Mitä tekemistä kirjoittamisella ja politiikalla on keskenään? Kenties suhteita on olemassa karkeasti ottaen kolmea eri laatua: riistetty kirjoittaminen, jonka poliittisuus on riistetyn työn poliittisuutta ja jonka käytännöt sisältävät ajattelun alistamisen ja vastarinnan yhteen kietoutuneita muotoja; politikoiva kirjoitus, jonka tarkoitus on vietellä tai hämmentää lukijaansa retorisin keinoin, ja johon turvautuvat poliitikkojen lisäksi myös ”epäpoliittiset” menestyskirjailijat ja toimittajat; kapinoivaa subjektiivisuutta tutkiva ja tuottava kirjoitus, jossa pelissä on kirjoittajan tai kirjoittajien kokemus ja heidän halunsa kohdata ero ja kaltaisuus suhteessa toisiin kokemuksiin. Vaikka nämä usein sekoittuvat keskenään, vain jälkimmäisen suuntaan liikuttaessa kirjoitusteko merkitsee muutosta itsen ja muun maailman sekä näiden välisen suhteen ymmärtämisessä. Ainoastaan tällainen identiteetin eheydestä luopuva, häpeilemättä omaa paikkaa maailmassa etsivä ja tarkkasilmäisesti sielun uppotukkeja uittava kirjoitus kykenee tuottamaan samanaikaisesti kasvavaa ymmärrystä ja toimintakykyä sekä sellaisia arvaamattomia subjektiivisen tason siirtymiä, joiden voimin maailmaa on aina muutettu. Lea Melandrin alulle laittama, 1970-luvun italialaisen feminismin perintöä kantava Kokemuksen kirjoittamisen laboratorio on epäilemättä paikka tällaiselle kirjoitustyölle.
(1) Kokemuksen kirjoittaminen ajatusmallien kyseenalaistamiseksi ja vapautumisen tuottamiseksi
Silkkaa kaipuun hirmuvaltaa, aivan kuten kaikkina niinä päivinä joina, jokaisen kerran kun kysyn itseltäni sanoista; tästä lahjasta, että minulla on sanat; tästä ilosta, joka on löytää ne.
Kieli tekee mahdolliseksi suunnistaa, työskennellä sillä, läpäistä se, antaa sen kaikua tyhjiöissään. Kieli on antautumista mahdollisuudelle eksyä: se on riski, vaara. Se on olemassa suhteessa kauneuden nälkään, suhteessa merkitykseen. Merkitys sisällämme ja ulkona olevaa kaaosta, pelkoa, yksinäisyyttä ja väkivaltaa vastaan. Kieleen sisältyy paradoksi: se on uppoamista virtaan, joka samaan aikaan pidättelee ja työntää eteenpäin, mutta jonka syvyyksiin on vaikea laskeutua. Oli olemassa suunta, mutta se katosi. Oli virta, ja on yhä edelleen, mutta enää se ei kuulu minulle. Mikä on vastavirtaan liikkumisen, sen syvyyksistä kosteen [tai akanvirran, suom. huom.] tuolle puolen pääsemisen hinta?
Sanojen kirjoittaminen on juuri tätä: hengissä selviytymistä ja haaste. Kaipuuta kokonaisuuteen. Eheyden kaipuuta. Itsen ykseyttä itsen kanssa. Tilintekoa oppimisen kanssa – oppimisen, joka on peräisin maskuliinisen/feminiinisen, materian/hengen, ruumiis/mielen universaalien välttämättömyyksien väärentämästä maailmasta. Oppimista, joka samaan aikaan uhkaa ja suojelee. Diskursiivisen järjestyksen noudattaminen on rauhoittavaa. Sen hylkääminen merkitsee epävarmuudessa pysymistä; joskus hiljaisuuden, joskus sekavan, uusia ja itselleen uskollisempia järjestyksiä ennakoivan puheen muodossa.
Uni uskaltaa enemmän kuin uneksija. Uneksija tarvitsee suurta rohkeutta kulkeakseen unen teitä, kun otetaan huomioon, mihin kaikkeen se johtaa. Kyseessä ovat yksinäisyys, hauraus ja merkityksen taudit; mutta myös näiden lääke. Ennen kaikkea on oltava todella rehellinen. Mitä vain, mikä kertoo singulaarisuudesta, kunkin erikoislaatuisuudesta. Yksinäisyys: katsoa maailmaa toisesta näkökulmasta, sydämessä tietynlainen kaipaus, mutta uutta suuntaa antavat tähdet pään yllä.
(2) Kokemuksen kirjoitus: jatkakaamme yhdessä kirjoittamista
Me naiset olemme aina kirjoittaneet yksin, makuuhuoneidemme usein klaustrofobisessa intiimiydessä. Sunnuntaina, maaliskuun 19. päivänä, yritimme Rooman kansainvälisessä naisten talossa kirjoittaa yhdessä, valaen toinen toisiimme uskoa ja luottaen kirjoittamisen tapaan, joka ehdottaa uuden kielen luomista; uutta käytäntöä, joka on samaan aikaan yksilöllinen ja kollektiivinen.
Tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa tammikuussa, Lea Melandrin kokemuksen kirjoittamisen upealla kurssilla. Jotkut meistä olivat nyt mukana toista kertaa: seikka, joka kertoi tämänkaltaisen tilaisuuden tarpeesta. Ennen kuin lähdimme, lupasimme jatkaa säännöllisiä tapaamisia (vaikken tiedä, kuinka vakavasti uskoimme niin käyvän) kirjoittaaksemme yhdessä Lean ehdottamalla tavalla:
Se, mitä olen usein kutsunut ”kokemuksen kirjoittamiseksi”, yrittää työntyä tietoisuuden kaikkein kätketyimpien vyöhykkeiden tuntumaan luottamalla ajatusten ja tunteiden sirpaleisiin, jotka ilmaantuvat esiin merkityksen hajoamisen hetkellä. Miehen ja naisen välisestä suhteesta, rakkauden ja väkivallan monimerkityksellisestä yhteydestä – mutta vielä tätäkin enemmän yleisellä tasolla kaikista niistä passioista, joissa ruumis on osallisena – puhuminen merkitsee yleensä historiattomaan “luonnollisuuteen” tuomitun ruumiin muistin tutkimista. Syntymä, lapsuus, sukupuoliroolit, rakkaus, vanhuus, sairaus, kuolema; kaikki se, mitä voisimme kutsua elämän sotkuisuudeksi, historian sisälmyksiksi, ja mistä tänä päivänä näemme ainoastaan vääristyneitä, banalisoituja heijastuksia. Kuten 70-luvun feminismin itsetiedostamisen ja tiedostamattoman käytännöissä, joiden pitkittämisenä tai terästämisenä kokemuksen kirjoittaminen voidaan nähdä, tarkoituksena on oppia lukemaan teksteissämme tiedostamattoman kirjoitusta. Tarkoitus on sijoittaa kirjoitettu kieli ruumiin historiaan luomalla paikka, jolla voidaan nostaa näyttämölle unet ja unelmat, sekä niiden paljastuminen. (Lea Melandri, kurssin esittelyssä)
Tällä kertaa kirjoitimme (ja puhuimme) paljon ruumiista; siitä, kuinka ulkoa päin määritellyt kuvat loukkaavat sitä; oman halun etsimisen vaikeudesta painavien “pitää olla”-vilttien alla; vapaudesta, joka on takaperin tehtävää työtä ei enää huoneen, vaan kokonaisen oman elämän voittamiseksi, ja siitä kertomiseen tarvittavien sanojen löytämiseksi.
Jälkihuomio
Paolillo Lebano: Kuinka kaunista! Voiko feminiininen puoleni jonain päivänä osallistua?
Lea Melandri: Oikeastaan olisi tärkeämpää, että kuulustelisit sitä maskuliinista… kuten muuten mekin teemme, kun otetaan huomioon, että maskuliinisesta kulttuurista on peräisin myös meidän näkemyksemme maailmasta… ja feminiinisestä.
Alkusanat ja käännös: Lotta Meri Pirita Tenhunen