The Economist julkaisi hiljattain hyvin yksityiskohtaisen analyysin ostojen ja fuusioiden kautta tapahtuvasta keskittymisestä niin perinteisemmillä aloilla, kuten energiasektorilla ja lääketeollisuudessa, kuin uudemmalla digitaalisen talouden sektorilla. (“The rise of the superstars”, syyskuun 17. 2016). Niissä hahmottuva kuva on varsin vaikuttava, jos ajatellaan, että 10 % maailmanlaajuisista pörssiin listatuista yrityksistä tuottaa 80 % kaikista voitoista.
Sinänsä keskittymiskehitys ei ole uutta, jo aikanaan amerikkalainen taloushistorioitsija Alfred Chandler kuvasi Yhdysvaltain sisällissodan jälkeistä historiaa sanoin “kymmenen vuotta kilpailua ja 90 vuotta oligopolia”. Digitaalinen vallankumous näyttää vahvistavan tätä suuntausta, mutta nyt globaalissa mittakaavassa. Pääoman keskittyminen on tyypillistä talouden stagnaatiovaiheille, kuten nykyiselle vuoden 2008 kriisiä seuranneelle, koska se on tapa kasvattaa voittoja skaalaekonomian avulla ja ennen kaikkea henkilöstoä vähentämällä.
Vuonna 1990 kolme suurta amerikkalaista autojen valmistajaa työllisti 1,2 miljoonaa ihmistä, vuonna 2014 kolme Silicon Valleyn digitaaliyritystä, joiden pääoman arvo on kolminkertainen vanhoihin autoteollisuuden tähtiin verrattuna, työllisti vain 137 tuhatta ihmistä. Siirtymä vanhasta uuteen talouteen mullistaa vääjäämättä työn maailman, ja niin sanottu IV teollinen vallankumous, robotisaatio ja autot ilman kuljettajaa, odottaa vielä leviämistään. Jo nyt Google kontrolloi 69 % kaikista hakukoneista, Google ja Apple pitävät yhdessä hallussaan 90 % kaikkien älypuhelimien käyttöjärjestelmistä.
Juuri talouden digitalisaation ja pääoman keskittymisen yhdistelmä antaa mahdollisuuden, Geoff Mulganin kirjan otsikkoa muistellen (The Locust and the Bee: Predators and Creators in Capitalism’s Future, 2013), kuvata tulossa olevaa maailmaa heinäsirkan ja mehiläisen kamppailuna. Isojen digitaaliyritysten voitot ovat suurelta osin sidottuja käyttäjien spontaanisti tuottamiin ja jakamiin sisältöihin ja yhteiskunnalliseen yhteistyöhön, joka luonnehtii tiedon tuottamisen ja kierrättämisen uusia prosesseja. Saalistajien tavoin toimivat äärimmaisen perinteiset kapitalistiset yritykset anastavat kuitenkin itselleen näma voitot.
Yhtäältä mehiläisparvi, siis kaikki me, jotka tuotamme hunajaa ja pölytämme tietojen ja ilmaisen tiedon vaihdon maailmaa, toisaalta heinäsirkat, jotka anastavat toisten työta, keskittäen valtavat määrät varallisuutta itselleen investoimatta sitä luomaan tuloja ja työtä muille.
Elämme taloudessa, joka on institutionalisoinut omalle edulle perustuvan saalistajamaisen käyttäytymisen, mutta samalla elämme yhteiskunnassa, jossa sosiaaliset innovaatiot ovat mahdollisia vain näiden samojen, elämän muotomme läpäisevien kommunikaatioteknologioiden avulla. On syytä kysyä, josko “yhdessä tekeminen”, niiden aktiviteettien kokonaisuus, jossa keskeistä on sosiaalinen suhde, ansaitsisi jotakin parempaa kuin pelkän oman edun ajamisen logiikan.
Käännös: Jussi Vähämäki