José Bautista haastattelee Frèdèric Lordonia
On jo yli puolenyön torstaina 31. maaliskuuta ja Frèdèric Lordon keskustelee edelleen Place de la Républiquelle leiriytyneiden ihmisten kanssa. Tuona päivänä, Hollanden työreformia vastustaneen Pariisin mielenosoituksen ja sitä seuranneen konsertin jälkeen, Lordon piti puheen, joka jää historiaan ranskalaisten suuttumuksesta juuri syntyneen Nuit Debout (Yö jalkeilla) -liikkeen perusperiaatteiden julistuksena.
“Tänään muutamme pelin sääntöjä. Pelasimme heidän säännöillään. Tästä lähtien pelaamme omillamme.” Kolme päivää myöhemmin, 3. huhtikuuta, Lordon puhuu jälleen kokouksessa, jossa juhlitaan Place de la Républiquen valtauksen kolmatta päivää: hän pyytää noin kahdelta tuhannelta Ranskan pääkaupungin liberté, egalité, fraternité -aukiolle kokoontuneelta: “Kirjoittakaamme sosiaalisen tasavallan perustuslaki.”
Lordon, taloustieteilijä ja sosiologi, joka työskentelee tutkijana CNRS:ssa, sanoo olevanansa väsynyt siihen, että hänet leimataan liikkeen johtajaksi. Kuitenkin hänen vaihtoehtoiset ajatuksensa ja terävä kritiikkinsä tekevät hänestä yhden niistä intellektuelleista, joita tuhannet maaliskuun 31. päivän jälkeisissä kokouksissa istuneet ja aukioita vallanneet ranskalaiset kunnioittavat niin Pariisissa, Lyonissa kuin Toulousessa.
Kuusi päivää Nuit Debout -liikkeen syntymisen jälkeen Frèdèric Lordon antaa ensimmäisen haastattelunsa La Marealle. Hän vastaa sähköpostin välityksellä.
Sanoitte äskettäin, että “On mahdollista, että olemme saamassa aikaan jotain.” Mitä oikeastaan tarkoititte? Missä tällä hetkellä mennään?
Totta, sanoin nimenomaan niin! “Jotakin.” On hiljaista raivoa, vuosien, ehkä vuosikymmenten ajan kasautunutta epätoivoa, jonka kohteena ei ole “hallitus” tai “hallitukset” – jotka kaikki sivumennen sanoen ovat tehneet samanlaista politiikkaa – vaan laajamittaisesti inhottavan tyyppinen yhteiskunta. Kahdesta suuresta yhdistävästä tekijästä, François Ruffin elokuvasta Merci patrón! Ja Työlaista (Loi Travail / El Khomri-laki), liikkeelle lähti tuona torstaina 31. maaliskuuta Place de la Républiquella jotakin. “Jotakin”, emmekä edes tiedä mitä. Tulemme ymmärtämään. Kuinka rakentaa liikettä, saako se merkitystä vai häviääkö se, mitä tavoitteita se onnistuu saavuttamaan… Kukaan ei tiedä sitä.
Mitä samankaltaisuuksia ja eroja näette Place de la Républiquelle leiriytyneiden ihmisten ja Espanjan 15M-liikkeen välillä?
En tunne riittävästi Espanjan 15M-liikettä enkä osaa vastata kunnolla kysymykseen. Minulla on mielikuva, että Espanjassa oli kaksi vahvaa liikkeelle panevaa voimaa, jotka puuttuvat Ranskasta: yhtäältä asuntovelka ja häädöt, toisaalta poliitikkojen laajamittainen korruptio. Ranskassa sosiaalinen kysymys, kysymys työstä ja työpaikasta ovat edelleen hyvin tärkeitä. Mutta nykyisen liikkeen erityisyys on juuri siinä, että se ei rajoitu vaatimaan varmaa työpaikkaa ja parantamaan työolosuhteita, tai mitään muutakaan vastaavaa, vaan se haluaa kritikoida työn ja työläisten olosuhteita sellaisenaan. Se on siksi kapitalismin kritiikkiä.
Puhutte usein nuorten ja työläisluokkien välisen yhteyden tärkeydestä. Miksi tämä yhteys on niin tärkeä?
Siksi, että ei ole vahvaa yhteiskunnallista liikettä ilman tätä yhteyttä, joka on myös ratkaiseva periferioiden marginalisoidun nuorison yhdistämiseksi liikkeeseen. Normaalisti koko sosiologia vastustaa tätä kohtaamista. Ja todellakin, uusliberaali kapitalismi on pitkään teurastanut työtätekeviä luokkia kenenkään heilauttamatta eväänsäkään. Ennen kaikkea urbaani pikkuporvaristo ja keskiluokka, prekaarit intellektuellit jne. Nuit Debout’lla on pääasiallisena tavoitteenaan nostaa esiin se, mikä olennaisesti yhdistää tavallisesti toisistaan erillään olevia yhteiskunnallisia kategorioita: oma tilanne palkkatyöläisenä! Voimme lisätä muita kategorioita – kuten esimerkiksi maanviljelijät – jotka, huolimatta siitä, että he eivät ole palkkatyöläisiä, kärsivät yhtälailla pääoman moniulotteisesta dynamiikasta. Tästä vuosikymmeniä hukassa olleesta moniulotteista dynamiikasta on jälleen aika keskustella.
Uskotko, että tässä kehyksessä syntyy ranskalainen Podemos?
En usko, ja lisään, että omasta puolestani, en edes toivo sitä. Suoraan sanoen, kysyn itseltäni eikö Podemos ole eräänlainen vastaesimerkki, malli sille, mitä meidän ei tule tehdä: palata vaalien kehykseen ja instituutioiden normalisointiin. Institutionaaliseen peliin palaaminen on varma kuolema kaikille liikkeille. Sinuna kysyisin nyt: kuinka muuttaa nämä kokoukset poliittisiksi tuloksiksi, jotta ne eivät olisi olleet turhia? Se on olennainen strateginen kysymys. Vastaukseni näistä kamalista pihdeistä pääsemiseksi on, että jos paluu institutionaaliseen vaalipeliin merkitsee kuolemaa, niin silloin meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin rakentaa uudet instituutiot. Siksi uskon, että poliittinen tavoitteemme, josta meidän on pidettävä kiinni ja josta puhuin sunnuntain yleiskokouksessa, on perustuslain uudelleen kirjoittaminen. Ilman, että se muuttuu kaduilta kaukana olevaksi muodolliseksi juridiikaksi, kuten usein tapahtuu. Meidän on kirjoitettava Sosiaalisen Tasavallan perustuslaki. Ja vastakohtana nykyiselle tasavallalle, todellisuudessa porvarillinen tasavalta, jonka kutsumuksena on yksityisomistuksen pyhittäminen, meidän Tasavallallamme pitäisi olla tehtävänään rikkauden kasaamiseen käytettävien tuotantovälineiden omistuksen hävittäminen tekemällä omistamisen sijaan niiden käyttö mahdolliseksi: tuotantovälineet eivät kuulu osakkeenomistajille, omistajille, kapitalisteille: niiden on kuuluttava niitä käyttäville eikä spekulatiivisille tavoitteille.
Mikä on roolisi yhteiskunnallisessa muutoksessa, joka näyttää olevan käynnissä Ranskassa?
En tee mitään sen kummempaa kuin oman panokseni poliittisessa työnjaossa, joidenkin minun hallussa olevien välineiden avulla, siis älykön puheenvuoroja, ei enempää eikä vähempää. Tällä liikkeellä ei ole johtajaa, ja itseni nimittäminen liikkeen johtajaksi on viimeinen asia jota haluan! Näyttää siltä, että jotkin puheenvuoroni ovat vaikuttaneet hieman liikkeen määrittämiseen, mikä on suurenmoista. Kuitenkin, se, mitä minuun tulee, loppuu tähän. Toisaalta, liikkeet, kuten meidän, torjuvat oikeutetusti yritykset kollektiivisen dynamiikan personifointiin ja yksilölliseen kaappaamiseen. Jos jollakulla olisi absurdi ajatus julistautua “johtajaksi”, lähetettäisiin hänet nopeasti takaisin rakkaaseen työhuoneeseensa! Mutta kommunikaatiovälineet ovat kyvyttömiä käsittämään tämänkaltaisia asioita ja niillä on pakkomielle “edustaviin hahmoihin”, “johtajiin” ja koko tuohon individualistisen filosofian ja sankarihistorian repertuaariin. Ja kun ne eivät löydä sitä, mitä ne hintaan mihin hyvänsä etsivät, ne keksivät sen! Tästä syystä kieltäydyn järjestelmällisesti kaikista kutsuista mediaan kertomaan mielipiteistäni, kaikista pyynnöistä luoda “muotokuva” minusta. Näen jatkuvasti artikkeleita, jotka esittävät minut tärkeänä “hahmona”, jotta ei-henkilökohtainen personifoitaisiin. Se on hieman masentavaa.
Ranskassa ja muualla maailmassa on käynnissä kamppailu solidaarisuuden ja pelon välillä. Oletko lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä enemmän optimisti kuin pessimisti suhteessa yhteiskunnalliseen muutokseen Ranskassa?
Kuinka vastata kysymykseen… Minulla ei ole pienintäkään ajatusta siitä, mitä tulee tapahtumaan. En kuitenkaan voi välttää ajattelemasta sitä, että uusliberaali kapitalismi on kohdellut niin kaltoin yhteiskuntaruumista, että se ei voi olla aiheuttamatta, ennemmin tai myöhemmin, väkivaltaista reaktiota. Onko sen hetki tullut? Vai juuttuuko liike paikoilleen? En tiedä. Se, mistä olen varma on, että, vaikka liike muodollisesti loppuisikin, se ei ole epäonnistunut, koska se on kylvänyt jotain ihmisten mieliin. Ja tämä “jokin” tulee ennemmin tai myöhemmin nousemaan esiin.
El Khomri-laki on herättänyt suuttumusta suuressa osassa ranskalaisia. Jos hallitus vetää esityksen takaisin, uskotko, että tämä suuttumus haihtuu?
Se on liikkeemme suuri haaste. Emme ole vaatimusliike, siinä on suuri uutuus. Emme vaadi lakiesityksen takaisin vetämistä. Loppujen lopuksi koko laki ei kiinnosta! Laki oli pelkkä sytytin monille muille tärkeille asioille. Vaikka laki vedettäisiin takaisin ja vaikka hallitus eroaisi, me jatkamme, koska se, mihin pyrimme tähtää pidemmälle: emme halua enää vaatia, haluamme tuoda esiin. Haluamme tuoda esiin uusia työn muotoja ja uusia politiikan muotoja.
La Marea, 6. Huhtikuuta 2016