DSC_7578

Jos sinulta kysyttäisiin, kuten Hoivaajien kapinan tekijät keväällä 2002 toisiltaan, “Mikä on sinun lakkosi?”, voisitko kuvitella vastaavasi: “Jäädä kotiin runkkaamaan”, “Päivä vuoteessa ja viisi orgasmia!”, “Retki ruumiiseeni ilman vaatimuksia muilta”, “Ajattelin etsiä kaikki klitorikseni neljä jalkaa”, “Suunnitelmana on opetella ejakuloimaan”, tai yksinkertaisesti “Löytää levon kautta uudestaan halu”…?

Carlotta Cossutta otti maaliskuun 8. naisten päivän lakkoon kutsuvassa tekstissään ”Nauttia tottelematta: ottaa omaa aikaa” masturbaation esille sukupuolityön lakkona. Haluan kirjoittaa aiheesta muutaman kappaleen. Tarkoituksenani ei ole kritisoida tekstiä, kuten saattaisimme sanoa, mikäli kyseessä olisi poliittinen toimintaohjelma. Haluan ennen kaikkea ajatella tekstin kautta, kanssa, myötä ja sen päälle.

Paikasta jossa kirjoitan, näkyy useampia maisemia: yhtäältä on olemassa suorasukaisen ja itseään häpeilemättömän alistuksen ja vapauden riiston saarekkeita, joissa oman nautinnon tutkiminen on kiellettyä; toisaalta näiden saarekkeiden rantaviivaa täplittää paon välineiden paljous. Yhä useampien nuorten, internetissä kasvaneiden, enemmän tai vähemmän vapaasti halunneiden mutta joka tapauksessa tyttölapsensa freudilaiselta (puutteen ja peniskateuden määrittämältä) genitaalisen halun merkitsemiseltä säästäneiden äitien tyttärien keskuudessa masturbaatio ei ole enää tabu. Tai sanotaan, että silloinkin kun se sitä on, kyse on suhteellisesta kiellosta: emme keskustele tästä perheen piirissä tai ainakaan vanhoillisten sukulaistemme kanssa, mutta puhuimme tai emme, masturboimme yhtä kaikki (itse asiassa olemme lukeneet, että jotain on vialla jos emme sitä koskaan tee), vaikka emme haluaisikaan muiden tietävän missä, milloin ja miten. Enää ei pitäne paikkaansa, että masturbaatio itsessään tuottaisi sen suurempaa subjektiivista mullistusta. Masturbaatio ei edusta transgressiota: se on taistelutanner, jolla oman nautinnon tutkiminen avaa oven alistuksen hienovaraisten, ruumiiseen kasautuneiden kokemusten tunnistamiseen ja purkamiseen.

Juuri tästä tuntuisi olevan kyse, kun Italian naisten liikkeen veteraani Lea Melandri kommentoi samaa tekstiä:

“En edes yritä kätkeä Carlotta Cossuttan artikkelia lukiessani herännyttä hämmennystä, vaikka olenkin samaa mieltä joistakin yleisistä, naisten tilanteen sortavia ja vieraannuttavia puolia koskevista näkemyksistä. Masturbaatiota ei voida pitää tout court naisten oman seksuaalisuuden haltuunottona, vielä vähemmän naisten erityisenä nautintona, koska sitä on vuosisatojen ajan – aina 1970-luvun feministisiin käytäntöihin ‘omasta tiedosta’ saakka – leimannut maskuliininen seksuaalinen mielikuvitus, joka on valitettavasti ja tiedostamatta tehty myös naisille luonteenomaiseksi. Tuoda tuo mielikuvitus ulos kaapista ja jopa ajatella, että sen voi esittää maaliskuun 8. naisten lakon iskulauseena, merkitsee, että ei oteta huomioon sitä monimutkaisuutta ja niitä ristiriitaisuuksia, jotka yhä edelleen luonnehtivat naisten ‘intiimiä elämää’.”

Melandri haluaa kiinnittää huomiomme 1970-luvun naisten liikkeen suurimpaan voimavaraan: autocoscienza femminileen, naisten kollektiivisen itsetiedostuksen ryhmiin. Noissa ryhmissä tehty poliittinen, kumouksellinen työ oli nimittäin samaan aikaan feminististä “psykoanalyyttistä” työtä, jonka ensisijaisena tarkoituksena oli ymmärtää naisten tiedostamattoman kolonisaatiota patriarkaalisessa yhteiskunnassa (ja jonka toissijaisena tarkoituksena voidaan pitää Freudin ja muiden patriarkkojen naista ja feminiinisyyttä koskevan psykoanalyyttisen teorian yhteiskunnallisen sokeuden ja poliittisten intressien osoittamista). Havainto on paikallaan ja auttaa muutamiin johtopäätöksiin. Ensimmäinen on: tilan raivaaminen nautinnolle, ajan ottaminen masturbaatiolle, ei vielä riitä. Yhtä tärkeää on etsiä paikkoja nautinnosta keskustelemiselle ja sen kautta heräävien, yllättävienkin kysymysten esittämiselle, sillä seksuaalinen nautinto on yksi mahdollisista ovista tiedostamattomaan ja siellä riehuvien historiallisten voimien käsittelemiseen. Emme siis kohtaa minkäänlaista puhdasta omaa halua, vaan taistelun, joka meitä odottaa sen rakentamiseksi.

Jos etsimme toisemme ja laitamme alulle yhteisen yrityksen tutkia tuota “pimeää mannerta” (kuten esim. Ranskan kolonisoimassa Algeriassa kasvanut Hélène Cixous kuvaa naisen ruumista patriarkaalisessa kapitalismissa), meillä on parempi mahdollisuus onnistua. Siksi naisten välisten analyyttisten, psykoanalyysin kaltaisen mutta nyt kaksi- tai monisuuntaisen transferenssisuhteen tuottaminen oli italialaisen naisten liikkeen keskeinen yritys. Suhteeseen liittyy väistämättä myös kysymys oletusarvoisen heteroseksuaalisuuden purkautumisesta naisten välisen eroottisuuden mahdollisuuden myötä: (toisen) naisen kosketus masturbatorisen ja lesbisen halun välimaastossa on mahdollisuus oman halun näkemiseen toisen naisen peilissä, ei enää suhteessa mieheen ja tämän haluun. Tämä on yksi niistä kumouksellisista ideoista, jotka Luce Irigaray esittää kirjassaan Speculum de l’autre femme. Kirjan nimi, jonka voisimme kääntää väärin “Toisen naisen peili”, saa leikkimään sanan speculum kahdella merkityksellä: latinaksi peili ja ranskaksi spekula, vaginan sisään katsomiseen käytettävä väline. Vaikka Irigarayn pääasiallinen idea on kirjassa toinen, hänen työnsä kautta löydämme mahdollisen analogian toisen naisen koskettamisesta, tuntemisesta, hänen sisäänsä (kohtuunsa, matrice, tai subjektiviteettinsa matriisiin) kurkistamisesta, eron käsittämisestä ja sitä kautta itsen, oman subjektiviteetin ja oman nautinnon löytämisestä, ei enää annettuna ja alisteisena, vaan muuttuvana, itse ja yhdessä rakennettuna.

Lopulta masturbaatiossa kyse onkin yksinkertaisesti – ja käytännössä monimutkaisemmin – miehiseltä katseelta, halulta ja seksuaaliselta mielikuvitukselta pakenevien nautinnon käytäntöjen keksimisestä. Se on ensisijaisen tärkeää, koska merkitsee omavaraisuutta ja autonomiaa, mahdollisuutta kieltäytyä surkeista seksisuhteista ja sen sijaan hoidella itse itsensä. Kuten Giaconda Belli, jälleen, kirjoittaa:

Jos olet vahva nainen
valmistaudu taisteluun
opi olemaan yksin
nukkumaan synkimmässä pimeydessä pelkoa vailla

Harjoita pohdiskelun ja älyn taitoja
lue, rakastele itsesi kanssa, rakenna linnakkeesi
ympäröi se syvällä vallihaudalla
mutta tee suuret sen ovista, ikkunoista avarat.

Masturbaatio on epäilemättä yksi keino elää vapaana tuossa lukuisten ikkunoiden ja usein aukeavien ovien linnakkeessa, pitää tulta yllä sen tuvassa, siis luottaa omaan ruumiiseen ja sen kykyyn nauttia. Se on lupaus itselle: aina on mahdollista palata nautintoon. Lisäksi sen tarjoama mahdollisuus tiedostamattoman väsymättä tuottamien fantasioiden, pelkojen ja halujen tutkimiseen on älyllisesti herkullinen, joskin äärimmäisen vaativa ehdotus feministiselle työlle. Kenties voimme laittaa sen alulle 8. maaliskuuta.

Kuva & teksti: Lotta Meri Pirita Tenhunen

Kuvassa The Post-Structuralist Vulva Coloring Bookin (Meggyn Pomerleau & Elly Blue, 2016, Microcosm Publishing) yksin sivu väritettynä.