Onko vielä mahdollista nähdä, miten inflaatio tulee kehittymään? Näyttäisi siltä, että ei, ainakin koko maailman keskuspankkien viime vuosina hyödyntämien kahden perusolettamuksen pohjalta: ensinnäkin, kuluttajahintaindeksi nousee, kun keskuspankki laajentaa rahaperustaansa, harjoittaa ekspansiivista rahapolitiikkaa; toiseksi, inflaatio alkaa kasvamaan, kun talous kasvaa siinä määrin, että työttömyys alkaa laskea (niin sanottu Phillipsin käyrä). Näiden olettamusten perustalta inflaation pitäisi nyt kasvaa. Mutta ei. Itse asiassa tärkeimmät keskuspankit, Fed tai meidän kansallinen keskuspankkimme ovat harjoittaneet voimakkaan ekspansiivista rahapolitiikkaa vuodesta 2009, ja lisäksi työttömyys on epäilemättä vähentynyt talouden elpyessä. Mutta hintojen noususta ei jälkeäkään. Ainoa todellinen inflaatio löytyy pörssimarkkinoilta, ja juuri niihin rahaviranomaisten olisi syytä kiinnittää huomiota. Sen sijaan ne kuitenkin jatkavat edelleen ekspansiivista rahapolitiikkaansa ja sen oikeuttamista reaalitalouden näkökulmasta, talouden, jonka sen lähtiessä kunnolla kasvuun pitäisi korottaa inflaatio kahteen prosenttiin ja ehkäpä ylikin.
Syyt tämän päänsäryn (inflaation, joka ei lähde liikkeelle) taustalla ja syyt keskuspankkien käyttämien mallien epäonnistumiseen ovat rakenteellisia. Jo 1996, Roger Bootle kirjoitti kirjan, jonka olisi pitänyt avata raha-asiantuntijoiden silmät. Kirjan nimi on The Death of Inflation. Sitä voidaan nykyään pitää yhtenä viime vuosikymmenien profeetallisimmista teoksista. Mitkä olivat ja ovat edelleen perussyyt sille, että siirryttiin matalan inflaation aikakuteen? Bootlen mukaan on olemassa kaksi hintoja ohjaavaa “valtaa”: tuottajien valta määrätä hinnat ja työläisten valta määrätä palkat. Kumpikin näistä valloista on viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana valtavasti rapistunut, ja näin on käynyt globaalistumisen ja uusien teknologioiden leviämisen takia. Globaalistuminen ei ole pelkästään kaksinkertaistanut matalapalkkaisen työvoiman määrää Kiinan, Intian ja Venäjän astuttua näyttämölle. Lisäksi uudet teknologiat antavat myös tilaisuuden supistaa työvoiman käyttöä ja sillä tavoin heikentää ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluvoimaa.
Näiden matalan inflaation taustalla olevien rakenteellisten syiden rinnalle olisi nostettava yksi paljon uudempi tekijä: talouden digitalisaatio. Yhtäältä digitalisoidussa taloudessa tuotteiden laadulliset muutokset, esimerkiksi laskentateho, lisäävät palvelujen tarjontaa hinnan kustannuksella; toisaalta, on olemassa voimakkaasti kasvava ei-rahallisten transaktioiden sektori tyyppiä: ”Annan sinulle ilmaiseksi applikaation sinun henkilökohtaista dataasi vastaan.” Virallinen tilastointi ei onnistu kartoittamaan näitä (rakenteellisia) muutoksia sillä seurauksella, että kokonainen joukko hintoihin vaikuttavia signaaleja jää siltä täysin huomaamatta. Keskuspankkien mallien ja ekspansiivisena pysyvän rahapolitiikan hellässä huomassa ja finanssien eduksi. Niin kauan kuin sitä kestää.
Käännös: Jussi Vähämäki