Olga Antonia ja Laura iloitsevat Olgan häädön onnistunutta estämistä. Vallekas, Madrid.
Olga Antonia ja Laura iloitsevat Olgan häädön onnistunutta estämistä. Vallekas, Madrid.

Välttäkäämme suruun ihastumista ja eläkäämme ilolla saavuttaaksemme kykyjemme koko mitan; on paettava luovuttamista, huonoa omaatuntoa, syyllisyyttä ja kaikkia muita surun vaikutuksia, joita papit, tuomarit ja psykoanalyytikot käyttävät hyväkseen.

– Claire Parnet, haastattelun “Deleuzen ABC” osassa “Ilo”, Spinozaa mukaellen

Tämä on meidän vaikeutemme: meille on hankalaa ajatella poliittista käytäntöä, joka yhdistäisi jonkin tietyn tilanteen (esimerkiksi asumiskysymyksen tai Pohjoinen–Etelä-suhteiden) muutoksen ja itsen muutoksen käynnissä olevan toiminnan kautta (oli kyseessä sitten yksilöllisen tai kollektiivisen itsen muutos). Esimerkiksi voimme ottaa vaikka maanviljelykseen liittyvän yhteisen käytännön: ryhmä kykenee kehittämään hoivan järjestelmän, joka ottaa huomioon pienimmänkin eleen, on tarkkana lajikkeiden vaihtelun suhteen, järjestää lannoituksen välttäen maaperän köyhtymisen, huomioi kylvön aikataulujen yhteydet muihin rytmeihin… ja näin kehittää samalla katkonaisen kokeilujen sarjan, erityisen tiedon muodon ja tutkimuksen kyseisellä alueella. Samanaikaisesti ryhmä voi kuitenkin olla enemmän tai vähemmän kykenemätön harjoittamaan samaa hoivaa suhteessa yhteiseen käytäntöön: kykenemätön ajattelemaan, että yhtä lailla on olemassa ryhmää koskeva ympäristötiede, ryhmän ekologia, joka vaatii tekniikoita ja singulaarisia tiedon muotoja jotka tekevät mahdolliseksi hoivata, ravita ja muovata kollektiivista elinympäristöä.

– David Vercauteren, Olivier Crabbé ja Thierry Müller kirjassa “Micropolíticas de los grupos”

Mikä tahansa liike muodostuu ryhmistä. Ryhmillä on aina oma “sisäinen elämänsä”, joka ei yleensä näy julkisesti liikkeen saavutuksissa tai tappioissa huolimatta siitä, että sillä voidaan kaikella varmuudella sanoa olevan osuutta asiassa. Tätä sisäistä elämää voimme kutsua mikropolitiikan tasoksi: affektien (koettujen vaikutusten), affiniteetin (viehtymyksen ja läheisyyden), tulemisen (yksilöllisen ja kollektiivisen subjektiuden muutosten), tarpeen ja voimavarojen, radikaalin halun ja välillä myös kaiken nielevien mustien aukkojen tasoksi. Mikropolitiikka edeltää politiikkaa järjestäytymisenä; järjestäytyminen edellyttää sitä ja sen ymmärtämistä. Niin ryhmien syntymä, niiden erilaiset identitaariset umpikujat kuin ryhmien kuolemakin johtuu useammin mikropoliittisista kuin mistään muista syistä, vaikka “vallankumoukselliset usein unohtavat, tai eivät halua tunnustaa, että vallankumous tehdään halusta, ei velvollisuudesta”.1

Tämä on mielessä madridilaisessa asumisoikeusliikkeessä, ja samaa yrittänevät muidenkin paikkakuntien ryhmät. Tällä hetkellä PAH (Plataforma de Afectados por la Hipoteca) on Euroopan kehittynein prototyyppi järjestäytymisestä, jota voisimme kutsua velkojan ja velallisen välistä riistosuhdetta uhmaamaan syntyväksi yhteiskuntatyöväen yhdistykseksi. Kyseessä on yhteiskunnallisten asioiden ammattiyhdistys, jossa metropolin tuottava elämä järjestäytyy vaatimaan oikeuksiaan ja osuuttaan yhteisestä varallisuudesta.Vuoden 2011 kansannousun 15M:n myötä syntyneistä liikkeistä myös koulutuksesta kamppailevaa marea verdeä ja terveydenhuollon ammattilaisten ja potilaiden marea blancaa voitiin vielä kaksi vuotta sitten myös pitää lupaavina yhteiskuntatyöväen yhdistyksinä2, mutta toisin kuin PAH, nämä eivät onnistuneet rakentamaan kestävää järjestäytymismallia.3

Tämä teksti on yritys kysyä (ja vastata): Miksi PAH sitten onnistui? Intuitio sanoo, että menestyksen taustalla on taidokasta mikropolitiikkaa. Mutta mitä merkitsee taidokas mikropolitiikka liikkeen arkisten käytäntöjen kontekstissa?

PAH Barcelona osoittaa mieltään kunnan vuokra-asuntoja ostavan sijoitusyhtiö Blavkstonen toimiston edustalla. Kuva: Kukka Ranta
PAH Barcelona osoittaa mieltään kunnan vuokra-asuntoja ostavan sijoitusyhtiö Blackstonen toimiston edustalla. Kuva: Kukka Ranta

Pari sanaa tästä yhteiskuntatyöväen yhdistyksestä

PAH alkoi asuntovelallisten järjestäytymisenä vuonna 2009 Barcelonassa. Kaksi vuotta myöhemmin se koki muodonmuutoksen 15M:n mullistaessa yhteiskuntaa plazalla ja verkossa – siitä tuli liike, joka oli päättänyt saavuttaa oikeuden kelvolliseen asumiseen kaikille. Tätä varten PAH järjestää yli 230 ryhmänsä voimin vertaisneuvontaa velallisten, vuokralaisten, valtaajien ja kodittomien oikeuksista; auttaa selviämään pelosta, masennuksesta ja syyllisyydestä; toteuttaa joka viikko satoja neuvottelu- tai protestikäyntejä pankkien toimistoihin; pysäyttää häätöjä asettamalla omat ruumiimme tottelemattomaksi esteeksi häätötoimenpiteelle; käyttää sosiaalista mediaa taidokkaasti ilmiannon, kampanjoinnin ja järjestäytymisen välineenä; muuttaa lakia (tähän mennessä Kataloniassa mutta piakkoin toivon mukaan muuallakin); voittaa jatkuvasti velka-armahduksia; ottaa julkisvelalla pelastettujen pankkien asuinrakennuksia haltuunsa ja taistelee kaikkien niiden määräämistä yhteiseen käyttöön.

PAH taistelee velallisuutta vastaan kolmella eri tasolla:

1. Sen taidon- ja voimannäyte on käydä joka päivä yksityisen velan kimppuun istuttamalla pankkiirit neuvottelupöytään (ja voitte uskoa, etteivät he varsinaisesti ole halukkaita istuutumaan). Näin PAH voittaa velka-armahduksia ja halpoja vuokra-asuntoja yksi kerrallaan. Se kuvittelee todeksi käytännön ratkaisuja, joiden saavuttaminen ei kestä vuosia, saaden näin aikaan kutsuhuudon: “Sí se puede”, “Kyllä, se on mahdollista”. Jokaisen estetyn häädön tai voitetun velka-armahduksen jälkeinen kokous on täynnä kutsuhuudon kuulleita, jotka eivät uskoneet aiemmin, että mitään on tehtävissä. Jokaisen mukaan liittyvän myötä hälvenee se velan tuottama kumma tunne, että elämme yhteiskunnassa joka on vailla mahdollisuuksia, jossa mitään ei ole mahdollista muuttaa.

2. Kuntien vuokra-asuntojen myynti kansainvälisille sijoitusyhtiöille on vain näkyvin esimerkki julkisvelan mukanaan tuomien rakenneuudistusten vaikutuksista asumiseen. Tosiasiassa vaikutukset leikkaavat läpi koko yhteiskunnan (työttömyys, sosiaaliturvan puute, terveydenhuollon kustannusten kasaantuminen niskaan, velkaantuminen useista eri syistä) ja koskettavat yhtä lailla asuntovelallisia kuin vuokralaisia. Vuonna 2013 PAH:n toiminta laajenee vastaamaan tätä mittakaavaa: se vaatii kaikkia julkisvelalla pelastettujen pankkien asuinrakennuksia käyttöönsä, siis pankkipelastuksen verorahoillaan maksaneiden ihmisten käyttöön.

3. Ei olekaan enää totta, ettei mitään ole tehtävissä, yhteen tultuamme voimamme ovat kasvaneet. Ei ole myöskään totta, että tässä olisi kysymys minusta, minun asunnostani ja minun voitostani. Jokainen joka on mukana ryhmässä, alkaa hiljalleen ymmärtää kuinka velallisuus, siis velkojan ja velallisen välinen suhde, määrittää kaikkien ryhmään kuuluvien elämää (vaikka eroa olisikin sen välillä, toteutuuko velallisuus suoraan suhteessa pankkiin, vai tunnetaanko sen vaikutukset valtiollisen politiikan kautta). Yhdessä ryhmä, yhteydessä muihin ryhmiin, tuottaa aikaa. Se tuottaa uusien mahdollisuuksien luomisen ja yhteiskunnallisen muutoksen ajan. Oman tulevaisuuden takaisin vaatiminen merkitsee voittoa subjektiivisesta velasta tai paremminkin velallisesta subjektiviteetista. Tämä on PAH:n velan vastaisen taistelun kolmas (joskin oikeastaan ensimmäinen) taso. Kyse on voimaantumisesta ja kapinan heräämisestä, yhteistoiminnan ilon löytämisestä ja omien ongelmien asettumisesta laajempaan viitekehykseen.

“Velkojan ja velallisen suhde […] ei tee eroa työntekijöiden ja työttömien, kuluttajien ja tuottajien, työvoimaan kuuluvien ja sen ulkopuolella olevien, eläkeläisten ja toimeentulotuen varassa elävien välille. Kaikki ovat ‘velallisia’, kaikki syyllisiä ja vastuullisia pääoman edessä.”4 Näillä kolmella tasolla toimivan liikkeen kokoonpano onkin epäyhtenäinen, erilaisista aineksista koostunut sekametelisoppa nopeasti köyhtynyttä keskiluokkaa, lattari-maahanmuuttajia, ihmisoikeusaktivisteja, prekaaria nuorisoa, okupa-liikkeen veteraaneja, perheensä hyljänneitä kotirouvia, paperittomia siirtolaisia – tai tältä se ainakin näyttää Kas’n laaksossa, siis etelä-madridilaisessa Vallekasin kaupunginosassa.Jokaisella ryhmällä on oma kokoonpanonsa, joka vastaa tavalla tai toisella sen toiminta-aluetta ja jossain määrin myös sen toimintatapojen avoimuutta ja monipuolisuutta. Yhteistä ryhmille on, että niissä opetellaan toimimaan erilaisten kesken5 ja ymmärtämään velan vaikutukset elämäämme.

PAH Vallekasin yhteisneuvonta vuoden 2014 lopulla.
PAH Vallekasin yhteisneuvonta vuoden 2014 lopulla.

Velallisen voimattomuus

“Talous on keino, mutta tarkoituksena on muuttaa itse sydän ja sielu”, tiedetään Margaret Thatcherin kuvailleen poliittista projektiaan, aluillaan olevaa uusliberalismia, vuonna 1981. Tämä on kuvaavaa, sillä uusliberaali kapitalismi ei ole pelkästään taloudellinen ja poliittinen, vaan samalla sosiaalinen järjestelmä, joka tunkeutuu tunteisiin saakka. Se ei ole ylhäältä alaspäin valuvien käskyjen, kieltojen ja määräilyn kone, vaan koko yhteiskuntaan hajautunutta affektien, halujen ja subjektiviteetin tuotantoa. Niinpä on lähdettävä liikkeelle siitä, että merkittävä osa riistosta ja sorrosta on meidän itsemme ylläpitämää, sisäistettyä. Ja kuinka ollakaan: syyllisyys, velallisen nimikkotauti, merkitsee elämän rakastaja Baruch Spinozalle itseä vastaan kääntynyttä vihaa. Miljoonat velkataakan alla elävät eurooppalaiset tietävät ja tuntevat tämän oikein hyvin.

Asuntovelka tulee koetuksi syyllisyytenä omaan tilanteeseen ja häpeänä muiden edessä, kuten saksan die Schuld kaksoismerkityksensä (velka ja syyllisyys) kautta hyvin kuvaa. Syyllisyys omasta maksukyvyttömyydestä tukee pirstaloituneen ja eristäytyvän subjektin tuotantoa, saa salailemaan tilannetta, kokemaan itsensä luuseriksi, jne. Lisäksi asuntovelan toimintamekanismi on mallikas esimerkki Foucault’n hallintamentaliteetista, siis “toiminnan mahdollisuuksia ohjaavasta vallasta”: asuntovelkakupla itse asiassa syntyy juuri prekaarin, päivästä toiseen kämpän ja ruuan maksaakseen rimpuilevan riistetyn vapaudenkaihon kaappaamisesta asuntovelkadiilien häkkiin ja sitä kautta yksityisomaisuuden pakkopaitaan. Velka kiinnittääkin elämän hyvin materiaalisella tavalla oman navan tiirailuun, ja velallisen syyllisyys ja häpeä viimeistelee eristetyn subjektin tuomion kääntämällä sen yhtäältä epäonnistumisen merkiksi ja toisaalta sietämättömiksi materiaalisiksi olosuhteiksi, köyhyydeksi ja pahimmillaan kodittomuudeksi. Viha itseä kohtaan onkin kuin käänteistä narsismia, josta on hankala vapautua materiaalisten olosuhteiden johdosta. Velallisuus tekee hankalaksi kuvitella toisenlaista maailmaa, saatika toimia sen syntymisen edistämiseksi, sillä velkoja on ostanut velallisen päivät ja yöt pitkälle tulevaan. Tämä on velallisen luokan järjestäytymisen affektiivinen lähtökohta.

“Velka taloudellisena suhteena on erottamattomissa velallisen subjektin ja tämän ‘moraalin’ tuottamisesta.”6 Apunamme hyppysellinen Spinozan affektiteoriaa voimmekin pohtia yhtäältä tämän lähtökohdan, toisaalta liikkeen sekalaisen kokoonpanon järjestäytymiselle asettamia vaatimuksia. On lähdettävä liikkeelle, etsimään muita, ja jaettava riiston ja sorron kokemuksia. Kuten PAH:ssa sanotaan: “Älä jää kotiin, sillä jos jäät, se viedään sinulta.” Vain yhteiseksi tehtyinä, samanaikaisesti monien katseiden alaiseksi asetettuina, voidaan hallitsijoille välttämättömistä riiston affekteista takoa yhteistoimintaa joka auttaa kohti ilon affekteja.

Sibila kertoo yhteisneuvonnassa tarinan siitä, kuinka voitti pankin ja sai velka-armahduksen.
Yksi PAH Vallekasin naisista kertoo yhteisneuvonnassa, kuinka saavutti velka-armahduksen.

Vaikuttaa ja vaikuttua: kasvavan toimintakyvyn affektit

Affekti on Spinozan teoreettisessa työssä vaikutus, joka koetaan tunteena. Minä voin vaikuttaa (kun tuotan affektin, tunteena koetun vaikutuksen) ja vaikuttua (kun minussa tuotetaan affekti, tunteena kokemani vaikutus). Affekti ei ole koskaan yksityinen tunne (herää kysymys, mitä ne itse asiassa ovat), vaan se syntyy aina suhteesta ulkomaailmaan (myös käänteisesti silloin, kun yhteys maailmaan on hataralla pohjalla, on hankalaa toimia, on heikko olo ja tämä tuottaa surua ja voimattomuutta). Affektien tuottaminen on aina yhteinen asia. Kun toimimme ryhmissä, voimme tietoisesti raivata vaikutuksille ja niiden ymmärtämiselle aikaa ja tilaa, käsitellä niitä yhdessä, suunnistaa niiden avulla, vetäytyä niiden varoittamana… ja juuri näin PAH tekee.

Paljon huomiota mikropolitiikan tasoon kiinnittävä PAH onkin siinä mielessä spinozalainen liike, että se toimii aivan kuin sen jäsenten keskuudessa vallitsisi yhteisymmärrys affektien merkityksestä: affektit joko lisäävät tai vähentävät toimintakykyämme, voimiamme, ja jakautuvat sen mukaisesti kahteen pääryhmään, iloksi ja suruksi. Jos pidämme tärkeänä (ja kyllähän me pidämme, vastoin surullisen ja uhrautuvan militantin hahmoa), että järjestäytyminen on jotain haluttavaa, otamme kompassiksemme ilon. PAH tekee näin järjestäessään pankkikonttorien valtauksia, asuinrakennusten haltuunottoja ja verkkokampanjoita tavalla, joka sallii pitää hauskaa, revitellä, ja huolehtia kaikkien hyvinvoinnista suoran toiminnan aikana. Kysyin kerran kanssani samassa ryhmässä toimivilta naisilta, mikä tuntui parhaalta siinä, mitä yhdessä teimme. Olimme muutamaa päivää aiemmin vallanneet kaksi rakennusta samalla kertaa, ja yksi heistä vastasi: “Rakennusten ottaminen takaisin meille kaikille, koska se saa tuntemaan vahvaksi. Luulin, että olisin peloissani, mutta kun menin paikalle, olinkin vain todella iloinen.”

Jo ennen suoraa toimintaa affektit päästetään valloilleen yhteisneuvonnassa, jossa jokainen uusi tulija saa mahdollisuuden artikuloida kärsimyksensä (mikä vaatii häpeän ylittämistä ja on jo siksi merkittävä saavutus), ja kukin ryhmän jäsenistä auttaa omalla kokemuksellaan rakentamaan singulaarisesta tiedosta muodostuvaa vertaistuen kudosta. “Hoy por mi, mañana por tí”: tänään minua autetaan, ja siten minä osaan huomenna auttaa seuraavaa. Liikkeellä on tarkka linjanveto suhteessa henkilökohtaiseen lakineuvontaan, sitä ei ole tarjolla. Vain monien yhdessä kokoaman tiedon kudelma rakentaa kestävää liikettä, jossa pyrkimys on tasata (materiaalisten, tiedollisten, sosiaalisten) resurssien epäsuhtaa sen vahvistamisen sijaan. Sitä varten on opittava kuuntelemaan monella eri tapaa, sillä kertomisen tapoja on lukemattomia. On opittava, että tarvitaan myös aikaa ja empatiaa; että politiikassa kysymys ei olekaan retorisesta nerokkuudesta vaan alttiiksi asettumisesta ja erilaisuuden kohtaamisesta. Voimaantuminen tapahtuu kun antaudumme affekteille, joita muut meissä tuottavat ja joita me tuotamme muissa ja ymmärrämme, että myös meistä riippuu, millaista vaikuttamista ja vaikuttumista harjoitamme, joudumme kokemaan tai voimme kokea yhdessä muiden kanssa. Tätä harjoitellaan yhteisneuvonnassa, ja juuri tässä risteilevistä vaikutuksista sakea tila on luullakseni merkittävin yksittäinen ero suhteessa marea-liikkeisiin, jotka eivät onnistuneet luomaan kestävää järjestäytymisen mallia huolimatta velallisuuden jaetusta lähtökohdasta.

PAH:n mikropolitiikan opetuksena on varmasti ainakin se, että on lähdettävä liikkeelle itsestä, omasta kärsimyksestä, ettei jäätäisi jumiin itseen. On siis puhuttava omista kokemuksista, eikä hypättävä suin päin abstraktiin yhteiseen. Näin syyllisyydestä, itseä vastaan kääntyneestä vihasta, muovataan yhteisneuvonnassa solidaarisuutta ja yhteistoimintaa – jätetään taakse suuttumuksen aiheuttaja: se, joka aiheuttaa toiselle vahinkoa. Oikeudenmukaisuuden varjo hyppelehtii kokoushuoneen nurkissa. Tämän jälkeen on päätettävä, mitä tilanteelle tehdään, ja siihen tarvitaan ilon kompassia. Kadun kielellä sanottuna, Saul Alinskyn Rules for Radicals -klassikkokäsikirjaa mukaellen: “Hyvä strategia on se, josta porukkasi nauttii”.

 

Madridin asumisoikeusliikkeen ryhmät ottivat huhtikuussa 2015 Bankian pääkonttorin haltuunsa.

 

Lotta Meri Pirita Tenhunen
@sydansalama

Kuvat PAH:n arkistoista, lukuun ottamatta 2. valokuvaa, jonka on ottanut Kukka Ranta. 

 

1 Gilles Deleuze & Felix Guattari. Anti-Edipo: capitalismo y esquizofrenia, Barcelona, Paidós, 1985, s. 366, käännös LT.

2 Vielä vuoden 2013 lopulla hyökyaalto-liikkeistä esitettiin lukuisia analyysejä tähän suuntaan, kts. esimerkiksi Madrilonian artikkeli “¿Son las Mareas un nuevo Sindicalismo?”

3 Marea verde, vihreä hyökyaalto, syntyi 15M:m välittömässä ajallisessa ja poliittisessa läheisyydessa heinäkuussa 2011, kun tulevaa lukukautta koskevat opettajakunnan henkilöstöleikkaukset ja opetustuntien korotus aiemmasta palkkojen jäädytyksestä huolimatta julkistetaan. Taustalta löytyy toki monia muita tekijöitä, jotka tunnemme myös suomalaisista uusliberaaleista koulutusuudistuksista: lakkautukset, kasvavat ryhmäkoot, alueellinen eriytyminen koulujen resursseissa ja opetuksen tasossa, nollasopimuksella työskentelevien kiertävien sijaisuuksien lisääntyminen, ja niin edelleen. Liike onnistui pysäyttämään yhteyksistään Partido Populariin tunnetun pankkiirin ja Coca-Colan johtoryhmän jäsenen Ana Botínin lobbaaman alakoulujen yksityistämissuunnitelman, mutta ei yltänyt estämään syksyn 2011 eduskuntavaalien jälkeisiä muutoksia opettajakunnan työehtoihin. Marea blanca, valkoinen hyökyaalto, puolestaan syntyi noin vuotta myöhemmin, kun Madridin itsehallintoalueen silloinen presidentti Ignacio González (PP) ja terveydenhoitoa käsittelevä neuvosmies Javier Fernández Lasquetty (PP) ilmoittivat vuoden 2012 lopulla yksityistävänsä 6 sairaalaa ja 27 terveyskeskusta Madridissa. Lisäksi hoidon ja reseptien kuluja aiottiin siirtää “asiakkaiksi” muutettujen potilaiden kukkaron varaan, mutta kesäkuussa 2013 laajamittainen liikehdintä ja itse järjestetty lakiäänestys saavutti perustuslakioikeudessa maksusuunnitelman peruuttamisen. Liike oli alusta saakka enemmän kuin vain työehtotaistelu, sillä terveydenhuollon ammattilaiset kutsuivat liikkeeseen potilaansa ja myös laajemmin kaikki ihmiset – jotka tietenkin ovat joka ikinen potentiaalisia potilaita. Madridissa syntynyt liike levisi myös muille paikkakunnille ja muodosti parhaimmillaan 50 ryhmän verkoston, joskaan ryhmien välinen koordinaatio ei ollut PAH:n tasoa. Yksityistämissuunnitelman lisäksi liikkeen asiana oli estää, ja myöhemmin peruuttaa, julkisen terveydenhuollon rajaaminen oman maan työssäkäyville kansalaisille, ja tässä on onnistuttu muutaman itsehallintoalueen tapauksessa. Liike koko kovan kolauksen kun vakiintuneet ammattiliitot CCOO ja UGT onnistuivat vuoden 2013 loppupuolella järjestetyssä kansallisessa kokouksessa ja suurmielenosoituksessa kaappaamaan liikkeen edustusaseman Espanjan vasemmistoliitto Izquierda Unidan avustuksella. Näiden tapahtumien liikkeen sisällä aiheuttamaa kriisiä ei valitettavasti onnistuttu korjaamaan koko verkoston tasolla, vaikka monet ryhmistä jatkavatkin toimintaansa paikallistasolla. Myöhemmin terveydenhuoltoalan kamppailuja jatkamaan syntyneet järjestäytymismuodot, erityisesti YoSíSanidadUniversal, ovat onnistuneesti ottaneet käyttöönsä myös PAH:n tyylisiä henkilökuntaa tottelemattomuuteen kannustavia kampanjoita sekä yhteisneuvonta- ja saattamiskäytäntöjä, jotka ovat elintärkeitä erityisesti julkisesta terveydenhuollosta ulos suljetuille siirtolaisille.

4 Maurizio Lazzarato. Velkaantunut ihminen, Helsinki, Tutkijaliitto, 2014, s. 7, käännös Anna Tuomikoski.

5 Kirjoitan lisää eron politiikasta la PAH:n käytännöissä tulevissa teksteissä.

6 Maurizio Lazzarato. Velkaantunut ihminen, Helsinki, Tutkijaliitto, 2014, s. 10, käännös Anna Tuomikoski.