Kun Marxin Grundrisse alkoi 1960-luvulla levitä laajemmin, törmäsivät sen lukijat outoon ilmaisuun General intellect ja Marxin hämmentävään tulkintaan kapitalismin kehityksestä, jossa ”yleisestä yhteiskunnallisesta tiedosta” ja ihmisen olemassaolosta ”yhteiskuntaruumiina” tulee tuotannon ja kapitalistisen kasautumisen peruspilari.
”Fragmentissa”, johon ilmaus General intellect sisältyy, Marx avaa 1800-luvun puolivälissä ikkunan meidän maailmaamme ja kaikkiin niihin myllerryksiin, joiden keskellä elämme.[i]
”Kiinteän pääoman kehitys osoittaa, missä määrin yleinen yhteiskunnallinen tieto (Wissen, knowledge) on tullut välittömäksi tuotantovoimaksi, ja niin ollen osoittaa, missä määrin itse yhteiskunnallisen elämänprosessin ehdot ovat tulleet yleisen älyn (General intellect) valvontaan ja tulleet uudelleen muovatuiksi sen mukaisesti; missä määrin yhteiskunnalliset tuotantovoimat on luotu paitsi tiedon muodossa, myös yhteiskunnallisen käytännön, reaalisen elämänprosessin välittöminä eliminä.”
Muutoksen tulos on, että ”tuotannon ja rikkauden peruspilarina” ei esiinny enää ihmisen tekemä välitön (niin sanottu tuottava) työ eikä edes työaika, vaan ”yksilön yhteiskunnallinen kehitys”; se, että ihminen on olemassa ”yhteiskuntaruumiina”. “Välittömän työn” sijaan tärkeäksi tulee “yleinen tuotantovoima”, “joka syntyy työn yhteiskunnallisesta jäsentymisestä kokonaistuotannossa ja ilmenee yhteiskunnallisen työn luonnonlahjana (kurs. minun) (vaikka onkin historiallinen tuote)”. (S.174) Tämä “yhteiskunnallisen työn luonnonlahja” ja ihmisen olemassaolo yhteiskuntaruumiista ei tipahda taivaasta, vaan se on tuotettava. Tätä tuottamista on modernissa kapitalismissa nimitetty “uusintamiseksi”, reproduktioksi tai ylläpitämiseksi.
Marxin mukaan kehityksensä tietyssä vaiheessa kapitalismi ottaa siis haltuun ja käyttää hyväkseen ”yleistä yhteiskunnallista tietoa”, elämää yhteiskunnassa tai ihmisen olemassaoloa ”yhteiskuntaruumiina”. Tämä yleisen yhteiskunnallisen tiedon ja ihmisen olemassaolon yhteiskuntaruumiina soveltaminen tuotantoon ja sen riisto avaavat pääoman kasautumiselle “luonnonlahjana” liki rajattomat mahdollisuudet tilanteessa, jossa materiaalisten tavaroiden tuotanto kohtaa pääoman voitontavoittelun näkökulmasta rajansa. Ihmisen olemassaolo yhteiskuntaruumiina – ”yksilön yhteiskunnallinen kehitys” – muodostaa suunnattoman kartoittamattoman mantereen ja valtaisen ilmaisen työn altaan kapitalismille ja voittojen tavoittelulle. Mikäli haluatte, niin voimme pitää tätä SOTE-uudistuksen, koulutusreformien ja erilaisten kulttuurikiistojen taustana. Sillä eikö tässä luonnonlahjassa kyse ole juuri uusintamisesta, kasvatuksesta, kulttuurista, terveydestä ja hoivasta?
General intellect -fragmentti antaa mahdollisuuden lukea ikään kuin vastakarvaan myös kapitalismin historiaa eikä pelkästään nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Erityisesti sitä tuntematonta historiaa, joka on usein jäänyt myös niin sanotun arkielämän historian ja mikrohistorian ulkopuolelle. Kyse on tietenkin naisten tietojen ja työn historiasta. Kun halutaan ymmärtää, minkälaisia tekniikoita ja käytäntöjä kapitalismi soveltaa käyttääkseen hyväkseen ihmisen olemassaoloa yhteiskuntaruumiina, juuri naisten työn ja tietojen riiston historiasta löytyy hyviä esimerkkejä tunteiden, affektien, uskomusten ja sosiaalisen ympäristön hyväksikäytön alueilta. (Tiedämme edelleen varsin vähän naisten työstä maanviljelyksen pitkällä aikakaudella, koska meiltä puuttuu kirjallisia dokumentteja. On kuitenkin varmaa, että naisten työllä ja tiedoilla on ollut keskeinen asema vuosituhansia niin pienimuotoisessa rahataloudessa kuin viljelykasvien lajikkeiden parantamisessa, siementen varastoinnissa, puhumattakaan tietysti ihmistaimien kasvattamisesta.)
Moderni kapitalismi tunnistaa, tunnustaa (vaikkakin vaivoin) ja tekee näkyväksi naisten työn ”miehisenä” välittömänä työnä tehtaassa, ja tarjoaa samalla mahdollisuuden muodollisen tasa-arvon vaatimuksille. Samalla ”tasa-arvo tehtaassa”, toimistossa tai niin sanotussa tuottavassa työssä peittää kuitenkin näkyvistä työn kotona: uusintamisen, hoivan ja kasvatuksen/kasvattamisen sekä näkymättömien (ja usein ”alistettujen”, kuten Foucault sanoisi) tietojen ja kokemusten välittämisen piirin. Näiden yleisten tietojen ja yleisen (ja uusintavan) työn ansiosta miehet ja naiset voivat palata aamuisin tehtaaseen tai toimistoon töihin.
Pohjoismaissa on puhuttu paljon “naisystävällisestä hyvinvointivaltiosta”, joka on antanut naisille mahdollisuuden itsenäiseen rahatuloon palkkatyön kautta muuttaessaan uusintamisen alueen tehtäviä palkkatyöksi. Tämä palkkatyö on kuitenkin usein matalapalkkaista hoivatyötä eri muodoissaan (siivouksesta ja terveydenhoidosta kasvatukseen), joka ei vähennä varsinaisten kotitöiden määrää, vaan pikemminkin kaksinkertaistaa työtaakan. Siksi, esimerkiksi viimeaikaisista keskusteluista kotihoidon tuesta, jossa on vuodatettu krokotiilinkyyneleitä kotiin lapsia hoitamaan jäävien nuorten naisten syrjäytymisestä, on luettavissa poliitikkojen aito kiukku siitä, että jotkut onnistuvat pakenemaan kaksinkertaista työtaakkaa ja hankkimaan edes pientä tuloa toiminnasta pelkän uusintamisen alueella.
Joka tapauksessa tuotannon ja uusintamisen täysin mielivaltaisen ja poliittisen muurin murtuminen tehtaassa tehdyn työn ja tehtaan ulkopuolella tehdyn työn välillä on se, mitä Marx General intellect -fragmentissa ennakoi sanoessaan, että työaika ja työ ”välittömässä muodossaan” lakkaa olemasta rikkauden lähde ja ”vaihtoarvo lakkaa olemasta käyttöarvon mitta”, siis kun ihmisen olemassaolosta yhteiskuntaruumiina tulee tuotannon peruspilari.
Marxin fragmentissa muurin murtuminen näyttäytyy kuitenkin kapitalismin kehityksen kautta pikemminkin välttämättömänä kuin poliittisten kamppailujen kautta mahdollisena. Silti General intellect -fragmentti identifioi viime vuosikymmenten luokkataistelujen polttopisteen ja kapitalismin dynamiikan kehittymisen nimenomaan tämän muurin kaatamiseen: uusintamisen alueelta peräisin olevat kamppailut ovat eri muodoissaan pakottaneet kapitalismin uudistamaan tekniikoita ja käytäntöjä lisätyön anastamiseksi. Monet arvoteoriaan, jossa välittömän tai tuottavan työn tekemiseen käytetty työaika (ja siten tuotannon ja uusintamisen erottelu) on keskeisessä roolissa, hirttäytyneet ”marxistit”, ovat ajaneet itsensä nurkkaukseen, jossa he huomaavat puolustavansa sekä sukupuolittuneen työnjaon patriarkaalista järjestelmää, kapitalismin teollista vaihetta että naisten kaksinkertaisen työn taakkaa. Siksi he ovat myös kyvyttömiä vastaamaan kamppailujen ja kapitalismin muutosten ketteryyteen. Naisten työn luoma lisäarvo ja naisten lisätyön anastaminen ovat nykykapitalismissa ja sen yhteiskunnallistuneessa tuotannossa suoraan ja selkeästi nähtävissä ilman uusintamisen “ulkopuolelle” siirretyn palkkatyön välitystä. Kapitalismissa tämä työ on kuitenkin aina ollut – vaikkakin kätkettynä tai vapaasti riistettävänä ”luonnonlahjana” – osa arvonmuodostusta ja pääoman kasautumista.
Christian Marazzi huomautti jo 1990-luvun alkupuolella (Il posto dei calzini, Ed. Casa Grande, 1994), että tekniikan tunkeutuminen kotiin ei ole vähentänyt kotityön määrää, vaan päinvastoin lisännyt sitä kasvattamalla esimerkiksi kasvatuksen, siisteyden ja sosiaalisista suhteista sekä harrastuksista huolehtimisen yleisiä vaatimuksia. Samalla on lisääntynyt niihin käytettävä rahamäärä (joka sekin on yksi lukuisista investoinneista yhteiskuntaruumiiseen). Kun tähän lisätään sosiaalitulon eri muotojen leikkaukset, terveydenhoidon ja harrastusten maksullisuuden lisääntyminen, on kotitöihin ja hoivaan käytettävä aika ja myös rahan tarve kasvanut, mutta mitään merkittävää reaalitulojen kasvua ei kotitalouksissa ole tapahtunut huolimatta molempien vanhempien työssäkäynnistä. Elizabeth Warren ja Amelia Tyagi osoittavat kirjassaan The Two Income Trap (New York, 2003), miten kahden palkkatulon ansa on ajanut amerikkalaisen keskiluokan kohti konkurssia. Kaiken kaikkiaan työn määrä on siis kasvanut uusintamisen piirissä, mutta myös ”tuottavan työn” piirissä työn intensiivisyys ja osin myös työaika pyrkivät kasvamaan työn ja elämän sekoittuessa toisiinsa käytettävissä olevien reaalitulojen pienentyessä.
Naisten yleisen (ja uusintavan) työn luoma arvo ei kuitenkaan ole sidoksissa pelkästään sukupuoleen. Tämä ei tarkoita sukupuolen väheksymistä tai ohittamista: näin päinvastoin tekevät ne, joille uusliberalismi ja muut nykyiset “huonot asiat” ovat peräisin sukupuolen ja sukupuolivähemmistöjen ja niihin liittyvien paikallisten taisteluiden liiallisesta korostumisesta 1960-luvulta lähtien. Tätä olemme kuulleet milloin äänekkäämmin ja milloin vaisummin ay-liikkeen ja nostalgisen vasemmiston taholta: naiset tuovat palkkatyöhön vähäisempää sitoutumista, polkevat palkkoja, sukupuolen korostaminen on vienyt mahdollisuudet yhteiseltä kamppailulta kapitalismia vastaan jne. Pikemminkin kyse on General intellectin, Marxin ennustuksen ja samalla Marxin avaamaan perspektiivin ja sukupuolen ja siihen kiinnittyneiden alistamisen ja ohittamisen käytäntöjen yhdistämisestä kapitalismin nykyisessä kehitysvaiheessa, siis feminismin kokemuksen avaamisesta ja laajentamisesta työn ja tuotannon koko kenttään. Vain tuon kokemuksen jakaminen tekee mahdolliseksi laajan ja yhteisen poliittisen kamppailun General intellectin aikakaudella. Ennen muuta tämä koskee niitä alistamisen ja hyväksikäytön muotoja, jotka ovat pikemminkin näkymättömiä kuin näkyviä (vaiettuja, ohitettuja, vaikka tuntuvia) – pikemminkin henkisiä kuin materiaalisia – ja joiden kohteena on niin sanottu ”inhimillinen pääoma” – lainkaan väheksymättä fyysisen väkivallan ja pakottamisen muotoja. Kuten Christian Marazzi kirjoittaa: ”Kun puhutaan inhimillisestä pääomasta, niin vastenmielinen kuin sana onkin, kertoo se yhdestä todellisesta asiasta: ihmisruumiista on tullut kiinteän pääoman muoto, joka on varustettu iphonen, ipadin ja tietokoneen kaltaisin proteesein.” (Che cos’è il plusvalore?, 2016.) Ihmisruumiin käyttö kiinteänä pääomana, koneena tai laitteena eikä enää pelkkänä työkyvyn kantajana, työvoimana, jota kulutetaan tuotannossa, on nykykapitalismille luonteenomaista, vaikka kapitalismissa ihmisruumiilla työvoiman kantajana onkin potentiaalisesti aina ollut tämänkaltainen asema.
Pääoman ensimmäisessä osassa Marx sanoo, että työläinen ei koko elämänsä aikana ole muuta kuin työvoimaa, siis työkykyä niin fyysisenä kuin henkisenä olentona ja siksi, pääoman näkökulmasta, koko hänen käytettävissä oleva aikansa ei ole muuta kuin työaikaa, joka kuuluu luontojaan ja oikeudellisesti pääoman omaan arvonmuodostukseen. Koneen tuottaminen, ihmisruumiin uusintaminen on tulosta ”menneestä työstä”, joka konkretisoituu yksittäisenä ihmisruumiina, tämän kykyinä, mutta samalla tämä koneenkäyttäjän elävä tai ”elollinen työ” (lisätyön luoja ja lisäarvon lähde) on erottamaton koneen luomisesta, ihmisruumiin uusintamisesta, sen tuottajan työstä, tai sen olemassaolosta yhteiskuntaruumiina. Kapitalistin näkökulmasta koneen tuottavuutta mitataan sen mukaan, kuinka hyvin kone syrjäyttää ihmistyövoimaa ja ihmistyövoiman tuottavuutta sen mukaan, kuinka hyvin se, sen hinta ja sen käyttö tekevät koneen hinnan ja käytön sekä koneistamisen tarpeettomaksi. NASA:n myyttistä raporttia 1960-luvulta lainaten: “Ihminen on halvin, keskimäärin 75-kiloinen, epälineaarinen, kaikkeen käyvä tietokonejärjestelmä, joka voidaan tuottaa työllä joka ei vaadi ammattitaitoa.” Uusintamisen, ihmiskoneen tuottamisen alueella käydään siksi taistelua ”tuotantokustannuksista”; taistelua, joka on samalla kamppailua vapaudesta, itsenäisyydestä ja omasta ajasta, siis ajasta, joka ei ole pelkkää tuotantoaikaa, vaan elämän, tunteiden, tuntemuksien vapaata ja itsenäistä rakentumista.
Ihmiskoneen tuottamisessa ja uusintamisessa naisruumis, naisten työ ja ”alistetut tietomuodot” muodostavat – ainakin toistaiseksi – elävän ja konkreetin taistelutantereen, jolla kamppaillaan myös muiden kuin yhden sukupuolen, naisten, tulevaisuudesta ja vapaudesta. Se, että ihmisestä yritetään tehdä pelkästään käytettävä kone, robotti, on paljon pidemmällä kuin yksikään robotiikkaa koskeva tutkimus tai yhdenkään toimivan robotin käyttö tuotannossa. Joka puolella Eurooppaa on käynnissä erilaisia työlainsäädännön uudistuksia, joiden sisältö on konkretisoitavissa helposti Marxin General intellect -fragmentin avulla juuri kysymykseksi elämän ja elollisen – Marxia muistellen – kaikinpuolisesta vapaasta kehityksestä ja käytöstä elämän ja elollisen alistavaa käyttöä vastaan.
[i] [ALAVIITE: ”Pääoman, tuotantoa hallitsevan muodon, hajoaminen porvarillisen yhteiskunnan kehittyessä, Karl Marx, Vuosien 1857–1858 taloudelliset käsikirjoitukset (”Grundrisse”), osa 2, Progress, Moskova 1986, s. 174–180.]