Nauttia tottelematta: Ottaa omaa aikaa

we experiment idleness as a duration pregnant with necessity
taking time means to displace the potentiality of value realisation
taking time is to have time being the utopian horizon of space (utopia: no place, no single charged venue of happening)

–Giulia Palladini: Manifesto of polyorgasmic disobedience

Lakkoilla: keskeyttää työ, pidättäytyä jostakin, mennä epäkuntoon. Näille sanan lakko merkityksille Ei Yhtäkään Vähemmän -liikkeen työ yrittää antaa uuden sisällön. Liikkeelle lähdetään siitä konkreettisesta kokemuksesta, joka on naisilla ja kaikilla työn maailmasta ulos suljetuilla tai sinne vain eri osin mukaan otetuilla subjektiivisuuksilla; niillä, joilta tuon ulossulkemisen takia on viety myös mahdollisuus lakkoon; puhumattakaan niistä, jotka tekevät kyllä työtä, mutta joilla ei ole minkäänlaista oikeutta lakkoon. Monia mietteitä ja näkökulmia voitte löytää Bolognan kokouksen (4.–5.2 2017) ryhmien raporteista ja 8. maaliskuuta lakkojulistuksesta. Haluaisin nyt kuitenkin kokeilla keskittymistä yhteen erityiseen, symboliseen, mutta myös materiaaliseen asiaan – ”Tänään en tee töitä, vaan nautin! – ja yhdistää lakon ja masturbaation.

Haluaisin ajatella lakkoa heterotopian hetkenä, jona vetäydytään työstä (ja ennen muuta sukupuolityöstä) kuvittelemaan uusia suhteita itsen ja toisten kanssa; hetkenä, jona kokeillaan patriarkaattia hengissä pitävien ja sen väkivaltaa jatkuvasti ruokkivien sukupuolinormien kumoamista; hetkenä, jona kokeillaan oman elämän eleitä ja asentoja. Kuvittelen lakon ajan ottamiseksi itselle: en individualismina, vaan aikana voimien keräämiselle ja uusien ulospääsyjen löytämisenä, jotta jaksettaisiin jälleen kulkea yhdessä. Lakko voi olla julkisen ja voimakkaan jakamisen hetki, mutta myös intiimiä pohdiskelua, intiimiä politiikkaa kumouksen tietoisena välineenä.

Siksi ajattelen lakkoa, joka ottaa symbolikseen ja käytännökseen masturbaation: siinä teko, joka kykenee viemään sijoiltaan niin tuotannon kuin uusintamisen. Se on tyhjäntoimittamista ja kuitenkin täynnä merkitystä ja valtaa. Masturbaatio toimii itse asiassa patriarkaalisen vallan perusteissa seisauttaessaan pelkästään reproduktiiviseksi, penetratiiviseksi ja heteroseksuaaliseksi ajatellun seksuaalisuuden. Teko on liian usein ollut – ja on – naisilta kielletty. Ajatelkaa: ensin noidat, sitten hysteerikot, sitten nymfomaanit. Vaiettu teko, josta tulee voimakas heti kun sitä vaaditaan: ottaa aikaa masturbaatiolle itsensä tuntemiseksi, löytääkseen omat, ei-tuottavat, egoistiset, itsenäiset, häiritsevät nautintonsa ja pitää ne kiinnekohtana, jotta voi tunnistaa väkivallan, pakon ja rajoittamisen.

Ottaa aikaa myös oman seksuaalisuuden dekonstruktiolle, yritykselle siirtää sijoiltaan sukupuolielimet, löytää uusia ja odottamattomia erogeenisuuden alueita, keksiä uusia ruumiita, erilaisia pitämisiä ja erilaisia huokauksia, sekoittaa itsensä ja teknologiat, antaa tilaa ennenkuulumattomille koneiden ja esineiden liittoutumille lataamalla ne kaiken vaihdon ylittävällä käyttöarvolla. Masturbaatio, joka on myös tapojen lakko, muuttuu yllättäväksi: kokemus itsen erosta ja identiteetistä, joka voi muuttua matriisiksi yhtä lailla yllättäville ja ennakoimattomille suhteille toisiin. Löytää ruumis tilanteena, muutoksena, lihan, halujen, tutkimattomien ja odottamattomien paikkojen sekoituksensa, ja lähteä sieltä liikkeelle katsoen uusin, ihmettelevin silmin ympärilleen.

On mahdollista lakkoilla nauttien itsestään, ei vetäytyen julkisesta tilasta ja sulkeutuen yksityiseen, vaan asettamalla kyseenalaiseksi julkisen ja yksityisen väliset rajat. Väkivallan rakenteellisten alkuperien tunnistaminen merkitsee itse asiassa sitä, että nähdään kuinka se toimii: ei ainoastaan siellä, missä se on äänekästä ja dramaattista, vaan myös kaikissa niissä teoissa ja eleissä, jotka tekevät meidän (erilaisista ja moninaisista) ruumiistamme häpeän, syyllisyyden ja kieltäytymisen paikkoja. Omalle nautinnolle omistautuminen on yksi tavoista heittää hiekanjyvä tämän rakenteen rattaisiin, kokeilla pidättelyn ja etsimisen iloa, nautintoa toiminnassa, ei tulevaa potentiaalisuutta, kokeilla sitä miten voitaisiin piirtää julkisen onnellisuuden ääriviivat, eroottisen halun vapauttaminen ei pelkästään itsen vaan myös maailman vapauttamiseksi. Kyseessä on oman nautinnon haltuunotto, sillä jos meidän ruumiitamme hakataan, raiskataan, kaupallistetaan, löydämme ruumiistamme myös vastarinnan siemenet. Lähdetään liikkeelle nautinnosta, kaikissa niissä muodoissa, joita se haluaa ja joihin se kykenee. Meitä liikuttaa halu rakentaa tiloja ja aikoja, joissa nautintomme voi kasvaa, lisääntyä ja levitä. Pidetään nautintoa kiintopisteenä, jota emme hylkää ja jota ei voida enää keneltäkään viedä.

Masturbaatio lakon aikana voi auttaa meitä muistamaan, että emme ole vaatimassa mukaanottamista meitä sortaviin verkkoihin, väkivallalle perustuvaan yhteiskuntaan. Sen sijaan haluamme levittää ja laajentaa sorron verkon silmiä, jotta emme tartu siihen. Teemme sen löytämällä voimaa kyvystämme nauttia ja jakaa nautintomme iloisesti muiden kanssa. Kyse on innostavasta ja tuskaisesta jännitteestä itsen ja omien kykyjen ja voimien taistelussa – siitä, kuinka todella olla Ei Yhtäkään Vähemmän. Kykenemme siihen ainoastaan jatkuvassa liikkeessä, joka sitoo meidät toisiimme. Yhdessä itsestä nauttimiselle otettu aika on jo politiikkaa, sillä hetkessä siitä tulee osa tulevaisuuteen suuntautuvaa taistelua, joka raapii nykyisyydessä kasaan nautinnon palasia.

Gioconda Belli kirjoittaa: “Haluan lakon kohdatakseni kaikki / käsivarsien, säärien, hiusten lakon / lakon, joka nousee jokaisesta ruumiista.” Ja tätä toivon maaliskuun 8. päivältä: lakkoa, joka tekee jokaisesta ruumiista tottelemattoman ja kumouksellisen nautinnon paikan yhdessä muiden ruumiiden, yhdessä muiden eleiden ja tekojen kanssa.

Käännös: Jussi Vähämäki ja Lotta Tenhunen