Kuuntele artikkeli / lataa artikkeli luettuna.
Suomalaisen viihdeteollisuuden suosituimmat räppärit, Cheek ja Elastinen, ovat lyöneet viisaat nyrkkinsä yhteen ja muodostaneet suomiräpin ensimmäisen superyhtyeen: “Profeetat”.[1]
Mitä nämä kaksi sanojen sankaria oikein profetoivat, saatatte kysyä? Mikä on heidän ilmoituksensa sisältö?
“Profeetat”-projektille annettiin alkusysäys jo vuonna 2013, kun Cheek ja Elastinen julkaisivat ensimmäisen yhteistyönä tehdyn kappaleensa – nimeltään yksinkertaisesti “Profeetat”. Tämän kappaleen lyriikat tuovat jo esiin heidän vastaansanomattoman teesinsä, profeettojen perustavan ilmoituksen:
“Profeetat – me ennustettiin tuleva /
täältä sinne ja sieltä tähän /
tulevaisuudessakaan ei meitä voita kukaan.”[2]
Nämä huomiotalouden profeetat ovat siis profeettoja, sillä he ovat ennaltanähneet eivät enempää eivätkä vähempää kuin – oman menestyksensä. Cheek ja Elastinen tunkeutuvat tietotalouden arvonmuodostuksen ytimeen. Näiden näkijöiden sanat ovat post-faktuaalisen aikamme todellisimpia ja kenties ainoita päteviä – so. käytännöllisesti efektiivisiä – profetioita, sillä ne imevät voimansa totuuden varmimmasta lähteestä: ne tukeutuvat subjektiviteettiin itseensä arvonmuodostuksen perustana. Profeettojen lauseet sisältävät itsessään oman totuutensa – eikä niiden näin ollen tarvitse kertoa ulkopuolisesta maailmasta, yhteiskunnasta tai muista ihmisistä mitään. Profeettojen suosio tekee heidän julistuksensa sellaisenaan todeksi. Saavutettu taloudellinen menestys on menestyspuheen profeetallisen mahdin tärkein – ja ainut – kriteeri. Ja toden totta, Cheekin ja Elastisen lauseet ovat itseään toteuttavina ennustuksina osoittautuneet musertavan tehokkaiksi. Profeettojen maaliskuuksi ilmoitettu Hartwall-areenan keikka myytiin loppuun muutamissa minuuteissa.
Profeettojen julistama nerokas tautologia pitää sisällään startup-kapitalismin perustavimman teesin: totuus on totuutta sikäli kun se omalla lausutuksi tulemisellaan tekee itsensä todeksi, siis mikäli sen tarjoama visionäärinen fantasia saa markkinoilla riittävästi huomiota, seuraajia ja rahoitusta. Tässä kuviossa ”totuus” on mikä hyvänsä sellainen diskurssi, joka kykenee tuottamaan oman menestyksensä – ja parhaassa tapauksessa tekemään sen ikään kuin tyhjästä. Totuuden kriteeri on näin ollen yksinomaan menestys ja menestys puolestaan seurausta menestyjän vakaumuksellisesta uskosta omaan totuuteensa. Mitään ulkopuolista ei tarvita; puheen sisältö on tietenkin toissijaista. Itse asiassa koko puheen ulkopuolinen todellisuus on toissijaista suhteessa itse profetoinnin aktiin. Olennaisinta on usko omaan, yksinomaan subjektiivista arvonnousua koskevaan visioon.
“Tietämättä muista seurasin mun visioo /
onneks ei kuunneltu muuta kun mun omaa intuitioo.”
Profeetoiden “projektissa” on pelissä siis spekulatiivisen huomiotalouden fantasia puhtaimmassa mahdollisessa muodossaan. Kokonaan itseään voimistavaan menestykseen perustuva uskonvarainen kupla ei voi puhjeta, sillä mikään “reaalinen” ei enää kannattele sitä. Profetia on jo sanomisensa hetkellä totta; sitä on mahdotonta epäillä, profetoijan henkilökohtaisen, autenttisen itsestään-vakuuttuneisuuden fasadiin ei voi aueta mitään aukkoa. Mahdolliset skeptikot jäävät yksinkertaisesti huomiotta ja häviävät markkinoiden humuun. Epäilijöiden ainoa vaihtoehto on näin ollen jättäytyä kokonaan pois diskurssista – tai sitten heidät kirjoitetaan menestystarinaan mukaan sinä välttämättömänä vastuksena, joka visiotaan seuraavan profetoijan on sankarillisesti ylitettävä: haters gonna hate.
– – – – –
Mielenkiintoista on yhtä kaikki, että C&E ovat päättäneet käyttää nimenomaan uskonnollista metaforiikkaa kuvaamaan omaa menestystarinaansa. Pelkkä banaali tykkäämisten, kuuntelukertojen ja keikkamenestyksen hypettäminen ei vaikuta olevan riittävä keino fantasmaattisen auran luomiseksi. Tarvitaan transsendenttiä rekisteriä – joka ei paradoksaalisella tavalla kuitenkaan viittaa mihinkään aidosti tuonpuoleiseen.
Tässä muistuu nimittäin mieleen Walter Benjaminin teesi kapitalismista kaikista yhteiskuntamuodostumista uskonnollisimpana. Kapitalismi on Benjaminin ajatuksen mukaan kaikista historian tuottamista uskonnoista totaalisin, sillä se ei enää tarvitse pyhän ja profaanin välistä eroa pitääkseen yllä kultinkaltaista luonnettaan. Kapitalismi on “puhdas kultti”, jatkuvan uhritoimituksen tila ilman sakraalin ja profaanin välisiä ajallisia tai paikallisia erotteluja: kultillinen juhla “sans tréve et sans merci”.
Kapitalismissa taivasten valtakunta on Jumalan paljonpuhutun ja viime kädessä näennäisen kuoleman tuloksena laskeutunut maan päälle: “Jumalan transsendenssi on romahtanut. Mutta hän ei ole kuollut; hänet on vedetty mukaan ihmisen kohtaloon.”[3]
Kapitalismia luonnehtii näin ollen uskonnollisesti määrittyneiden erojen romahtamisen tai erontekojen liukenemisen prosessi. Tämän rakenteen voi nähdä heijastuvan myös profeetan rooliin.
Vanhatestamentillisessa kontekstissa profeetan profeetallisuus perustuu siihen seikkaan, että hän nimenomaan ei puhu itsenään tai itsestään käsin mitään. Vanhatestamentillisen profeetan roolia konstituoi fundamentaalinen ero maallisen, rajallisen subjektin ja transsendentin Subjektin, merkityksen lähteen – Jumalan – välillä.
Esimerkiksi Vanhan Testamentin Jeremia ei missään nimessä halua tulla profeetaksi. Itse asiassa hän kapinoi omaa “kutsumustaan” – tai “missiotaan” – vastaan:
“Minulle tuli tämä Herran sana: ‘Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.’ Mutta minä vastasin: ‘Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!’“ (Jer. 1:4–6.)
Jehova ei vastaa epäröivälle Jeremiaalle: “Sinun täytyy uskoa itseesi!” tai “Seuraa omaa visiotasi!” tai mitään muutakaan vastaavaa produktiivista, rohkaisevaa tai itseluottamusta kohottavaa. Päin vastoin, Jehova kieltää Jeremiasta ajattelemasta omaa itseään. Profeetan tehtävä ei ole olla “oma itsensä”. Jumala poistaa Jeremiaalta subjektiivisen vapauden sekä vastuun taakan ja toteaa ykskantaan:
“Minä annan sanat sinun suuhusi” (Jer. 1:9).
Juutalainen profeetta on tyhjä astia: ei-kukaan, joka puhuu itsensä ulkopuolisen mahdin nimissä. Jehova on varsinainen Itseys, “se joka minä olen” (YHWH; vrt. Moos. 2: 14). Jehova on ainoa todellinen Subjekti, ainoa maailmassa varsinaisesti vaikuttava voima. Profeetta on hänen satunnaisesti valittu välikappaleensa.
Niinpä kaikki Jeremian ennustukset ja näyt asettuvat profeetalliseen kontekstiin juuri siksi, että hän on ihmisenä täysin tavallinen ja yhdentekevä, satunnaisesti valittu. Jeremian vastustus omaa profeetallista rooliaan vastaan on itse asiassa tae hänen puheensa autenttisuudesta: koska profeetta ei tahtoisi puhua totuutta, mutta joutuu itseään suuremman voiman vaikutuksesta niin tekemään, hän voi epäsubjektiivisessa puheessaan tavoittaa jotain oman kansansa kohtalosta sekä maailmasta itsestään.
Profeetta on kahden maailman kansalainen: toisaalta rajallinen, maailmallinen olento, toisaalta tuonpuoleisen, äärettömän voiman puhetorvi ja välikappale. Langenneen, “väärän” maailman ja todellisen, tulevan maailman välinen ero henkilöityy hänen kaksoisrooliinsa.
Uusliberalistisen kapitalismin oloissa tämä profeetan roolin kahdentuminen äärellisen ihmisen (välikappaleen) ja äärettömän totuuden lähteen (Jumalan) välillä romahtaa lopullisesti kasaan. Transsendentin merkityksen lähteen ja tuon merkityksen lihallisen äänitorven välinen ero kutistuu olemattomiin: uusliberaali profeetta puhuu nimenomaan vain ja ainoastaan omasta itsestään, sillä hänen ilmoittamansa totuus maailmasta on totuus hänestä itsestään – sikäli kun hän kykenee tekemään itsestään maailmassa vaikuttavan (pseudo)jumalallisen voiman. Profeetallinen totuus ei virtaa inhimilliseen subjektiin mistään ulkopuolelta, vaan profeetan julistama totuus on profeetan itsensä tuote – tai paremmin, profeetta itse tuotteena. Jumala ei ole valinnut Cheekiä tai Elastista menestymään: he ovat valinneet itse itsensä, perustaneet oman kansansa ja kulttinsa. Profeetan ilmoituksen lähde ja sen kohde lankeavat yhteen. Profeetan ilmoittama totuus on hänen oman subjektiviteettinsa voima, hänen tahtonsa ja tahtotilansa huomiotalouden kentällä.
– – – – –
Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia kuin miltä näyttävät. Uusliberaali profeetta ei nimittäin ole itse mikään jumala – eikä liioin minkäänlainen messias. Elastinen eksplisiittisesti kieltää tällaisen teologisoivan, hybrisen tulkinnan:
“Siitä voi kaikki olla eri mieltä, kuka on hip hop -jumala, mutta ei me ainakaan väitetä olevamme.”[4]
Tässä mielessä vanhatestamentillinen profeetta ja uusliberaali räppiprofeetta ovat yhtä: kumpikaan ei itse esitä olevansa Jumala tai Jumalan ruumiillistuma (messias). Kumpikin kieltää oman transsendenttiutensa.
Varsinainen ero syntyy siitä, että vanhatestamentillinen profeetta puhuu aina tulevasta jumalasta. Hän saarnaa epäajanmukaisesti, puhuu langenneen nykyisyyden tilasta kohti lunastuksen horisonttia. Tällainen profeetta viittaa aina tuleviin aikoihin, jossa asiat tulevat olemaan “täysin” toisin. Uskonnollisen profeetan visio koskee uutta maailmaa, tulevaa asioiden järjestystä: uutta liittoa Jehovan ja valitun kansan välillä, pian saapuvaa Jumalan valtakuntaa, kohtapuoleen syntyvää messiasta.
Post-messiaaninen nykyprofeetta ei tätä vastoin tee lupauksia tulevasta taivasten valtakunnasta. Mitään olennaista muutosta asioiden tilaan ei ole luvassa. Kaikki kokonaisvaltaisen metafyysisen, henkisen tai sosiaalisen transformaation mahdollisuudet on poissuljettu. Todellisuus on jo täällä ja se vain on mitä on; se pitää juuri sen, minkä lupaa, nyt ja jokaisessa hetkessä. (Joskin pitää sisällään mielenkiintoisen dialektiikan: kapitalistinen todellisuus on kokonaisuudessaan pääoman ja henkilökohtaisen menestyksen jumalallisen voiman läpäisemä mutta silti täydellisen profaani.)
Mitään ulkopuolista, transsendenttia toista mahdollisuutta ei ole – eikä tule. Benjaminin sanoin: “Uskonto ei ole enää olemisen uudistamista (Reform des Seins) vaan sen tuhoamista.”
Räppiduomme käyttämä uskonnollinen metaforiikka onkin lopulta täysin epäuskonnollista. Kapitalismissa tapahtuva transsendenssin siirtyminen maan päälle ei tarkoita maailman jumalallistumista. Ihminen saa kapitalismissa käyttöönsä voimat, jotka aiemmin oli varattu Jehovan, suuren Toisen käyttöön – vain todetakseen, ettei niissä ole mitään niin kovin ihmeellistä. Pikemminkin näiden voimien transsendentin luonteen katoaminen tarkoittaa historiallista vaihetta, jota luonnehtii epätoivo.
Benjamin kuvaa tätä vaihetta astrologisin sanankääntein: kapitalismin historia on “ihmisen planeetan kulkua epätoivon tähtimerkin läpi”.
– – – – –
Onkin perin juurin kuvaavaa, että Profeettojen vast’ikään julkaistu single on nimeltään “Sinuhe”. Kuulijoissa on herättänyt hämmennystä se, ettei kappaleessa puhuta itse Sinuhesta mitään; lyriikat ovat pääasiassa nykyräpille tyypillistä itsehypetystä, boustaamista. Kuitenkin “Sinuhe” – tämä “ylimääräinen” merkitsijä – pitää sisällään koko biisin varsinaisen sanoman.[5]
Kappaleen kertosäehokema “niin on ollut ja niin on aina oleva” on Cheekin ja Elastisen mukaan lainaus Sinuhe egyptiläisestä. Mielenkiintoista onkin, että Profeetat eivät ole lainanneet diskurssinsa keskeistä komponenttia mistään varsinaisesti profeetallisesta tekstistä.
Tämä Waltarin romaanissa taajaan viljelty kyyninen ja resignoitunut toteamus maailman muuttumattomuudesta on näet olemukseltaan perustavasti antiprofeetallinen.
(Vaikka se on toki myös lainattu Vanhasta Testamentista, sen lähteenä on Saarnaajan kirja, jonka voi lukea varsinaisten profeetallisten kirjojen vastatekstinä. Saarnaajan kirja puhuu kaiken muuttumattomuudesta, ihmisen voimattomuudesta maailman mielettömyyden edessä. “Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, kaikki on turhuutta.”)
Sinuhen positiota varhaisantiikin maailmassa luonnehtii hänen illuusiottomuutensa: hän ei kykene uskomaan juudealaisiin profeettoihin eikä omassa kotimaassaan Egyptissä syntyvään Ammonin kulttiin; hän ei kykene samaistumaan mihinkään väitteisiin maailman mahdollisesta muuttumisesta. Sinuhen silmissä kaikki etenee saman kyynisen valtapelin, itsekkyyden ja ahneuden väistämättömiä sääntöjä noudattaen.
Cheekin ja Elastisen yllättävän monimutkaisessa post-teologisessa ajattelussa profeettana oleminen tarkoittaa siis oikeastaan antiprofeetallisuutta: Jumalan poissaolon kyynistä ja “realistista” tunnustamista. Nämä profeetat puhuvat pelkästään itsestään loppujen lopuksi siksi, ettei mitään muuta merkityksen tai voiman lähdettä enää ole löydettävissä.
Näin ollen Profeettojen hyödyntämä uskonnollinen rekisteri on siis viime kädessä jonkinlainen ideologinen tyhjiö – jonka käyttö on kuitenkin rakenteellisesti välttämätöntä. Postmoderni profetointi ei pidä itsessään sisällään mitään jumalallista; se ei saarnaa transsendenttia merkitystä tai korkeampaa näkemystä maailmasta. Uskonnollinen puhe on pelkkä efekti, rakenteellinen illuusio; Profeettojen “duuni” saa kylläkin “biblikaaliset mittasuhteet”, mutta kyse on lopultakin vain banaalista vallan ja rahan keräämisestä. Uskonnollinen rekisteri on käytössä, jotta täydellisen profaaniksi muuttunut yhteiskunnallinen oleminen – raaka kilpailu – voisi pitää yllä jonkinlaisen pyhyyden auraa.
– – – – –
Cheek ja Elastinen ovat sittenkin ehdottoman ja läpitunkevan rehellisiä siinä, että he selvästi tunnustavat oman kyynisen illuusiottomuutensa. Ja tässä piilee myös heidän ylivoimaisuutensa näkijöinä: he eivät väitä uskovansa mihinkään parempaan maailmaan, ja tällaisina totuudenpuhujina he ylittävät useimmat naiivin idealistiset räppärit. Nykytilanteessa kaikki ovat enemmän tai vähemmän alistettuja niille lainalaisuuksille, joista Profeetat puhuvat. Menestyksen paradigma läpäisee kaiken kulttuurintuotannon.
Musertava totuus on, että menestyksen sisältönä on tätä nykyä yksinomaan ja vain menestys. Tässä kohdin profeetallisen julistuksen edellyttämä ero tekee paluun, mutta nyt täysin maallisena: taloudellisten valtasuhteiden määrittämänä jaotteluna menestyjiin ja häviäjiin. Profeetallisen menestyjän voitto ei määrity enää minkään substantiaalisen päämäärän saavuttamisena tai lupauksena toisenlaisesta maailmasta vaan ainoastaan tautologisena erontekona – yliotteen saamisena niihin, jotka väistämättä häviävät.
“Muut menee selän taakse pelkää /
me mennää selkä vasten selkää.”
Post-messiaaninen profeetta ei saarnaa parempaa maailmaa, vaan alleviivaa ainoastaan asioiden olemassaolevaa tilaa: voittajien ja häviäjien välistä, pysyväksi sementoituvaa eroa.
“Niin on ollut ja niin on aina oleva /
mä seison omieni puolella.”
—–
[1] http://www.fum.fi/…/cheekilta-elastiselta-yhteinen-projekt…/
[2] http://lyrics.fi/cheek/profeetat-feat-elastinen
[3] Benjamin, Kapitalismus als Religion;
http://www.theater-an-der-ruhr.de/konzeption/theorie/geld/2663.pdf
[4] http://yle.fi/…/cheek_ja_elastinen_selittavat_sin…/3-9322209
[5] “Sinuhen” lyriikat: http://lyrics.fi/profeetat-cheek-elastinen/sinuhe