homeopatia

Syyskuun 30. päivänä EU-komissio esitteli Brysselissä suunnitelman ”Pääomamarkkinaunioni: toimintasuunnitelma yritys- ja investointitoiminnan rahoituksen edistämiseksi”.  

Pääomamarkkinaunioni on 315 miljardin euron investointiohjelman, niin sanotun Junckerin suunnitelman peruspilari. Sen tavoite on edistää työpaikkoja, kasvua ja investointeja koko EU:ssa luomalla 28 maan yhteiset pääomamarkkinat (Capital Markets Union, CMU). Tavoitteena on ”torjua päättäväisesti investointivajetta lisäämällä ja monipuolistamalla eurooppalaisten yritysten ja pitkän aikavälin hankkeiden saatavilla olevia rahoituslähteitä”.

Taustalla on ajatus, että kun pankit eivät lainaa tarpeeksi rahaa pienille ja keskisuurille yrityksille, ja kun julkiset investoinnit on julistettu pannaan, ainoa ratkaisu on rahoituksen finanssivetoistumisen kasvattaminen. Komission mukaan nimittäin yksi kiireellisimmistä tavoitteista on ”arvopaperistamismarkkinoiden tervehdyttäminen”. Tervehdyttäminen ei tarkoita noiden markkinoiden säätelyä, läpinäkyvyyden kasvattamista ja kontrollointia, vaan ”arvopaperistamisen” kiihdyttämistä ja shadow banking -järjestelmän kasvattamista, sillä

pankkien luotonantoa täydentäviä vaihtoehtoisia rahoituslähteitä, kuten riskipääomamarkkinat, joukkorahoitus ja varallisuudenhoito, käytetään laajemmin muualla maailmassa. Niillä tulisikin olla suurempi rooli rahoituksen tarjonnassa yrityksille, joilla on vaikeuksia rahoituksen saannissa. Tämä koskee erityisesti pk- ja startup-yrityksiä. Rahoituslähteiden monipuolistuminen on hyväksi investoinneille ja yrityksille mutta se on myös olennaista rahoitusvakauden kannalta, sillä se lieventää mahdollisten pankkisektorin ongelmien vaikutusta yrityksiin ja niiden rahoituksen saantiin. Tästä syystä pääomamarkkinaunioni on myös tärkeä osa työtä, jolla Euroopan talous- ja rahaliitto pyritään saamaan valmiiksi. (http://europa.eu/rapid/press-release_IP-15-5731_fi.htm)

Kerrassaan hienoja tavoitteita, joissa toistuvasti mainitaan pienet ja keskisuuret yritykset ja niiden vaikeudet saada rahoitusta ja sitä kautta luoda työpaikkoja. Nyt ollaan eurooppalaisten perheiden asialla. Komissio esittelee meille ohjelmaa rauhoittavien animaatioiden avulla:

Siinä Anna, jolla on briljantti idea (briljantti vielä kädessä) etsii rahoitusta. Ilmeisesti olemme täydellisiä idiootteja, jotka eivät jaksa lukea pitkiä tiedotteita ja toimintasuunnitelmia itselleen näin etäisistä asioista.

No, mitä se tämä arvopaperistaminen sitten on? Tiedotteen mukaan

arvopaperistamisella tarkoitetaan sitä, että omaisuuseriä (esimeriksi autolainoja tai pk-yrityslainoja) yhdistämällä luodaan rahoitusväline, jonka sijoittajat voivat ostaa. Tavallisesti rahoitusvälineen luo jokin luotonantaja, esimerkiksi pankki. Mukaan voi tulla useampia sijoittajia, minkä myötä likviditeetti lisääntyy ja pankeista vapautuu pääomaa uuteen luotonantoon.  

Hetkinen, eikös tätä ole viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kokeiltu esimerkiksi juuri subprime-lainoissa ja tuloksena oli ennen kokematon kriisi? Miksi käyttää juuri niitä ”innovaatioita”, jotka saivat kriisin aikaan? Kasvua ei ole, investoinnit eivät käynnisty, koska pienyritykset eivät saa lainaa, mutta komissio ei etsi syitä leikkauspolitiikasta ja finanssitalouden katastrofeista. Sille julkinen rahoitus on ongelma, yksityinen finanssimarkkinaraha ratkaisu. Tarvitaan enemmän finanssitaloutta, enemmän leikkauksia.

Juncker ja Katainen ovat keksineet homeopatian tai krapularyypyn: tauti paranee – ainakin hetkellisesti – sillä, mikä sen sai aikaan. Talouden finanssivetoistaminen, shadow banking -systeemin laajentaminen (sitä eivät koske normaalin pankkitoiminnan säännöt), arvopaperistamisen alueen kasvattaminen, pääomaliikkeiden viimeistenkin säätelykeinojen poistaminen, kaikki nämä saavat aikaan taloudellisen kasvun tiikerinloikan. Vaikuttaa lähinnä jonkinlaiselta komediateatterilta tai pilalta, jonka turhautuneet teinit ovat keksineet.

Koko juttu on houretta tietysti siksi, että ensinnäkään yritykset eivät yleensä hae osakemarkkinoilta rahoitusta vaan tuottoja. Rahoitus tulee edelleen valtaosin pankista tai omista tuotoista, ja finanssimarkkinoilla operoidaan lisävoittojen keinottelemiseksi. Siksi finanssimarkkinoiden vapauttaminen ei johda rahoitustilanteen paranemiseen vaan keinottelun helpottumiseen. Kuten aina muutenkin, komissaarit puhuvat paatoksellisesti perheistä ja pienistä yrityksistä, joiden ahdinkoa palkkojen alentamisen, työehtojen polkemisen ja finanssikeinottelun vapauttamisen pitäisi helpottaa. Mutta varsinkaan pienet ja keskisuuret yritykset eivät ole pörssissä, eivätkä rahoita toimintaansa sen kautta, eivät edes Yhdysvalloissa, joiden “kehittyneitä rahoitusmarkkinoita” EU-komissio ihannoi. Pörssissä toimivat ainoastaan suuret yritykset. Luuletteko, että komissaarit oikeasti uskovat jonkun elintarvikekioskin tai kampaamoyrityksen listautuvan pörssiin ja keräävän sen kautta merkittävästi rahoitusta?

Kirsikkana tortun päällä on ”arvopaperistaminen” tai järjestelmä, joka antaa pankeille mahdollisuuden päästä eroon luotoistaan luovuttamalla ne ”erityisrahoitusyhtiölle” (Special Purpose Vehicle), joka pilkkoo ne, kokoaa ne yhteen ja tekee niistä osakemarkkinoilla vaihdettavia ja myytäviä velkapaketteja, innovatiivisia finanssituotteita. Tämä antaa pankille mahdollisuuden tehdä rahaa siirtämällä riskit investoijille, osakesäästäjille, myös ja etenkin pienomistajille, mutta järjestelmän kautta pankit voivat kiertää myös lainamääriä ja vakavaraisuutta koskevia säännöksiä. Ne voivat siirtää omasta taseestaan yhä suurempia luottomääriä yksityisille ja yrityksille, siis kykenevät luomaan valtavasti enemmän rahaa ex nihilo. Tämä raha siirtyy finanssituotteiden kysyntään.

Täytyy muistaa, että finanssituotteet ovat erityislaatuisia ”tavaroita”, joihin kysynnän ja tarjonnan ”laki” ei päde: kysyntä kyllä nostaa osakemarkkinoilla tuotteen hintaa, mutta toisin kuin vanhoilla tavaramarkkinoilla, tuotteen hinnan nousu ei vähennä kysyntää, vaan päinvastoin lisää sitä (tuotteiden hintojen noustessa kaikki haluavat niitä). Nyt kun jokin tuote, vaikka asunto (tai auto), ei ole enää pelkkä käyttöarvo, vaan sillä on finanssiarvo, jonka kysyntä lisää sen arvoa, siitä tulee sijoittajalle houkutteleva. Kun sijoittajien yhteisö keskittää himonsa joihinkin finanssituotteisiin, markkinat muuttuvat itseriittoisiksi tai autoreferentiaalisiksi, siis ne viittaavat vain itseensä, toisten sijoittajien toimintaan ja uskomuksiin.  

Markkinat siis alkavat toimia tavalla jolla ei ole mitään tekemistä ns. reaalitalouden kanssa: hinnannousu nostaa kysyntää joka nostaa hintaa joka nostaa kysyntää… Näin syntyy kupla ja lopulta markkinat sekoavat, kun usko tuotteiden arvoon alkaa horjua (syy voi olla vaikka kuinka pieni). Kriisi ja sekoaminen eivät ole poikkeus, se ei tapahdu siksi, että on toimittu väärin, vaan se on tulos siitä, että kaikki ovat toimineet oikein, finanssituotteiden markkinoiden logiikkaa noudattaen. Junckerin ja tämän oppipoikien Kataisen ja Hillin ohjelma siis ruokkii osakemarkkinakuplia ja kasvattaa lopulta suunnattomasti pankkien kaatumisen uhkaa itse järjestelmän sisällä. Mutta ei huolta: ”Komission lähestymistapa on pragmaattinen, vaiheittainen ja tarkkaan taloudelliseen analyysiin perustuva. Siinä myös otetaan huomioon finanssijärjestelmän vakauteen kohdistuvat riskit”.

”Pääomamarkkinaunioni” merkitsee tietenkin myös pääomien liikkuvuuden kontrollien ja esteiden poistamista. Mutta ennen muuta sen tavoite on, että yksityiset finanssimarkkinat luovat yhtenäisen Euroopan. Eurooppa yhdistyy niiden ehdoilla ja niiden tavoitteiden mukaisesti. Emme tarvitse poliittista, sosiaalista tai verotuksellista unionia, vaan pääoman unionin, joka voi musertaa kaikki yritykset luoda sosiaalista Eurooppaa. Pääomat pääsevät liikkumaan rikkaimmilta alueilta, rikkaimmilta kansalaisilta ja eläkesäätiöiltä kohti köyhempiä alueita, joilla ne hävittävät kaiken. Kreikka ja sen kohtalo ovat siis Junckerille ja Kataiselle malli, jota on seurattava, eikä varoittava esimerkki.

Euroopan taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien äärellä komissiolla ei ole muuta ehdotettavaa kuin finanssitoiminnan lisääminen: ”Komissio arvioi, että talouteen saataisiin 100–150 miljardia euroa lisärahoitusta, jos arvopaperistettujen tuotteiden liikkeeseenlaskussa päästäisiin EU:ssa kriisiä edeltäneelle tasolle.”

Mutta pelkkä arvopaperistaminen ei riitä. Myös muita finanssitalouden toimien, kuten yksityisen pääoman (private equity) ja riskipääoman (venture capital) merkitystä korostetaan. Sijoitetaan siis rahoitusomaisuutta (velan kautta) yritykseen, vallataan ehkä osa sitä ja yritetään saada nopeasti voittoja tehostamalla yrityksen toimintaa (irtisanomiset jne.), nostamalla sen arvoa ja myymällä se omistuksia siitä. Tavoite ei ole yrityksen kehittäminen (vaikka kuinka puhuttaisiin bisnesenkeleistä), vaan pelkästä voiton maksimoinnista. Yritys, joka joutuu näiden (rahasto)enkelien heinäsirkkaparven jahtaamaksi joutuu kokemaan paloittelumurhan: ensin tappava ”rakennemuutos” ja sitten myynti, usein paloina. Juuri sen vuoksi harva pienyrittäjä tuskin haluaa tavoitella rahoitustaan pääomamarkkinaunionista.  

Mutta Junckerille ja Kataiselle ei edes tämä riitä: ”Komissio haluaa poistaa perusteettomia vakavaraisuuteen liittyviä esteitä, jotta vakuutuksenantajat voisivat olla tärkeässä asemassa eurooppalaisissa infrastruktuurihankkeissa.” Toisin sanoen vakuutusyhtiöt pääsevät keskeiseen asemaan Euroopan infrastruktuurihankkeissa, ja tätä kautta erilaiset paikallisyhteisöjen infrahankkeet alistetaan finanssimarkkinoille ja niiden vaatimuksille. Ja tietenkin myös eläkerahastoihin kertyneet säästöt on ohjattava finanssitalouden sisään, koska näin tarjotaan perheille parempia ratkaisuja eläketavoitteidensa toteuttamiseen. Lieköhän kyseessä eläkkeiden siirtäminen, karsimalla niiden julkista rahoitusta, yksityisesti rahoitettaviksi?

Ei siis mikään ihme, että AFME (Association for Financial Markets in Europe), jonka takana ovat muiden muassa Goldman Sachs, JP Morgan, Citi, BBVA, Credit Suisse, BNP Paribas ja HSBC, tervehtii komission ehdotusta innosta hehkuen:

Capital markets union (CMU) is a flagship initiative of the European Commission, and AFME is a committed supporter of the project.

Kunhan tämä lippulaiva ei neitsytmatkallaan uppoaisi omaan kuplaansa.

Teksti: Eetu Viren & Jussi Vähämäki
Kuva: Lasse Poser