Yhteiskunnan viholliset

Jokainen, joka ei ole valmis työurien pidentämiseen, vihaa hyvinvointiyhteiskuntaa. – Jyrki Katainen Downshiftaaminen on nykyajan kommunismia.                                              – Björn Wahlroos Alkukesän helteet paahtavat tukiviidakon yllä. Alhaalla lehvästöjen varjoissa Sipilän hallituksen kompuroiva offensiivi työttömiä vastaan jatkuu jo kolmatta vuotta. Hallitus ei perääntynyt asemistaan huhtikuun kehysriihessä ja pitää edelleenkin sinnikkäästi kiinni tragikoomisesta aktiivimallistaan. Samanaikaisesti huhtikuussa astuivat voimaan… Jatka lukemista Yhteiskunnan viholliset

Työttömyyspolitiikka ja työstä kieltäytyminen

Työttömyys on viime vuosina ollut kasvavan mielenkiinnon ja kamppailun kohteena. Kokonainen ponnekkaiden ministerien ja hätääntyneiden akateemikkojen armada on laitettu juonimaan uusia taktiikoita työttömien pitämiseksi tiukemmin työvoimaviranomaisten saartorenkaassa. Nykyisen hallituksen aikana olemme kokeneet työttömän elämää vahingoittamaan pyrkivien hyökkäysten sarjan: lisää uhkailua ja kiristystä, enemmän tarjouksia joista ei voi kieltäytyä. Sipilän hallitus on esittänyt niin runsain määrin… Jatka lukemista Työttömyyspolitiikka ja työstä kieltäytyminen

Taistelu työvoimatoimistossa

Niin sanottuja yhteiskunnallisia elokuvia vaivaa valitettavan usein paatoksellinen kurjuudessa piehtarointi ja tirkistelevä karun elämän mässäily. Näiden tarinoiden köyhät ovat yleensä joko toisiaan kännissä pahoinpiteleviä ongelmakimppuja tai sitten romantisoituja pahan maailman uhreja, jotka kykenemättä toimimaan itse odottavat sankarillisten hyväntekijöiden apua. Edellisten kohdalla voidaan tuntea huvittunutta etäisyyttä tai huojennusta siitä, etteivät omat asiat ole yhtä huonosti, jälkimmäisten… Jatka lukemista Taistelu työvoimatoimistossa