Viime viikkoina eräiden tärkeimpien keskuspankkien rahapolitiikka, Yhdysvaltain keskuspankista alkaen, näyttää muuttaneen päättäväisesti suuntaansa. Taantuman uhkan kasvaessa, ”kasvun hidastuessa” (slowbalisation, kuten The Economist sitä kutsuu[1]), Euroopan Unionin ja Britannian sopimuksettoman Brexitin sekä Yhdysvaltain ja Kiinan kauppaneuvottelujen epäonnistumisen riskien vuoksi, Federal Reserve on ajatellut siirtyä korkojen asteittaisen noston politiikasta päinvastaiseen, siis ekspansiiviseen, rahapolitiikkaan ja jopa suoranaisiin koron alentamisiin tämän vuoden aikana.

Tätä Yhdysvaltain keskuspankin valintaa ovat lähteneet seuraamaan Australian, Intian ja Englannin keskuspankit. Kyseisen rahapoliittisen takinkäännön vaikutus on ollut välitön, kun finanssimarkkinat ovat alkaneet jälleen paisua ja ulkomaiset investoinnit Kiinan taloudessa kasvaa. Se on osoitus siitä, että globaali talous ei onnistu pääsemään irti vuosisadan stagnaatiosta ilman ekspansiivisen rahapolitiikan tukea, politiikan, jolla on kuitenkin yhä kovempi hinta, siis globaalin velan, niin yksityisen kuin julkisen, suhteeton kasvattaminen. Euroopassa, populististen poliittisten liikkeiden ja voimien kasvun myötä ja Euroopan keskuspankin johdon muuttuessa Mario Draghin lähtiessä johtajan paikalta, on alettu pikkuhiljaa tunnustamaan viime vuosikymmeninä harjoitetun säästöpolitiikan absurdius. Marginaali infrastruktuureihin investoivan politiikan ja jopa jakopolitiikan toimenpiteille on kasvanut, kiitos myös julkisen velan kustannusten alhaisuuden, mikä on seurausta (myös täällä) määrällisen keventämisen politiikasta (quantitative easing).

On vielä liian aikaista laulaa voitonlauluja, mutta joitakin merkkejä tästä austerityn jälkeisestä politiikasta on epäilemättä havaittavissa. Paradoksaalisesti, ekspansiivisen rahapolitiikan uudelleen käynnistämisen, tai ainakin korkotason alhaisuuden vakiintuessa, Yhdysvalloissa jokin liikkuu vastakkaiseen suuntaan. Kyse ei ole mistään sen vähemmästä kuin Yhdysvaltojen julkisesta velasta, joka ei vain ole kasvussa Trumpin rikkaille haluamien verohelpotusten takia, vaan ja myös siksi, että tuota velkaa rahoitetaan entistä vähemmän ulkomailta. Viime vuonna esimeriksi Kiina, vientinsä vähenemisen takia, on supistanut runsaasti Yhdysvaltain valtion obligaatioiden omistustaan.

Kuka rahoittaa julkista velkaa, joka tulevalla vuosikymmenellä tulee kasvamaan huimasti? Amerikkalaiset säästöillään, varmasti, mutta vain pieneltä osin. Loppua varten on vakuutettava suuret investoijat ohjaamaan suuret määrät pääomia Yhdysvaltain velkaan, mikä vaatii ulkomailta tuottoa hakemassa olevien dollareiden haravoimista kotiin. Se taas luo väistämättä voimakkaan paineen korkotason nostolle. Kuinka sen nyt sanoisi: taantuman välttämiseksi tarvitaan matalia korkoja, kasvun edistämiseksi korkeita.

Christian Marazzi
Suomennos: Jussi Vähämäki
Alkuteksti julkaistu Tysm-verkkolehdessä 23.2.2019