mitta

Mitan kriisi ei ole paljon keskusteltu aihe, ainakaan julkisuudessa, vaikka taloustieteelle ja sen uskottavuudelle se on täysin olennainen. Jo joitakin vuosia työn tuottavuus on ollut indikaattori, joka, lievästi sanoen, ei onnistu mittaamaan todellista työn tehokkuutta, mikä ei ole pikkuasia, jos otetaan huomioon se tosiasia, että palkkaneuvotteluissa vedotaan aina tuottavuusmittareihin.

Tavallisesti työn tuottavuudella tarkoitetaan BKT:tta tehtyä työtuntia kohden. Niinpä vuosien 2004 ja 2014 välisenä aikana kehittyneissä maissa tämä työn tuottavuuden mittari on keskimäärin pyörinyt 1 % tietämillä, mikä on noin puolet parin edeltävän vuosikymmen keksimääräisestä työn tuottavuudesta. Alhaisen työn tuottavuuden ja väestön ikääntymisen aikaansaaman työvoiman paikoilleen jämähtämisen yhdistelmä johtaa suoraan taloudellisen kasvun hiipumiseen.

Tähän tuottavuuden romahdukseen on erilaisia selityksiä: on niitä, jotka väittävät, että edistys on nykyään loppunut siinä mielessä, että menneisyyden teknologiset vallankumoukset sähköstä autoon eivät ole edes etäisesti verrattavissa nykyisiin informaatioteknologisiin kumouksiin, koska nämä viimeksi mainitut kyllä parantavat elämänmuotoja, mutta eivät muuta niitä radikaalisti (Robert Gordon); on niitä, jotka sanovat, että palvelusektorin kasvu saa väistämättä aikaan tuottavuuden laskua, koska palveluissa inhimillis-relationaalinen puoli on hankalasti automatisoitavissa; ja niitä, jotka kannattavat niin sanottua mismeasurement- teesiä, siis kasvavan digitalouden aikaansaamaa lisääntyvää vaikeutta mitata BKT:tta, digitalouden, jossa enemmän ja enemmän internetiin ja hakukoneisiin sidoksissa oleva toiminta ei näy BKT:een tilastoinnissa (Sir Charles Bean).

Lopulta, joidenkin muiden analyytikkojen mukaan, tuottavuuden lasku selittyy ottamalla huomioon se, että uudet yritykset ovat pienempiä kuin jo toimintansa vakiinnuttaneet, tai, että kvalifoidun työvoiman palkat ovat pienentyneet, erityisesti näinä kriisivuosina, tai, että runsaasti tarjolla olevaa elävää työtä käytetään mieluummin kuin investoidaan uuteen teknologiaan.

Kenties tuottavuuden laskuun kätkeytyy kuitenkin jotakin paljon syvempää, joka on osin tulosta uusista informaatio- ja kommunikaatioteknologioista ja osin tuotantoprosessin uusista organisaatioista. Se, mikä on lisääntynyt huomattavassa määrin näinä vuosina on työvoiman vuorovaikutus, yhteiskunnallinen yhteistyö, siis juuri tuo tuottavuus, josta pääoma ei maksa, mutta joka on taloudellisen kasvun todellinen työntövoima.

Christian Marazzi