5. toukokuuta tuli kuluneeksi 199 vuotta Karl Marxin syntymästä. Ensi vuonna, kun täyteen tulee 200 vuotta, “Mauri” on varmasti monen lehden kannessa, hänestä keskustellaan kenties jossakin ajankohtaisohjelmassa, mutta aivan varmasti hänen ajatteluunsa yritetään perehtyä monissa tärkeissä seminaareissa ja toinen toistaan oppineemmissa artikkeleissa.
Ennen kuin alamme teroittaa ja kiillottaa sitaattien säiliä, muutama ajatus Marxin ajankohtaisuudesta.
Ensimmäiseksi on syytä sanoa, että Marxin poliittisen taloustieteen kritiikillä ei ole kilpailijoita eikä sen syrjäyttämiseen ole mitään vaihtoehtoa sille, joka haluaa ymmärtää ja käsittää, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu, minkälaisia ovat sen rakenteet ja miten se kehittyy. Näin siitäkin huolimatta, että Marx tarkasteli kapitalistista tuotantotapaa eikä kapitalistista yhteiskuntaa tai kapitalistisia yhteiskuntia ”kokonaisuudessaan”. Kapitalismi ei ole totaliteetti, kokonaisuus: kriisi, konflikti, puolueellisuus, taistelu on sen keskeinen rakenteellinen aines.
Tämä ei tarkoita, että Marx olisi täydellinen, että hän olisi sanonut liki kaiken ja häntä voitaisiin vain täydentää. Päinvastoin, Marx tarvitsee kritiikkiä, syventämistä, tarkentamista, kenties ylipyyhkimistä, uudelleen kirjoittamista, korjauksia. Kaikkea sitä, mitä hän itse teki jatkuvasti itselleen. Silti hän avaa ikkunan, näkymän maailmaan, jossa elämme. Ei kuten auktoriteetti, vaan kuten kumppani, joka sanoo: ”Tulepas katsomaan, mitä täällä on!”
Sosiologia ja taloustieteet selittävät meille, miten maailman pitäisi olla, jos ei vain olisi turhia yhteiskunnallisia ristiriitoja, väärinkäsityksiä, valehtelua, riistoa, talouskriisejä ja jos vain kaikilla olisi oikeata informaatiota ja markkinat saisivat toimia vapaasti… Marx ei ole utopisti, häntä kiinnostaa vain hyvin vähän se, miten asiat voisivat olla. Hän ei hämmästele kurjuutta, vaan etsii siitä vallankumouksellista, hajottavaa puolta. Kaikki se, mikä sosiologialle ja taloustieteelle on satunnaista, ohimenevää ja häiritsevää – se, että on kriisi, konflikti, valehtelua – ei ole Marxille mikään yllätys. Hän ei ole pappi, poliisi, profeetta tai intellektuelli, joka sanoo ihmisille, miten pitää elää. Uskaltaisinko sanoa, että tässä mielessä hän on kyynikko.
Porvarille ja porvarilliselle “tieteelle” Marx on edelleen pelottava ja suorastaan sietämätön. Marx on karkotettu yliopistoista, kulttuurista, julkisesta keskustelusta ja politiikasta: yksikään menestyvä poliitikko ei tunnustaudu Marxin ajattelun, hänen teoriansa kannattajaksi. En puhu nyt niin sanotuista marxilaisista uskonnollisista lahkoista, joilta puuttuu Marxin lukutaito samalla tavoin kuin kreationisteilta Raamatun lukutaito. Silti Marx ei katoa. Hänet yritetään kiertää kaukaa ja samalla häntä pidetään koko ajan silmällä, yritetään manata pois, ei lausuta hänen nimeään, aivan kuin Mauri olisi metsän kuningas, karhea otso ja mesikämmen, jonka nimeä ei saa lausua, vaan josta on puhuttava toisilla nimillä, jottei se palaisi takaisin. Ikään kuin Marxille ei olisi yksiselitteistä ja lopullista nimeä. Siksi Marx on aina uusi. Häneen sopivat hyvin Italo Calvinon eräät määritelmät klassikosta: Marxin uudelleen lukeminen on aina kuin lukisi ja löytäisi sen ensimmäisen kerran. Marxin ensimmäinen lukukerta on todellisuudessa uudelleen lukemista, uudelleen löytämistä. Marx ei ole koskaan lakannut sanomasta sitä, mitä hänellä on sanottavanaan. Samalla hän on ulosmanausyrityksistä huolimatta juurtunut kulttuuriimme, ei siksi, että hän sanoisi saman, vaan siksi, että hän tuo esiin eron.
Marx on uusi myös siksi, että 1900-luvun marxismin ja sosialismin jälkeen meillä on uusi kirjoitettu Marx, jonka tekstien keinotekoisesti luotu ja kolonialismin aikakaudelle tyypillinen monografinen suljetun tiedon rakenne on hajotettu. Monet Marxin ”klassisista teoksista” eivät, kiitos uusien koottujen teosten toimitustyön, ole enää olemassa. Esimerkkinä vaikka ”Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset” tai ”Saksalainen ideologia” tai Pääoman II ja III osa, siis ”teokset”, jotka ovat olleet olennaisia ”marxismin” rakentumiselle.
Marxin ajattelu ja erityisesti “poliittisen taloustieteen kritiikki” on paitsi keskeneräinen myös hyvin abstrakti ja alustava yritys hahmottaa maisemaa, jossa joudumme liikkumaan. Se ei ole ulkopuolinen ja muuttumaton suhteessa kapitalistisen tuotantotavan kehitykseen, se on myös itse avoimesti ja usein ristiriitaisesti kehittyvä ja muuttuva. Tämä antiutopistinen ja samalla globaali (siis ilman ulkopuolta ja ulkopuolista näkökulmaa oleva) näkemys on olennaista Marxin ajattelun kehittämisessä.
Marx itse korosti maailmantalouden globaalistumista, maailmantalouden, maailmankaupan pyrkimystä yhtenäistyä sekä tuotannon että kaupan ja jaon tasoilla. Hänelle kapitalismin vastaisen taistelun ydin ei ollut taistelussa globaalistumista vastaan, kuten nykyään niin monelle marxistille. Proletariaatti ja sen kamppailut olivat globaalistumisen moottori, ei sen este. Mitä tämä tarkoittaa nykyään, maailmantalouden globaalistumisen ”kypsässä” vaiheessa?
Marx näki palkkatyön ja pääoman suhteen jatkuvan laajenemisen, jota ei tarvitse tulkita juridisten “työläisten” määrän kasvuksi, kuten nykyinen “työelämäntutkimus” tekee. Palkkatyön ja pääoman suhde ei ole juridinen ja muodollinen, vaan konfliktuaalinen ja reaalinen tuotannon alueelle, riiston ja kamppailun muuttuviin käytäntöihin ja tekniikoihin uponnut. Entäpä, jos lukisimme ”itsenäisen” työn ja ”yrittäjyyden” eri muotojen leviämistä – Marxia seuraten – aktiivisen taistelun näkökulmasta pikemminkin kuin passiivisena alistumisena?
Talouden finanssivetoistuminen Marxin kapitalistisen tuotannon kehittymistä koskevan ajattelun kulminaationa eikä pelkästään yhtenä sivujuonteena hänen ajattelussaan (Engels upotti III osan toimitustyössään ”luottoa” koskevan ja Marxin käsikirjoituksen loppuun kuuluneen luvun miltei näkymättömiin). Jos luotto ja ”fiktiivinen pääoma” olivat Marxille pääomaa koskevan teorian jonkinlainen päätepiste, niin eikö pääoman ja kapitalismin nykyisyyden ymmärtämiseksi olisi lähdettävä juuri niistä, siis lähdettävä ”ihmisen anatomiasta” jotta ymmärrettäisiin ”apinan anatomiaa”?
Tiede, koneistaminen ja automaatio eivät ole kapitalistisen tuotantotavan ulkoisia elementtejä, vaan tulos työn alistamisesta, subsumptiosta pääomalle. Pääoma yrittää samanaikaisesti supistaa välttämättömän työn minimiin tuottavuuden kasvattamisen ja elävän työn hävittämisen kautta ja kuitenkin samalla koko pääoman arvonlisäys perustuu elävän työn käytölle. Pääoma ei ole mitään muuta kuin tämä ristiriita. Siksi työttömyyttä ei torjuta uusilla työpaikoilla, uusilla investoinneilla. Tekisi mieli sanoa: työttömyyttä torjutaan vain työstä kieltäytymällä. Löytyisikö täältä joku sidos myös Marxin ja ekologian välille turhan produktivismi-jaanaamisen sijaan?
On tietenkin muita lähes loputtomasti kiisteltyjä kysymyksiä: arvojen muuttuminen hinnoiksi, voiton suhdeluvun laskutendenssin laki tai ”työnarvoteoria”. Marx ei itse kirjoittanut “työnarvoteoriaa” Pääoman I osan luvussa “tavara ja raha”, vaan ”teoriana” kyse on myöhempien aikojen tulkinnasta. Samalla tavoin ”voiton suhdeluvun laskutendenssin laki” on Marxilla kaikkea muuta kuin laki, pikemminkin yritys tulkita joitakin kapitalistisen tuotantotavan eri alueiden ja tasojen kehityskulkuja.
Lopuksi marxismi. Mitkä marxismit? Marx ja marxismit (avoin “teos” ja suljettu teos) eivät tietenkään ole sama asia. Marxismeja on niin monia ja monet niistä hämmentäviä ja nurinkurisia Marxin kirjoitusten näkökulmasta. Mutta turha on myös etsiä aitoa Marxia, muuttumatonta kolossia. Marxin ymmärtäminen vaatii taustakseen aina poliittisen jännitteen. Ilman sitä hänen lukemisensa on antikvaarista historiankirjoitusta tai pahimmillaan jonkinlainen jo käytettyjen ajatusten kirpputori. Erilaiset marxismit ovat usein yrityksiä kääntää Marxin ajattelu poliittisiksi päämääriksi. Se taas vaatii, Maximilien Rubelin sanoin, kirurgisten leikkausten tekemistä Marxille, leikkausten, jotka poistavat Marxin ajattelusta kaiken inkvisitiomarxismille tai löysälle liberalismille vastakkaisen aineksen.
Eteneminen abstraktista konkreettiin on poliittinen tehtävä, jota ei tehdä Marxia tulkitsemalla, häntä selittämällä, vaan muuttamalla maailmaa ja itseä hänen kanssaan.