Te soditte, me kuolemme. Katkelmia iskusta Pariisiin

He olivat meille rakkaita: he, jotka kuolivat viime yönä.

Ravintolan terassilla, baarissa, kadulla, konserttisalissa.

Rakkaitamme.

He kuolivat, koska surmaajat päättivät hyökätä Pariisin sydämeen ja ampua kohti väkijoukkoa tappaakseen mahdollisimman monta.

Klo 11.30: “Olemme sodassa”, Sarkozy sanoo.

Kerrankin olen samaa mieltä hänen kanssaan: he ovat sodassa.

Te olette sodassa, herra Sarkozy, Hollande, el Valls, Cameron, Netanyahu, Obama. Te olette sodassa yhdessä poliittisten liittolaistenne kanssa, yhdessä suuryhtiö-ystävienne kanssa.

Ja keskelle sotaa olette viskanneet meidätkin, kysymättä meiltä lupaa.

Afganistan, Irak, Libya, Mali, Syyria… Aina meitä ei ollut tarpeeksi vastustamaan.

Emme ole onnistuneet vakuuttamaan, että nämä sotaretket tuovat ainoastaan epävakautta, väkivaltaa ja tragedioita. Niin siellä, kuin täällä.

Sota ei alkanut viime yönä. Se ei alkanut myöskään tammikuussa, Charlie Hebdon ja Hyper Cacherin myötä. Kaikki tämä alkoi paljon aiemmin.

Tammikuussa kirjoitin seuraavasti:

Yksi valtaväestön ja aktivistipiirienkin suurista hämmästyksen aiheista on erään totuuden löytäminen uudelleen: Kyllä, Ranska on sodassa. Sodassa, jota ei aina esitellä sillä nimellä; sodassa, josta ei keskustella eduskunnassa, mediassa, eikä kaduilla; sodassa, jonka vihollisia ei henkilöidä; epäsymmetrisessä sodassa, mutta sodassa yhtä kaikki. Viimeisimmät surmat muistuttivat brutaalilla tavalla niille, jotka sitä eivät muistaneet, että Ranska on sodassa: sota tappaa, eikä kaatuneita lasketa yksinomaan vastustajan puolella.

Ketä vastaan Ranska sitten käy sotaa? Puheiden ja lehtiotsikoiden mukaan vastaan “kansainvälistä terrorismia”, “jihadismia”, “fundamentalismia”, ja niin edelleen. Epämääräisiä nimityksiä, jotka ovat täynnä ristiriitoja ja luovat pohjan pahantahtoisille yleistyksille. Kyse on siitä, että itse asiassa Ranska otti yhdessä George W. Bushin Yhdysvaltain kanssa syyskuussa 2001 saman askeleen: se teki “sivilisaatioiden yhteentörmäyksen” puheenparresta ja politiikasta omansa, kertomatta siitä vielä kellekään.

Ranska on käynyt sotaa 14 vuoden ajan myöntämättä sitä kellekään.

Ei ole tarpeen muuttaa sanaakaan tammikuussa kirjoitetusta kappaleesta. Eikä tämän sanominen merkitse epäkunnioitusta uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan.

Tuska ja suru ovat ilman muuta legitiimejä. Ja satoja, tuhansia viime yönä vahingoittaneille murhaajille ei ole olemassa anteeksiantoa.

Klo 12.00: ISIS ottaa iskun nimiinsä. Tientenkin. Hekin ovat sodassa.

Uutistoimisto France Presse lainaa Bataclanissa ollutta silminnäkijää. Hän sanoo yhden hyökkääjistä huutaneen: “Syy on Hollanden, syy on presidenttinne, hänen ei olisi pitänyt puuttua asioihin Syyriassa.”

paris1

Nyt, tukkikaamme silmämme ja korvamme kunnolla. Ja täyttäkäämme huone epäpoliittisella suitsutuksella “silmittömästä terrorista”, jota ei luonnollisestikaan voi selittää.

Mutta Pariisin surmaajat eivät ole vastuuttomia, “hulluja” tai ties minkä salaisen palvelun manipuloimia raukkoja. Tiedämme enemmän tulevien tuntien ja päivien myötä, mutta kukaan ei epäile, etteikö heidän hahmonsa ja puheensa vastaisi Kauachia ja Coulibalia, joista kirjoitin tammikuussa näin:

Surmaajilla on diskurssi (katsokaa heidän haastattelunsa ja video, jolla puhutaan Syyriasta, Irakista, muslimeja vastaan Ranskassa ja kaikkialla maailmassa harjoitetusta vääryydestä, jne.); teoreettinen apparaatti (katsokaa, erityisesti, Mediapartissa julkaistu artikkeli); viitteitä järjestäytymisestä (Isis, Al-Qaeda Arabian niemimaalla).

[…] Jos ajattelemme rationaalisesti, he ovat sodassa tiettyä Ranskaa vastaan; jos ajattelemme rationaalisesti, legitiimin puolustautumisen tilanteessa. Coulibalin posthuumisti julkaistu video kertoo tästä: “Te hyökkäätte Kalifaattia vastaan, te hyökkäätte Islamilaista valtiota vastaan, te hyökkäätte meitä vastaan. Ette voi hyökätä kärsimättä seurauksia.”

Kyllä, ISIS harjoittaa politiikkaa. He ovat murhamiehiä, mutta harjoittavat politiikkaa.

Ja eilen he iskivät kovaa, todella kovaa.

Sokeasti? Kyllä ja ei.

Kyllä, koska he iskivät henkilöihin, jotka eivät ole mukana tässä sodassa; joiden ainoa rikos oli olla siellä; jotka olisivat voineet olla toisaalla, ja yhä olla kanssamme tänään.

Ei, sillä tällä tavoin iskeminen merkitsee viestiä: “Maanne on sodassa kanssamme, ja niin kauan kuin tätä sotaa riittää, yksikään teistä ei ole turvassa.”

He harjoittavat politiikkaa. Vastenmielistä, mutta politiikkaa.

Elämme maailmassa, joka käy sotaa. Venäjä, Ranska ja Yhdysvallat pommittavat Syyriassa. Saudi-Arabia pommittaa Jemenissä. Ranskalaiset “operaatiot” jatkuvat Malissa. Obama on julistanut, etteivät hänen joukkonsa jätä Afganistania.

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön mukaan maailmassa ei ole koskaan ollut yhtä paljon pakolaisia ja pakkosiirrettyjä kuin tällä hetkellä, eikä ole nähtävissä syitä tilanteen paranemiselle.

Saldo on tällä hetkellä 128 kuollutta. 128 kuollutta liikaa.

Marraskuun 13. päivä vuonna 2015, 128 kuollutta.

128 on paljon. Se on hirvittävää.

Se on melkein yhtä paljon kuin kuolleiden keskiarvo Syyriassa, joka ikinen päivä, maaliskuusta 2011 alkaen.

Melkein yhtä paljon kuin päivittäinen keskiarvo, kyllä: 250 000 kuollutta maaliskuun 2011 jälkeen, lähes 4 500 kuollutta kuukaudessa, eli lähes 150 kuollutta päivässä.

Huomautuksena seuraavalle, joka selittää, ettei ymmärrä syyrialaisen syitä paeta Eurooppaan: yli neljä ja puoli vuotta jokainen päivä Syyriassa on ollut perjantai 13. marraskuuta. Ensisijaisesti vastuussa on Sarkozyn, Hollanden jne. liittolainen Assad, joka alisti julmasti rauhanomaisen kansannousun.

Elämme maailmassa, joka käy sotaa. Ja tämä sallii eräiden tehdä bisnestä.

paris2

Ranskaa riemastuttaa myydä sotakoneita Egyptiin. Ranskaa riemastuttaa myydä sotakoneita Saudi-Arabiaan. Ranskaa riemastuttaa myydä sotakoneita Arabiemiraatteihin.

Mutta Ranska hämmästyy joutuessaan kohteeksi.

Tekopyhyyttä. Pelkuruutta. Valheita.

Rakit on päästetty irti. Niiden suupielet vaahtoavat.

paris3

On pysyttävä tiukkana.

Paluu tammikuuhun:

Jokainen sodanhimoinen, turvallisuuden nimissä eristäytyvä tai vähemmistöjä stigmatisoiva sokea vastaus Ranskan taloudellis-poliittis-sosiaaliseen tilanteeseen vuonna 2015 ei ole pelkästään tuomittu epäonnistumaan: vielä vakavampaa on, että se merkitse jälleen uutta askelta kohti huomisen surmia.

Tässä sitä ollaan. Viime yönä huominen saapui.

Klo 13.00: Cambadelis julistaa, että “Ranska on joutunut sotakokeen kohteeksi”.

He sanovat ja toistavat: Ranska on sodassa. He tekevät sen sanoakseen: “Me olemme sodassa”. Ja tuohon “meihin” tulisi meidän sovittautua.

Ei. Neljätoista vuotta heidän sotiaan eivät ole tuoneet maailmaan muuta kuin enemmän väkivaltaa, tragedioita ja uusia sotia.

Jos Irakia ei olisi tuhottu, Isistä ei olisi olemassa.

Paul Valéry sanoi, että “sota on verilöylyä toisilleen tuntemattomien ihmisten kesken, toisensa tuntevien ja verilöylyn välttävien ihmisten hyödyksi”.

Hän oli oikeassa. Aina samat tulevat piestyiksi.

Ja jos haluamme, että tälle tulee loppu, on meidän tehtävä – shokin lakattua – kaikki mahdollinen estääksemme syöksyn kohti yleistä barbariaa.

Vielä ei ole myöhäistä. Olemme yhä ajoissa kääntääksemme suunnan. Radikaalisti.

Torjuen käskyn: “Meidän puolellamme tai terroristien puolella.”

Torjuen kutsun yhteisrintamaan kiduttajien ja päivä päivältä syvempää barbariaa janoavien sotaherrojen kanssa.

Torjuen maailman, joka perustuu riistoon, ryöstämiseen, väkivaltaan, epäoikeudenmukaisuuteen, epätasa-arvoon ja niiden välisen kilpailun lietsomiseen, joiden tulisi yhdistyä.

Kamppaillen toisenlaisesta maailmasta, joka ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan tarpeellisempi kuin koskaan.

Pitäen pään kylmänä: mitään ei tule sallia tunteen tai yllätyksen painostamana.

Voitte syyttää minua naiiviudesta, jos haluatte. Mutta naiivius ei ole koskaan tappanut ketään.

Toisin kuin heidän “käytännöllisyytensä”.

Nyt, enemmän kuin koskaan: on aika vastustaa vastustamatonta. Muuten mitä vain voi tapahtua.

Joten ei, Cambedalis. Ei, Sarkozy. Ei, Hollande. “Emme ole sodassa.”

Se ei ole minun sotani, se ei ole meidän sotamme.

Tämä on teidän sotanne.

Ja vielä kerran: kaatuneet ovat meidän. Aivan kuten Madridissa 2004. Yhtä lailla kuin Lontoossa 2005. Kuten Egyptissä kaksi viikkoa sitten. Kuin Beirutissa tällä viikolla.

Ja kaikkialla te kylvätte pelkoa.

Te soditte, me kuolemme.

Teidän sotanne, no more.

Julkaistu ensin ranskaksi, kääntänyt italiasta Lotta Tenhunen.