Jacques Rancièren haastattelu
Oletteko yllättynyt Kansallisen rintaman (FN) kannatuksen kasvun määrästä?
En rakasta profeetan leikkimistä, mutta 1997 kirjoitin satiirisen tekstin nimeltä Sept règles pour aider à la diffusion des idées racistes en France (Seitsemän sääntöä, jotka auttavat rasismin leviämistä Ranskassa). Siinä paljastin poliitikkojen, toimittajien ja intellektuellien pelin, jossa stigmatisoidaan Kansallista rintamaa ja sen äänestäjiä samalla kuitenkin levittäen sen ajatuksia ja nostatetaan pakkomiellettä ”maahanmuuttajaongelmasta”.
Sen jälkeen on pantu vielä paremmaksi. Jotkut niin sanotut ”vasemmistoälyköt” ovat auttaneet Kansallisen rintaman ideologian uudistamisessa rekrytoimalla siihen Tasavallan (République), maallisuuden (laïcité), universalismin ja sukupuolten välisen tasa-arvon palvelemaan ”barbaarien” stigmatisaation tarpeita. Ja hallitsevat puolueet, jotka ovat sallineet teollisen kudoksen ja yhteiskunnallisen solidaarisuuden tuhoamisen, ovat ottaneet ne ”tasavaltalaisiin” kampanjoihinsa.
Kun kaikki nämä ihmiset tulevat sanomaan: ”olemme ainoa suojamuuri Kansallista rintamaa vastaan”, en ole hämmästynyt siitä, että niin monet ajattelevat, että hyökkääjät ovat ehkä parempi vaihtoehto kuin nämä puolustajat.
Onko tämän katastrofin äärellä mahdollista rakentaa vasemmisto uudestaan?
Mikäli ”vasemmistoksi” kutsutaan sitä, mikä pyörii Sosialistipuolueen ja sen kulttuuristen ja institutionaalisten parasiittien ympärillä, en kykene näkemään kuinka se olisi korjattavissa, paremmin kuin oikeistokaan, jota vasemmisto itse luomassaan tilanteessa seurailee.
Koskaan ei ole nähty hallitsevan luokan tekevän itsemurhaa. Toivoa ei pitkällä aikavälillä ole tulossa muualta kuin uusista autonomisesti kehittyvistä kansanliikkeistä, joilla on omat, valtiopuolueiden ja median lanseeraamasta poliittisesta agendasta poikkeavat esityksensä ja omat keskustelun ja toiminnan muotonsa.
Mobilisaation kokemukset muualla – Syriza, Podemos, Occupy Wall Street – eivätkö ne näytä teistä toivon lähteiltä?
”Aukioiden liike” on asettanut vaatimuksen tästä radikaalista autonomiasta suhteessa median ja valtion agendaan. Se ei kuitenkaan ole löytänyt ajallisen konkretisoitumisen keinoja, tai sellaisen hetkellä se on joutunut ”vasemmistojen vasemmiston” parasitaarisen logiikan vangiksi.
Ettekö usko vasemmiston uudelleen kokoamisen mahdollisuuteen nykytilanteen kehyksessä?
Minä en näe kuinka tämä kehys voisi mitätöidä vaikutukset, jotka se itse on tuottanut. FN, Kansallinen rintama, on Viidennen tasavallan järjestelmän puhdas tuote, järjestelmän, joka antaa vähemmistössä olevalle puolueelle mahdollisuuden hallita esteettä ja antaa aika ajoin sama paikka kilpailevalle puolueelle. Kansallinen rintama on osannut ottaa paikan, jonka niin sanottu ”enemmistöjärjestelmä” ja politiikan ammatillistuminen on jättänyt tyhjäksi: järjestelmästä ulossuljetut.
Pelin henki, jonka ajatuksena oli antaa poliittisen eliitin hallita rauhassa, ei ole ainoastaan tuottanut tavoitellun kannalta päinvastaista vaalitulosta. Se on myös tappanut demokraattisen poliittisen elämän ja vastarintaan kykenevän militantin poliittisen energian.
Ovatko hallituksessa oleva vasemmisto, media ja älymystö valmiita kysymään itseltään: minkälaista maailmaa olemme rakentamassa? Vain politiikan tie, jolla nopan heittämisellä on osansa ja jolla hallitsevat pysyvät hallitsijoina vain rajallisen ajan, estää tämänkaltaiset tilanteet, jotka nykyään tunnemme.
Mutta eikö juuri nyt ole tärkeää toimia? Eikä Kansallinen rintama, FN ole uhka demokratialle?
Ei vaihdeta syitä seurauksiin. Kansallisen rintaman menestys on seuraus demokraattisen elämän todellisesta tuhoamisesta konsensuslogiikan avulla. Kansallinen rintama halutaan samastaa toisten aikojen puolisotilallisiin alemmista sosiaaliryhmistä rekrytoituihin parlamentaarista järjestelmää kansallisen vallankumouksen ihanteen nimissä vastustaviin joukkoihin. Mutta Kansallinen rintama on parlamentaarinen puolue, jonka menestys on peräisin olemassa olevan vaalijärjestelmän vastavaikutuksesta ja yleisen mielipiteen mediahallinnasta mielipidetiedusteluiden ja jatkuvien kommentointien metodien avulla. En näe, mitä Kansallinen rintama voisi hyötyä antiparlamentaarisista ja puolisotilaallisista seikkailuista 30-luvun fasististen liikkeiden tyyliin. Sen vastustajat vaalikentillä toivovat hyötyvänsä tästä samaistamisesta. Mutta ovatko ne, jotka haluavat ”perustuslaillistaa” poikkeustilan, kenties uhatun demokratian suojelijoita? Taistelu Kansallista rintamaa vastaan on taistelua sen tuottanutta järjestelmää vastaan.
10.12. 2015, Le Nouvel Observateur
Kysymykset: Éric Aeschimann