale Monolith on unenomainen yhdistelmä IDM-äänimaailmoja sekä alavireistä rauhallista teknoa. Sen laajalle levittyvät padit tukevat pianomelodioita, jotka tuovat kappaleen tunnelmaa lähemmäs orgaanisuutta. Levy-yhtiönä 50 weapons ei tarvitse esittelyjä (sillä se on jo tehty ensimmäisen kumun yhteydessä). Sanottakoon siis vain, että Benjamin Damage oli levy-yhtiön ensimmäinen kiinnitetty artisti ja hänen koko pitkänsä “Obsidant” jää näillä näkymin 50 weaponsin viimeiseksi julkaisuksi. Salute to them weapons!
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 7
Viikon kumuna tällä viikolla soi Len Fakin ”mash-up”-remix Slam-duon kappaleista ”Ghosts of Detroid” sekä ”Cirklon Bells”. Kappale yhdistelee unenomaisesti polyrytmisesti vaeltavat keskibassot “Ghosts of Detroidista” sekä hyvin maalausmaiset ambienssit ja padit “Cirklon Bellsista” luoden hitaasti mutta varmasti eteenpäin puksuttavan house-junan, joka pysyy tiukasti raiteilla koko matkan ajan. Soma records on 90-luvun alussa perustettu Skotlantilainen levy-yhtiö, jonka synnyssä myös Slam-duo on ollut vahvasti mukana. Levy-yhtiö juhli juuri 20 vuotta pitkää taivaltaan, jonka aikana se on saavuttanut selkeän aseman yhtenä tärkeimmistä brittiläisistä elektronisen musiikin levy-yhtiöistä. Slam-duo sai alkunsa hieman ennen Soman perustamista. 80-luvun lopulla alkunsa saanut duo on tällä hetkellä keskeinen osa Skotlannin ja myös koko Britannian tekno- ja house-skeneä. Len Faki taas on saksalainen 2000-luvun loppupuoliskolla teknokansan tietoisuuteen noussut DJ-tuottaja, joka on julkaissut kappaleita monilla tunnetuilla levy-yhtiöillä, kuten Ostgut Ton ja Cocoon.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 6
Tälle kertaa kumuja nostattaa Tale Of Us -duon ”Silent Space”. Tale Of Us on italialainen tuottajakaksikko, jonka äänimaisemat ovat aiemmin olleet lähempänä melodisempaa deep house -osastoa. Tällä kertaa miehet tarjoilevat katkonaista teknoa, joka saa kuulijan alitajunnan rätisemään. Kappaleessa kantavana voimana toimivat häiriöisen melodiakulun sekä signaaliäänten lisäksi rytmisten yläkeski- ja ylä-äänten attackilla, delayllä ja lengthillä leikittely. Tämä saa kuuntelijan tuntemaan näiden äänten kulkevan lähemmäksi ja kauemmaksi, irtoamaan pohjalla kumuavasta bassosta ja tarttuvan taas kiinni seuraavaan biittikiertoon. R&S records on levy-yhtiönä monipuolinen ja lahjakkaiden moniosaajien ”turvasatama”. R&S records on Brittiläinen ja sen kuulee julkaisujen laajasta kirjosta. Teknon lisäksi levy-yhtiössä on julkaistu garagea, acidia, UK-bass-musiikkia, Housea etc.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 5
Tämänviikkoinen kumu on intensiivinen ja kasvava. Ritzi Lee on Hollantilainen tuottaja, jonka äänimaailma on avaruusaiheinen, ja sen estetiikka nojaa vahvasti ns. maapallon ulkopuoliseen ”aineistoon” (sama koskee myös kappaleen julkaissutta Belief System -levy-yhtiötä). Kappale ja sen video sisältävät hyvin tyypillistä teknoestetiikkaa: avaruutta, fysiikkaa ja tiedettä. Sillä mitä muuta ääni on ensisijaisesti ellei fyysinen ilmiö. Nämä asiat ovat kiehtoneet alusta lähtien musiikkiteknologeja ja elektronisen musiikin pioneereja. Äänet ovat ennen kaikkea joukko aaltoja, jotka resonoivat meissä. Se, että niillä on kulttuurista arvoa, on myös tärkeää, mutta silti toissijaista. Olemme luoneet sopimuksia musiikin ymmärtämiseksi, jotka tulisi asettaa jatkuvasti uudelleen tarkastelun alaiseksi. Näin uskomusjärjestelmämme musiikin suhteen ei pinty tai fakkiudu. Uskon tämän liittyvän vahvasti siihen, miksi teknomusiikin, ambientmusiikin ja ylipäätään kokeellisemman elektronisen musiikin saralla toimii niin paljon myös teknologiasta ja tieteestä kiinnostuneita ihmisiä.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 4
Luke Slater (mm. aka L.B. Dub Corp) on jo pitkään ollut yksi Englannin tärkeimpiä ja monipuolisimpia tuottajia ja muusikoita teknon, housen ja elektronisen musiikin saralla. Benjamin Zephanian taas on tunnettu moderni runoilija suoraa Euroopan Jamaikalaisesta pääkaupungista Birminghamista. Zeohanianin runot käsittelevät usein aiheita monikulttuurisuudesta. Hän on myös toiminut aktiivisesti paikallisissa työläisorganisaatioissa jotka osittain ovat edesauttaneet nuoren rastan nousemista kansakunnan tietoisuuteen. ”I have dream” on satiirinen mutta samalla humoristisen realistinen kuvaus siitä mitä monikulttuurisuus tuo tullessaan. ”Curry will mix with shepherd’s pie and afro hairstyle will return.” Äänimaisema antaa juuri sopivasti tilaa ja nostetta Benjaminin säkeille. Kappale on enemmäkin kuin relevantti näinä aikoina, ”Let me hear you say multiculturalism.. MULTICULTURALISM!!”
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 3
[soundcloud url=”https://api.soundcloud.com/tracks/4323448″ params=”auto_play=false&hide_related=false&show_comments=true&show_user=true&show_reposts=false&visual=true” width=”100%” height=”450″ iframe=”true” /]
Ricardo Villalobos syntyi Chilessä 1970, mutta muutti jo lapsena perheensä kanssa Pinochetin diktatuuria karkuun Saksaan (tarina ei kerro kumpaan). 90-luvun lopulla läpimurron tehnyt DJ-tuottaja on valittu useita kertoja maailman parhaiden DJ:den joukkoon, ja hän on hyvin tärkeä osa nykyistä minimal techno ja house -skeneä. Shackleton on Skull Disco -levymerkin toinen perustajista. Hänen ja levy-yhtiönsä äänimaailmalle tunnusomaisia ovat afrikkalaistyyliset perkussiot, todella syvät ja muhkeat alataajuudet sekä meditatiivinen yleismeininki. ”Blood in my hands” on dubstep-musiikissa lähes ikoninen teos. Villalobosin käsittelyssä raita saa entistäkin staattisemman, minimalistisemman ja meditatiivisemman sävytyksen. When I see the towers fall kumpuaa koko 18 minuuttia syvää paluuta luonnontilaan.
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 2
https://youtu.be/bkdgkvMayEM
ROD aka benny rodrigues on Hollantilainen teknotuottaja ja DJ. RODin äänimaailmat ovat minimalistisia ja kuivia. Kuivuutta ei pidä käsittää puutteena tai heikkoutena vaan keskittymisenä oleelliseen, ja näiden oleellisten elementtien äänien värikkyyteen ja täyteläisyyteen. Pienimmätkin rytmillisen elementit, naksahdukset ja nyrjähdykset ovat huolella aseteltuja ja ne toistavat aina juuri ne oikeat taajuudet. Raidan julkaissut Klockwork on tällaisen esteetiikan lahjomaton lippulaiva. Screw Democracy voi tuntua monesta DJ-työkalulta, biisiltä jossa tapahtumia on suhteellisen vähän ja se toistaa staattisesti samoja elementtejä. Se onkin monotonisuudessaan tämä raidan kauneus, jokainen elementti ja pienikin muutos niissä nousee selkeämmin esiin. Eat, sleep, screw democracy, repeat!
– Joonas Aleksi
Viikon kumu 1
Ensimmäiseksi Viikon kumuksi valikoitui Modeselektorin ”50 trees”. Kappale on vahva viittaus Modeselektorin pyörittämään 50 weapons -levy-yhtiöön, joka on onnistunut tuomaan yhteen monia eri tuottajia elektronisen musiikin saralta yhden levymerkin alle – artisteja kuten Phon.O, Addison Groove, Dark Sky, Benjamin Damage sekä Marcel Dettmann. Modeselekor on 90-luvun alussa perustettu saksalaisduo. Gernot Bronsert ja Sebastian Szary ovat olleet mukana esimerkiksi Moderat-yhtyeessä sekä toimineet taustavoimana mm. Monkeytown record -levy-yhtiössä. ”50 Trees” toimii ja uppoaa kuin nyrkki sulaan voihin. Ambientraita ilman vahvaa biittiä nousee hitaasti keräten ympärilleen äänimassaa. Kappaleen kumu syntyy keinuvasta alaäänimassasta joka rytmittää kaaottisuutta.
– Joonas Aleksi
...