tuomaala1

Martta Tuomaalan haastattelu

Kumu tapasi Martta Tuomaalan ja keskusteli hänen kanssaan Siivoojan ääni -teoksesta, siivoojien yhteiskunnallisesta asemasta ja riiston syvenemisestä.

Kumu: Kertoisitko aluksi pienen tarinan omista siivouskokemuksistasi.

Martta Tuomaala: Ekaks täytyy varmaan avata sitä, että mä olen tehny tosi paljon töitä ylipäänsä matalapalkka-aloilla. Siivousalalla oon siivonnu junia, toimistoja ja tavarataloa. Kaiken näköistä on tullut tehtyä. Sinä vuonna, kun valmistuin Tampereelta kuvataiteilijaksi, tää idea Siivooja ääni -projektista kristalloitui. Kun olin valmistumassa, tein samanaikaisesti aamukuudesta eteenpäin toimistosiivousta ja usein iltasin vielä lisää. Kun mä ylipäänsä oon kiinnostunut työkulttuurista, siivousalasta tuli tosi mielenkiintoista, kun sitä tehdään sellasina aikoina, jolloin muut ihmiset on harvemmin paikalla työnteon olemassaoloa todistamassa. Se on niin kuin tietyllä tavalla näkymätöntä monelle. Useelle se näkyy vasta silloin, kun on jotain vikaa. Esimerkiks pölyä on liikaa tai näin edespäin, että kun työt ei oo tehty niin se näkyy. Ja tietysti se, millä tavalla ihmiset suhtautuu, kun sä olet aina ikään kuin ulkopuolinen, työyhteisön ulkopuolinen. Se on monitahonen juttu. Itsekin kun oon tehnyt niin paljon matalapalkkaduunia, niin olen tietyllä tavalla tottunut aika monen näköiseen käytökseen työyhteisössä. Se ei siis ollut mulle mikään mieletön yllätys, että ihmiset vaikka käyttäytyy huonosti. Mulla on ollut myös tosi hyviä kokemuksia siivousalalta. Esimerkiks jouluna, kun siivosin yhtä kirjastoa, mulle tultiin antamaan suklaarasia. Siivoojalle annettiin lahja ja kiitettiin menneestä vuodesta. Ja sit mä oon ajatellu, että kuinka mielisairasta se on, että mua alko se itkettään. Tai mä olin jotenkin ihan paniikissa siinä, aloin ihan vainoharhasena miettiin, että miks mulle annettiin tää, onks tää jääny joltain ylimääräseks. Niin siinä vaiheessa kun ihmiset on tosi ystävällisiä ja tosi ihania, niin se alkaa oleen kestämätöntä henkisesti, kun on niin liikuttunu siitä. Ja se tietenkin juontaa juurensa siihen, että harvemmin puhutaan, katsotaan silmiin ja kohdellaan niin kuin ihmistä.

Epäilen, että hyväkskäytön mekanismit ei välttämättä oo muilla aloilla näin laajalle levinny. Et koko ajan tuntuu, että sua yritetään jotenkin huiputtaa. Esimies vaikka pyytää sua viemään tavaroita paikasta A paikkaan B missä kestää kaks tuntia ja sit sulle ilmotetaan että siitä ei makseta vaikka se on työajalla tapahtuvaa. Ehkä siinä oli se mielenkiinto, että kun jo mulla, kun en mä kuitenkaan oo siivonnu viittätoista vuotta, niin jos jo mä koen näin komediallisia tai tragikoomisia tarinoita niin mitä kaikkea on pitkän linjan siivoojat ehtineet kokea. Et mitä kaikkia tarinoita sieltä mahtaa löytyä. Tätäkin mä mietin sillon alussa, kun alotin ton projektin.

Mitenkä kuvailisit siivoojien yhteiskunnallista asemaa?

Eihän se kovin hyvä ole. Nykyinen työehtosopimus on jollain tavoin todiste siitä. Noin viis vuotta sitten mediassa nostettiin esiin siivoojien huima palkankorotus, joka saatiin neuvoteltua. Kuitenkin ton siivoojille neuvotellun uuden ansiokehitysohjelman myötä työehtosopimuksesta poistettiin eritelisät ja jäädytettiin ikälisät, ja tästä syystä monilla siivoojilla oikeestaan vuosiansiotulot laski. Nyt on ollu keskustelua hallituksen toiminnasta ja pakkolaeista ja on keskusteltu siitä, että kaikilta duunareilta pitäis ottaa ensimmäinen sairaslomapäivä pois. Sairaussakoks tätä ollaan myös sanottu. Niin siivoojilla tää on ollut niin pitkään kuin minä muistan, tällainen sairaussakko. Työehtosopimuksessa lukee, että vasta toisesta päivästä maksetaan sairaslomarahaa. Ja kun kyseessä on rankka fyysinen työ, joka on näin matalasti palkattua, niin ihmisillä ei oo varaa olla sitä yhtä päivää sairauslomalla. Mieluummin sitä kitkutellaan ja vitkutellaan niin pitkään, että sä oot oikeesti kipee. Mikä tietysti varmasti aiheuttaa pitkiä sairauslomia. Mun mielestä toi vaan kertoo tosi paljon siitä, et jos nyt ollaan järkyttyneitä ja puhutaan sairaussakosta, niin kuinka moni tiesi, että toi on siivoojille ihan normihomma?

Mun mielestä se on lähteny 90-luvun lamasta, että on lähdetty järjestelmällisesti ulossulkemaan siivoojia työyhteisöstä. Mun mielestä se kertoo paljon, että on työyhteisö ja sit siivooja tulee jostain ulkopuolelta. Ja myös sellanen yleinen mielipide vaikka, että kuka tahansa voi hoitaa siivoustyöt. Et sehän ei pidä paikkaansa. Monet firmatkin ajattelee näin, että ikään kuin kuka tahansa voi tehdä ne työt. On paljon firmoja, jotka ei etsi pitkäaikaista työntekijää. Vaan se tulee halvemmaks, että sä voit koko ajan sisäänheittää uusia ja huijata hetken. Ja sillä tavalla siivoojan työn arvostus alenee.

Koetko että viimeisen 20 vuoden aikana siivoojat ovat olleet jonkinlainen etujoukko tässä riiston syvenemisessä? Että samat asiat tulee koskemaan laajempia porukoita ja koskeekin jo?

Kyllä, ja nimenomaan koskeekin jo. Siivousala on sillä tavalla mielenkiintoinen. Ja omankin projektin kautta on enemmän oppinu näkemään sitä kokonaiskuvaa. Kun on haastatellu esimerkiks ihmisiä, jotka on päätyny yksityisyrittäjäks. On erityyppisiä sorron mekanismeja ja nämä yleensä hyödyttää isoja työnantajia sekä työelämän lakeja rikkovia yrityksiä. Koska alalla on myös yksityisyrittäjiä, jotka toimii oikein ja haluaa maksaa kunnollista, jopa työehtosopimusta parempaa palkkaa, niin miten ahtaalle sellanen toiminta laitetaan. Nää isot firmat, joiden on mahdollista näiden kilpailutusten kautta heivata nurin kaikki sellaset firmat, joissa kohdellaan työntekijöitä paremmin. Sit on myös nää alihankintaketjut ja näiden ketjujen päät, joissa työntekijälle ei maksetakaan enää kunnollista palkkaa. Tähän liittyy myös nää Woltit ja mobiilisovellukset. Täähän ei oo pelkästään siivousalan ongelma. Mun mielestä koko kuvio liittyy vahvasti asiakaspalvelualoihin, miten koko ajan tulee uusia tapoja tehdä ihmisistä ja näistä palvelutilanteista kasvottomia. Ei se paljon mulle merkkaa, kun mä klikkaan jotain surunaamaa, kun mä mietin, että ”Ei se hymyilly mulle, kun se toi sen pitsan.” Nää tilanteet ei oo enää inhimillisiä. Se on tietyllä tavalla samaa kaavaa, mikä mulle tulee mieleen, kun olen ollut siivoustyössä toimistossa. Mä oon ollu siivoamassa jotain tiloja, ja sitten ollaan oltu tyytymättömiä johonkin asiaan. Että jotain pölyä on jääny ja mä en oo tajunnu ottaa sitä jostain nurkasta. Niin mua ei tulla taputtamaan olkapäälle, että ”Hei Martta, ootko huomannu että täällä on tällanen kohta?” Vaan jätetään post it -lappu. Et mä luen sen viestin post it -lapulta. Ja samalla huomaan, että siinä istuu viis tyyppiä. Siitä tulee sellanen olo, että okei, mä en oo niinku ihminen, että mulle ei voi vaan sanoa noita asioita. Sitä tehdään koko ajan helpommaksi, ihmisen väistää kommunikointitilanteita. Työntekijä muuttuu inhimillisestä ihmisestä kasvottomaks. Ja tää ei liity todellakaan pelkästään siivoojiin. Se liittyy myös ajankuvaan.

oooh_promo1
Kuva elokuvallisesta teoksesta ”Oikeus olla olematta hiljaa”, 2014, 13 min, osa Siivoojan ääni -projektia.

Miltä tämän päivän siivousbisnes näyttää?

Ne vastuut, mitkä on ollu työnantajalla, siirretään työntekijälle. On isot yritykset, jotka menestyy. Ne menestyy valtaamalla markkinoita ja ne saa poljettua aika monet pienet yritykset alleen juurikin hintojen polkemisella ja kilpailutuksen kautta. Ja mistäköhän se raha sitten lähtee? Totta kai se lähtee työajasta, palkasta ja työvälineistä. Ja se aiheuttaa sellasen kierteen, jossa siivoojaa arvostetaan yhä vähemmän, koska ne asiakkaat, jotka näitä palveluita tilaa, ei välttämättä ymmärrä, että nää tavoitteet jotka siivoojille on asetettu, on täysin mahdottomat. Ja kun siivooja ei ole enää osa työyhteisöä niin sille ei puhuta, eikä välttämättä tää siivoojakaan puhu takaisin, koska kohtelu on ollu lähtökohtasesti eriarvoista. Koska sä olet ulkopuolinen.

Lisäks alipalkkausta ei olla vieläkään kriminalisoitu. Yrityksille ei ole juurikaan sanktioita liittyen siihen, miten ne työntekijöitään kohtelee. Kyllähän se kertoo aika paljon siitä bisneksestä. En usko, että kenelläkään on minkäänlaista käsitystä siitä, että kuinka laajalti tältä alalta loppujen lopuks löytyy työehtojen ja palkan polkemista. On niin paljon sellasta siivoustyötä, jossa ei ole vaan yhtä kohdetta, minne mennään tekemään työtä, vaan työssä ollaan koko ajan liikkeessä. Töitä tehdään varhain aamulla ja öisin. Eli jos mä olisin vaikkapa toimistotyöntekijä, joka olis huolissaan kaikista työntekijöistä työpaikalla, niin mulla ei välttämättä olis ees mahdollisuutta olla huolissaan, koska en mä koskaan nää sitä työntekijää. Mä sanoisin, että jollain tapaa tässä ollaan katkeamispisteessä. Jotain pitää ruveta tekemään.

Sulle tuli mahdollisuus tehdä Siivoojan ääni -projekti. Kerrotko projektin peruskäytännöistä. Mikä oli se perussapluuna, minkä kanssa lähestyit tyyppejä, ja mitä sitten tapahtui?

Kerroin, mitkä on mun lähtökohdat, miksi mä teen tätä projektia, kerroin minkälaisia kysymyksiä mulla on ja painotin, että mihinkään ei ole pakko vastata. Idea oli se, että haastatteluista ei leikata mitään pois ellei ole toistoa tai ellei haastateltava itse halua, että sieltä poistetaan jotain. Mutta sillä meiningillä, että ei ole tarkoitus tehdä mitään kohujuttuja tai aiheuttaa kenellekään minkäännäköisiä ongelmia. Ihan alkuvaiheessa otin yhteyttä Oikeutta siivoojille -liikkeen aktiiviin Kirsti Kankaaseen ja Kirsti otti yhteyttä ihmisiin. Joskus jossain bussipysäkilläkin taisin saada puhelinnumeron. Et se on vaan ollu sellasta aikaa, että aiheesta on keskusteltu tiuhaan. Lopulta sitä on ajan kanssa tavannu enemmän ja enemmän ihmisiä, lähestyny liittoja ja ammattiosastoja ja tutustunut ihmisiin, jotka on auttanu monella eri tavalla.

Tää on ikään kuin kasvava projekti. Tätä esitettiin ihan ensimmäisenä vuotena 2012 seitsemänkanavaisena versiona. Siinä oli kahdeksan ihmisen haastattelut. Tarkotus oli, että sitä jatketaan, ja nythän projekti sisältää kuusitoista haastattelua. Ja prosessiin liittyy myös se, että kun on näitä näyttelyitä, niin silloin tietysti kutsun haastateltavat myös katsomaan, et miltä se näyttää ja mitä fiiliksiä tulee. Et ehkä siitäkin lähtis jotain liikkeelle, ja mä voisin oppia jotain myös siitä, mitä haastateltavat on itse mieltä. Ja oon toivonu, että tulis enemmän siivoojia katsomaan, enemmän duunareita katsomaan, ja siitä vois rakentua jotain uutta.

Mulla ei ollu mitään sellasta sapluunaa, että olis ollu koko ajan samat kysymykset. Totta kai oli tietty kysymysrunko, mutta sit saatto olla, että joku siivoojista nostaa jonkun todella mielenkiintoisen pointin esiin, ja mä rakennan mun kysymysrunkoani tän mukaan. Ja mun mielestä siinä kävi just sillä tavalla. Kahdeksan haastattelua sisältävän installaatioversion jälkeen se alko muuttumaan siinä, et osa niistä haastateltavista, jotka oli mukana tässä laajemmassa versiossa, oli ihan selkeästi huomioinu jotain sellasia pointteja, joista ei puhuta tarpeeks paljon. Ja viistoistakanavaisessa nousee esille tosi hyvin ammattiylpeys ja tietynlainen vahva tietoisuus työoikeuksista. Haastattelu haastattelulta siinä itsekin kasvaa. Alkaa ymmärtämään sitä, millasia taistelukeinoja työntekijät käyttää kentillä.

Lisäks täytyy sanoa, että tää installaatio on koko projektissa ikään kuin se konkreettisesti näkyvin osa, mutta tähän projektiin sisältyy kaikenlaista muutakin. Esimerkiks yhteiskunnallista toimintaa yhteistyössä siivousalan ammattilaisten, eri järjestöjen, liikkeiden, työläisaktiivien ja muiden ruohonjuuritason toimijoiden kanssa. Sit myös siivoojien puheiden innoittamana syntyi vuos sitten 13-minuuttinen elokuvallinen teos, Oikeus olla olematta hiljaa, joka on myös osa tätä projektia. Siinä käydään läpi yleisemmin siivousalan rakenteita Suomessa, mutta se on samalla ikään kuin manifesti.

Siivoojan_aani2
Kuvaaja: Pasi Rauhala / Kunstventures Oy. XX Mäntän Kuvataideviikot, Mänttä-Vilppulan kaupungintalo, 2015.

Mitkä olivat keskeisimpiä ideoita tai oivalluksia, jotka sussa synty tän prosessin aikana?

Mitä enemmän on sisällä tossa alassa, rupeaa ymmärtämään, että siivoojien eristäminen työyhteisöistä on pitkän aikavälin järjestelmällistä touhua yritysten ja päättäjien taholta. Mulla on tullu selkee fiilis, miten yritykset ja päätöksentekijät vartavasten pyrkii tuottamaan tällasia vastakkainasetteluja, joissa köyhät laitetaan taistelemaan toisiaan vastaan. Ja mitä just kerroin tosta sairaussakosta. Siinä voi huomata, että eri ammattialat ei välttämättä edes ole tietoisia toistensa tilanteesta.

Välillä tulee mieleen, kuinka suomalaisena on etuoikeutettu joissain tilanteissa. Noiden haastatteluiden kautta on voinu kuulla tarinoita, minkälaisiin tilanteisiin ulkomaalaistaustaiset työntekijät laitetaan. Ne tuntuu usein olevan aika eri tasolla. Mulla on aika hyvä asema siinä, että mulla ei oo mitään ongelmaa vaikka työluvan kanssa. Jos mut irtisanottaisiin väärin perustein, mulla on kuitenkin aika isot mahdollisuudet vaikuttaa jollain tavalla. Vähintään se, että mua ei poisteta maasta. Eikä oo mitään ennalta määriteltyä rahamäärää, mikä mun on vaan ansaittava. Työnantajat voi käyttää häikäilemättömästi hyväkseen sitä, että joku ei osaa täydellisesti kieltä, ja yrittää saada työntekijän tekemään seittemän kahdeksan tunnin työn neljässä tunnissa. Ja kun on kuullu, miten tyypit on näissä tilanteissa taistellu omien oikeuksiensa puolesta, on tullu fiilis, että vau miten rohkeeta porukkaa.

Miten päädyit tähän esillepanotapaan ja kuvailisitko sitä hiukan.

Tällä hetkellä tilassa on viisitoista televisiota, joista näkyy näitä videohaastatteluja. Kun sä menet siihen tilaan, kaikkien haastateltavien äänet kuuluu päällekkäin. Ihmiset on voinu puhua haastattelussa omaa äidinkieltään jos on halunnu. Siinä on pyritty luomaan vähän sellasta monikielisen mielenosoituksen henkeä. Yksittäisiä tarinoita voi kuunnella istumalla television ääreen ja kuuntelemalla kuulokkein. Tilassa pyörii viistoista erilaista tarinaa samanaikaisesti. Tää on installaationa erityisen iso. Mutta se on mun mielestä erittäin olennaista siivoojien kohdalla. Sanotaan nyt, että ois vaikka putkeen neljän ihmisen haastattelu jossain televisiossa, niin silloin jos katsoja ei sattuis olemaan kiinnostunu näkemään kaikkia neljää… Mä oon hakenu sitä, että katsoja voi ikään kuin rakentaa oman tarinansa katsomalla vaikka yhtä haastattelua puol tuntia ja toista viis minuuttia. Materiaalia on noin kuuden tunnin verran. Viimeks kun mulla oli Helsingissä 2014 näyttely, on ollu ihmisiä, jotka on käyny kuuntelemassa kaikki, mutta sellasta en tietenkään katsojalta oleta. Tässä esillepanossa ei haeta mitään leffamaista kiteytystä. Että Martta Tuomaala on päättänyt, että tämä ja tämä asia on mielenkiintoista ja tämä ei.

Mun mielestä nimenomaan siivousalalla mielenkiintoista on, että se duuni on niin fyysistä ja kuitenkin samalla monelle näkymätöntä. Siivoojan työn luonne on muutenkin yksinäistä, mutta siihen lisäks siivoojien oma työyhteisö on usein työnantajien toimesta pyritty työaikoja ja taukoja säätelemällä hajottamaan ja vielä ulossulkemaan laajemmasta työyhteisöstä yhtiöittämällä, yksityistämällä ja ulkoistamalla siivouspalveluita. Samalla tulee mielikuva siivoojista tietynlaisena massana, mikä liittyy osin työn jatkuvaan kilpailuttamiseen. Työtä tehdään huonosti, kun on mahdottomat tavoitteet ja siitä tulee sellanen käsitys, että “jengi ei osaa edes siivota”. Ainakin tällasen asenteen mä kohtasin tosi usein. Ja samalla siinä on taas se harhaoletus, että siivoustyö olis jotenkin todella helppoa.

Ja se on helvetin loukkaavaa. Ja sulla ei oo edes oikeutta sanoa sellasessa tilanteessa, että sulla on viis minuuttia aikaa siivota koko rakennus, koska joku saattaa tehdä valituksen siitäkin, ja sit sä ootkin jo ulkona. Nimenomaan tossa projektissa on mielenkiintoista se, että siinä ei puhuta pelkästään siivoomisesta, vaan ihmiset saattaa puhua perheistään ja vaikka mistä, ja sit se katsoja voi itse päättää, että onks se mielenkiintosta vai ei. Mutta ei ainakaan niin päin, että mä oon rakentanu jonkun oman käsitykseni siitä, minkälainen on siivooja. Tää ala on mielenkiintoinen myös siitä syystä, että siinä toimii niin paljon ihmisiä eri taustoista ja sitä halutaan tällä esillepanolla tuoda myös ilmi.

Niin, ehkä ei tässäkään yhteydessä ole mielekästä etsiä jotain yhtä suurta kertomusta. Että yhden siivooja-arkkityypin sijaan onkin monia siivoavia.

Se on tietyllä tavalla se läppä ton teoksen nimessäkin. Kun tulee näyttelytilaan sä tajuat, että ei olekaan mitään yhtä ääntä. Sillä tavalla mä oon sitä aatellu, kun lähdin tätä rakentamaan. Just se ajatus vaan, että mä oon jossain ostoskeskuksessa tekemässä töitä ja mä tiedän, että eilen siellä on ollu samassa mestassa mies tekemässä duunia samassa kohdassa, ja mulle puhutaan kuin mä olisin se tyyppi joka on ollu siellä eilen. Tyyliin: ”Tätäkään et tajunnu!” En mä tiedä kattooks näin käyttäytyvät tyypit vaan siivoojien vaatteita, ja luulee että puhuu samalle tyypille, vaikka se työntekijä saattaa vaihtuu päivittäin. Mä oon vaan, että ”Totta kai mä en tiedä, koska mulle ei oo neuvottu. Mä oon täällä ekaa kertaa.”

Siivoojan_aani1
Kuvaaja: Teemu Lindroos / Kunstventures Oy. Galleria Jangva, Helsinki, 2014.

Miten näet taiteen ja politiikan välisen suhteen?

Mä sanoisin, että kaikki taide on poliittista. Sanotaan, että mä nään kaiken ikään kuin poliittisina tekoina. Se on mun mielestä aina ollu jännää, että kun puhutaan poliittisesta taiteesta, niin mun mielestä automaattisesti ajatellaan, että se on vasemmistolaista taidetta. Mua on välillä ärsyttäny, kun mulle sanotaan, että sähän teet poliittista taidetta. En mä sitä voi kieltää. Mutta se ajatus, että poliittinen on aina vasemmistolaista ja sit on mukamas joku järjen puhe niin kuin markkinatalous ja näin edespäin. Että jälkimmäinen ei liittyis millään tavalla ideologiaan ja poliittisuuteen, on tietenkin täyttä schaissea.

Usein tuntuu, että sanotaan, että ”Me ei voida ottaa poliittista kantaa ja siks me ei voida esittää tällaista taidetta.” Samalla voidaan kuitenkin esittää teoksia, joiden kritiikki kohdistuu tarpeeksi kauas oman ympäristön ongelmista.

Onko taidehistoriassa jotain tiettyjä liikkeitä tai traditioita, jotka on sulle erityisen mieluisia?

Yks hieno juttu, mikä tulee mieleen, on Berwick Street Collectiven dokumentaarinen elokuva nimeltä Night Cleaners. Se dokkari on lähteny sellasesta kampanjasta, missä naisasialiike on yrittäny saada siivoojia järjestäytymään liittoon. Alipalkattuja siivoojia, jotka työskentelee öisin. Tää elokuva on tehty 70-luvun puolessavälissä. Ja kun mä näin tän, mulle tuli yllättyneellä tavalla hyvä fiilis nähdä sitä materiaalia. Siinä käytiin niitä samoja teemoja läpi, mitä mä käyn mun projektissa. Duunari esitetään siinä jotenkin tosi tuoreella tavalla. Siinä ei tuu sellanen fiilis, että tässä uhriutetaan ketään. Totta kai itse olin kikseissä kans kaikesta siitä kokeellisesta tavasta käsitellä koko aihetta. Naisasialiikkeen tyypit pitää siinä pitkiä palopuheita ja siinä on myös siivoojien puhetta työoloista. Lisäks tuli kans esiin se, miten vaikeeta on yrittää vaikuttaa, jos sä olet ulkopuolinen. Jos et tiedä, mitä kaikkea siihen työhön ja työntekijöiden asemaan liittyy. Se oli mun mielestä tosi vaikuttava leffa.

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?

Kunto-ohjelman. Suomalaisuutta ja naisen asemaa Suomessa käsittelevän kunto-ohjelma-teoksen.

Haluatko vielä lisätä jotain?

Yritysten nimien mainitsemisesta. Siivoojan ääni -teoksessa en pyydä mainitsemaan yrityksiä nimeltä. Joskus haastateltavat on kuitenkin halunnu mainita. Näissä tilanteissa tietysti käydään läpi kaikki ne riskit mitä voi pahimmillaan tapahtua haastattelun tullessa julki. Nyt on pakko itse avautua, koska kyseessä on niin ajankohtainen asia ja tää yritys ansaitsee sen. Kyseessä on SOL. Tää liittyy tällä hetkellä postin jakajien asemaan ja oikeuksiin. SOL pyrkii murentamaan toiminnallaan näitä oikeuksia. Miten vähän tällainen yritys välittää työntekijöistään, jos laittaa kesken laillista työtaistelua paineen alla olevat työntekijänsä kouluttautumaan rikkurityövoimaks? Kun mä työskentelin SOLilla, niin parasta mitä sain, oli lauantaina ykstuntinen työvuoro. Ja mua perehdyttävä tyyppi perehdytti juostessa, koska perehdytyksestä ei oltu maksettu. Sitten oli tällasia vuoroja, että mä olen kuudesta kymmeneen töissä ja saman päivän iltana yheksästä yhteentoista. Tää oli tavaratalo, mitä mä siivosin. Siellä piti olla koko ajan useampia siivoojia töissä, eli kyse ei ollut siitä, että tarvittiin vain näiksi ajoiksi. Työvuoroilla simputetaan ja pelataan taukoja pois. Näillä keinoilla hajotetaan työyhteisö. Tällanen on aivan sairasta. Ei kukaan muu tällasesta hyödy kuin se yritys. Tää on tyypillinen todiste siitä, että esimerkiksi tämän firman toimintatapoihin liittyy nimenomaan se, että työn laadulla ja työntekijällä ei oo paskan vertaa merkitystä.

Kiitos haastattelusta!

Kiitos!

Haastattelija: Lasse Poser