hyodyttomattyot

Viime vuosisadan merkittävin taloustieteilijä, John Maynard Keynes, ennusti eräässä kirjoituksessaan vuonna 1930, että vuosisadan loppuun mennessä tekniikan kehitys tulisi lyhentämään työviikon vain viisitoistatuntiseksi. Keynes perusti ennustuksensa aineellisten tarpeiden rajallisuuteen. Hänen ennustuksensa ei jäänyt ainoastaan toteutumatta (tarpeiden kasvu osoittautui loputtomaksi), vaan lisäksi tekniikkaa itseään on käytetty keksimään uusia tapoja panna meidät kaikki työskentelemään yhä enemmän.

Todellinen paradoksi, jonka syynä pidetään tavallisesti kulutusyhteiskuntaa, sen kykyä luoda loputtomasti uusia töitä ja teollisuudenaloja tyydyttämään mitä erilaisimpia haluja ja mitä erilaisempien leikkikalujen tarpeita. Kuitenkin, mikäli katsotaan työllisyyden kehitystä viime vuosisadalla, huomataan, että automaation ansiosta teollisuustyössä ja maataloudessa työpaikkojen määrä on kyllä romahtanut (kuten Keynes ennusti), kun taas runsaasti, hyvin runsaasti on kasvanut vapaiden ammattien, johtamisen, toimistotyön, myynnin ja palvelusten osuus, kolmanneksesta aina kolmeen neljännekseen työpaikoista.

Todella räjähdysmäisesti ovat  lisääntyneet hallinnolliset työt, kun on luotu kokonaan uusia toimialoja, kuten finanssipalvelut tai puhelin- ja etämarkkinointi, yritysjuridiikka, koulutus- ja terveyshallinnointi, henkilöstöhallinto ja yhteiskuntasuhteiden hallinnointi. Näihin pitäisi vielä lisätä tehtävät, jotka tuottavat mainituille aloille hallintopalveluita, teknisiä tai turvallisuuspalveluita sekä joukko  mainituilla aloilla runsaasti työskenteleville sekundaarisia palveluita tuottavia töitä koirankusettajista pizzakuskeihin.

Työpaikkojen menetykset, irtisanomiset ja ennenaikaiselle eläkkeelle siirrot koskevat useimmiten yhteiskunnallisesti hyödyllisiä aloja.  Niiden sijaan lisääntyvät hallinnollisen alan työpaikat ja työaika, joka käytetään erilaisiin motivaatioseminaareihin, Facebook-profiilin päivityksiin tai internet-sivujen ylläpitoon. Puhumattakaan toisesta paradoksista, töistä, jotka todella auttavat toisia ihmisiä, kuten sairaanhoito, siivous-, huolto- jne. työt, joista maksetaan yhä huonommin.

On vaikea selittää taloudellisesta näkökulmasta tätä hallinnollisen toimeliaisuuden ja toisten työn kontrolloinnin lisääntymistä. Kuten antropologi David Graber muistuttaa, markkinataloudessa “juuri  näin ei pitäisi tapahtua”, markkinoilla tapahtuvan kilpailun pitäisi pitää siitä huolta. Tosiaan, viimeinen asia, jota voittoja himoitsevan yrityksen pitäisi tehdä, on  tuhlata rahaa työläisiin, joille sillä ei ole mitään tarvetta.

Ehkä selitys ei olekaan taloudellinen, vaan poliittinen ja moraalinen: ajan vapauttaminen itselle, työn tekeminen vähemmän, jotta kaikki voisivat tehdä työtä  ja voida paremmin, herättää epäilyksiä, ikään kuin se johtaisi vallan menettämiseen toisten elämästä. On siis parempi keksiä hyödyttömiä töitä, joiden hyötynä on pakottaa kaikki työn etiikkaan.

Teksti: Christian Marazzi (“RSI” [Radiotelevisione svizzera, Rete Due – Plusvalore] 12. joulukuuta 2014)
Käännös: Jussi Vähämäki
Kuva: Lasse Poser