Hallita totellen

Teksti käsittelee Espanjan velallisten asumisoikeusliikkeen (Plataforma de Afectados por la Hipoteca – PAH) ja kevään 2011 kansannousun (15M) jälkeisten uusien institutionaalisten toimijoiden välistä suhdetta. Kumun julkaistessa suomennoksen 14. joulukuuta, on eduskuntavaaleihin viikko aikaa. Podemos ja kunnallisvaaliliike ei nähdäksemme ole suhtautunut liikkeisiin tässä tekstissä ehdotetuin tavoin, ja luullaksemme Podemosin jatkuva alamäki niin vaaliennusteissa kuin politiikan muodoissa ja sisällössä johtuu juuri tästä. Julkaisemme tekstin näiden kuukausien jälkeen, koska uskomme sen olevan edelleen ajankohtainen siinä, mitä tulee vastavallan rakentamiseen ja ehtojen asettamiseen uusille institutionaalisille voimille. Käännöksen alaviitteet on pyritty mukauttamaan niin, että kontekstin lisäksi ne antavat lukijalle käsityksen ajallisista muutoksista tekstin kirjoitus- ja julkaisuajankohdan välillä. Alun perin teksti on kirjoitettu EuroNomaden pyynnöstä Alfabeta2/DeriveApprodille kesäkuussa 2015 noin kuukausi Espanjan kunnallisvaalien jälkeen.

Plataforma en protesta. Foto Hugo Hernandez

Espanjan niin sanottu “uusi politiikka” syntyy velkakriisin ja edustuksellisuuden tuomitsemisesta, jonka vuoden 2011 kansannousu 15M artikuloi plazalla ja verkossa. Sen tavoitteena on luoda suurten enemmistöjen järjestäytymisen muotoja kansallisvaltion ja puolueen ylittämiseksi. Espanjan viime toukokuun kunnallisvaaleissa tämä uusi politiikka otti historiallisen askeleen, ja Euroopasta vastasi välittömästi muiden leikkauspolitiikan vastaisten voimien ilon kaiku. Mutta mitä kunnallisvaaleissa – ja ennen niitä – oikeastaan tapahtui? Mitkä ovat uuden politiikan seuraavat haasteet?

Ensimmäinen askel oli Podemosin räjähdysmäinen ja odottamaton kasvu vuoden 2014 eurovaaleissa. Seuraava askel oli liikkeiden ja järjestötoimijoiden, sekä paikkakuntakohtaisesti vasemmistolaisten pienpuolueiden kesken muodostettujen vaalialustojen menestys kevään 2015 kunnallisvaaleissa. Jälkimmäistä erottaa aiemmasta sitä edeltävä pitkä poliittisten kokeilujen prosessi1, joka takasi vaalivoittoon tarvittavan moninaisuuden ja radikaalin demokraattisuuden. Voitto oli kuolettava isku espanjalaiselle kaksipuoluejärjestelmälle ja ennen muuta konservatiivipuolue Partido Popularille, jolle tyypillinen paikallishallinnon muoto perustuu ehdottoman enemmistön saavuttamiseen.

Ennen kaikkea kunnallisvaaliliike kuitenkin näyttäytyy avoimena kysymyksenä suhteessa meneillään olevaan perustuslailliseen kumousprosessiin: se haastaa Podemosin hankkeen toimintatavat. Esimerkiksi sopii, etteivät Podemosin tulokset yltäneet lähellekään odotuksia tai nykyisen puoluejohdon tavoitteita samanaikaisesti kunnallisvaalien kanssa järjestetyissä Madridin autonomisen itsehallintoalueen vaaleissa. Tämä on suoraa seurausta Podemosin sulkeutumisesta rakenteeltaan suhteellisen perinteiseksi puolueeksi, jonka keskiössä on ajatussa “poliittisen autonomiasta”: niin sanottujen “sosiaalisten” kamppailujen kieltämisestä Podemosin tosiasiallisena kudoksena ja sen ensi- ja viimekätisenä voimana, ja näiden kamppailujen asettaminen toissijaiseen asemaan suhteessa puolueen tarjoamaan poliittiseen edustukseen.

Kunnallistason uuden politiikan mahdollisuudet ovat nekin yhä työn takana. Yhtäkään itsehallintoalueen pääkaupunkia ei voitettu ehdottomalla enemmistöllä. Valtuustopaikoissa on paljon alueellista epäsuhtaa, ja kuntien välisen koordinaation puute tekee yhteisen strategian rakentamisesta vaikeaa. Kunnallisvaaliliikkeiden kaltaisen poliittisen yhteisen virtauksen tuottaminen syksyn eduskuntavaaleja varten on kiireellinen tehtävä.2 Tehtävässä suurimpia vaikeuksia tuottaa erilaisten kuntatason tilanteiden asettaminen samaan viitekehykseen, jotta uusien kapinallisten kunnanvaltuustojen toiminta vahvistuisi verkostona ja jotta askeleita kohti eduskuntavaaleja otettaisiin yhdessä, hajautetusti ja paikallisista kamppailuista käsin.

Useissa kunnissa on jo noussut esiin vaaleissa menestyksekkään prosessin poliittisen jatkuvuuden ja vaalien tuolla puolen tarvittavan järjestäytymisen ongelma. Pääkaupungin oikeiston ensimmäinen sosiaalisessa mediassa käyty salamasota Ahora Madridia vastaan3 oli kuin käänteinen 15M konsanaan. Tapahtumat osoittivat selvästi kaksi tärkeää asiaa: poliittisen edustuksen instituutioiden ajan ja liikkeiden ajan välillä on huomattava epäsuhta, ja kunnallisvaaliliikkeeltä puuttuu radikaalia ja rakenteita uusivaa hallitusta puolustamaan kykenevä voitettujen alueiden välinen koordinaatio.

Viime kädessä uusien kunnanvaltuustojen ensi askelten takeltelussa kyse on kuitenkin siitä, että mikä tahansa 15M:n tavoitteille kuuliainen hallitus – paikallisella tai valtakunnan tasolla – on ja tulee olemaan mahdoton, mikäli se ei laske vaaliliikettä laajemman liikkeiden ja päivittäisten kamppailun muotojen kokoonpanon varaan. Juuri siksi viime kuukausina on usein toisteltu Meksikon zapatistien kuvausta demokraattisesta johtamisesta: mandar obedeciendo, “hallita totellen”. Se kuitenkin muuttuu välittömästi tyhjäksi korulauseeksi mikäli se toimija, jota instituutioihin hyökkineiden tulisi totella, lakkaa olemasta: mikäli konstitutiivinen valta4 lakkaa olemasta. Motto voi toki muuttua Madridin uuden pormestarin, entisen tuomarin Manuela Carmenan suosikkilauseeksi “hallita kuunnellen”, mutta jos kuunteleminen ei merkitse sitoutumista, kumouksellisen kokoonpanon perustava linkki murtuu, konstitutiivinen prosessi katkeaa ja palaamme takaisin eliittien uusimisen tasolle.

Mitä tehdä, jotta näin ei kävisi? Kuinka taata liikkeen jatkuminen ja sitä kautta uuden politiikan radikaali demokraattisuus?

Kun kuntaliike astuu valtion pelilaudalle ja ottaa puoluemuodon, ei uutta politiikkaa enää synny ilman kaupungin elävien kamppailujen voimaa. Kuntaliikkeen voittamien uusien kunnanvaltuustojen on siksi jatkuvasti uusittava mandaattinsa niiden kanssa, jotka taistelevat kaupungissa oikeuksistaan. Samalla niiden on pyrittävä tuhoamaan edustuksellisuus ja tuottamaan alhaalta ylöspäin suuntautuva delegaatiosuhde. Vain 15M:n politisoiman yhteiskunnan radikaalisuuden säilyttäminen ja sen mutaatioiden seuraaminen, hinnalla millä hyvänsä, mahdollistaa askelet kohti radikaalia demokratiaa. On siis tuotettava 15M:n jälkeisten vuosien sosiaalis-poliittiselle taistelujen ja vastarinnan ekosysteemille sovelias ja haluttava, aina elävä ja prosessuaalinen demokraattisen vertikaalisuuden rakenne. Valtuutuksen takaisinoton dispositiivien lisäksi tarvitaan konstitutiivisten, uutta rakentavien suhteiden ankaraa syventämistä: etuoikeutta uusliberaalien ohjelmien kirjosta kärsivien naisten ja miesten äänille suhteessa politiikan ja talouden asiantuntijoiden ääneen.

Espanjan asuntovelallisten liikkeestä laajemmaksi asumisoikeusliikkeeksi vuosina 2009–2015 kasvanut PAH (Plataforma de Afectados por la Hipoteca, “asuntovelasta kärsivien toiminta-alusta”) on tällä hetkellä voimallisin esimerkki väsymättömästä yhteisen äänen, yhteisten ja kamppailussa syntyvien sanomisen tapojen tuottamisesta. Sen ruohonjuuritason kasvu, medianäkyvyys ja asema Espanjan asuntopolitiikan keskiössä kertoo sen onnistuneen jo nyt tuottamaan voimallisen narratiivin uusliberaalin hallinnan todellisuudesta (ja osittain muuttamaan sitä). PAH on yhteiskunnan alistettujen vastavallan rakentamisen pesäke, ja nyt Espanjan muuttunut institutionaalinen tilanne kutsuu kaikkia uusia kunnanvaltuustoja myöntämään sille sen ansaitseman aseman – ei liikkeen oman tulevaisuuden vuoksi, vaan konstitutiivisen vallan uusintamisen ja kamppailujen vertikaalisen rakenteen radikaalin demokraattisuuden takaamiseksi.

PAH on uusien kuntaliikkeiden ensi askelista saakka osoittanut haluavansa olla pääosassa meneillään olevassa prosessissa. Tämä teksti käsittelee tilannetta kuukausi kunnallisvaalien jälkeen kesäkuussa 2015, jolloin PAH vaikuttaa keskeisimmältä tekijältä poliittisen murtuman säilyttämiseksi avoimena. Toivon mukaan voimme tarjota myös joitain yleisempiä huomioita yhteistoiminnan malleista, joista voi olla apua kaikkialla Euroopassa ja sen tuolla puolen leviävissä kamppailuissa.

Alustavia huomioita yhteiskuntatyöväen järjestäytymisestä

Jotta tässä yhteydessä olisi perusteltua käsitellä “yhteiskuntatyöväen liittolaisuutta” (esp. sindicalismo social, engl. social unionism) ja PAH:ia esimerkkinä “yhteiskuntatyöväen yhdistyksestä”, on tarpeen mainita pari seikkaa olosuhteista, joissa liike syntyy. Ensin on otettava huomioon, että Espanjassa helmikuussa 2012 toteutettu työvoimauudistus sitoi leikkauspolitiikan yhteen jatkuvan työsuhteiden poikkeustilan kanssa. Näin Mariano Rajoyn oikeistokonservatiivisen hallituksen ensimmäinen uudistus teki lopun vuoden 1980/1985 työläisten oikeuksien asetukseen kirjatuista työvoiman laillisen vastavallan muodoista yhteisneuvottelun tai irtisanomissuojan tapaisissa kysymyksissä.5 Valtiollisesti tuettu ammattiyhdistysliike, jota rakenteellisesti hallitusten rahoituksesta riippuvaiset Comisiones Obreras (CCOO) ja Unión General de Trabajadores (UGT) edustavat, tuli uudistuksen myötä tiensä päähän. Lisäksi tämän työläisten oikeuksien asetuksen ja kovalla kiireellä elokuussa 2011 suoritetun kavalan perustuslain 125. artiklan uudistamisen välillä resonoi vahvasti. Viimeisiä viikkojaan vallassa olevan Partido Socialista de Españan (PSOE) yhdessä Partido Popularin kanssa toteuttaman uudistuksen jälkeen artikla 125 määrittää eurooppalaisen vakausmekanismin mukaisen perustuslaillisen julkisvelkakaton.

Käsitämme PAH:n yhteiskuntatyöväen yhdistykseksi, siis palkkatyösuhteen ylittävän riiston muotojen tuottaman työperäisen ammattiliittotoiminnan jatkeeksi, laajentumaksi tai erilliseksi toiminnan alueekseen. Järjestäytymisen yhtenä lähtökohtana on perinteisen työpohjaisen ammattiyhdistystoiminnan historiallisesta kriisistä johtuva työvoiman täydellinen haavoittuvaisuus. Haavoittuvaisuutta lisää Espanjan asuntovelkalaki, sillä se määrää asuntovelan viivekorkoineen maksettavaksi täydessä mitassaan, eikä tunnusta oikeutta omaisuuden luovutukseen velan maksamiseksi. On kuitenkin vaikea ymmärtää PAH:n viime vuosina nostattamaa myllerrystä, mikäli pidättäydymme ainoastaan häädettyjä koskevien negatiivisten laillisten olosuhteiden tarkastelussa. On otettava lähtökohdaksi, että PAH ja “yhteiskuntatyöväen yhdistys” toimintamallina yleensäkin ottaen edellyttävät metropolin prosessuaaliseen ekologiaan kirjattua ontologista subjektiuden kasautumista. Toisin sanottuna, vaikka PAH aloitti järjestäytymään muutamaa vuotta aiemmin, ei sitä enää voida ymmärtää ilman sen synergiaa ja hybridisaatiota 15M:lle ominaisten, verkossa ja plazalla telttaleireissä syntyneiden tekemisen tapojen kanssa. Voisi sanoa, että yhteiskuntatyöväen liittolaisuus koostuu yhteisvarallisuuden tuotannossa Pigoun kategorioiden6 mukaisista positiivisista ulkoisvaikutuksista ja näiden käyttämisestä järjestäytymisen hyväksi. Kyseessä ovat tunteita ja affekteja koskevat olosuhteet ja dispositiivit, kielelliset keksinnöt, teknopoliittiset käytännöt ja koneet. Ei ole kyse mistä tahansa käytöstä, vaan eettisesti ja ontologisesti tietynlaisesta yhteistoiminnasta: avoimesta ja ristiriitaisesta vaihtelusta individualistisen omistushalun7 abstraktin, suljetun määritelmän ja sen historiallis-poliittisen, demokraattisten kamppailujen sekä eettis-poliittisten jännitteiden muovaaman luonnehdinnan välisestä liikehdinnästä.

PAH:n tuottaman järjestäytymisen motiiveihin sisältyy kaupunkilaisten yleiseen (riistettyyn) työllisyyteen palautuva ulottuvuus, eikä se siis rakennu ainoastaan julkispolitiikan tai markkinoiden kaltoin kohdelluksi tulemisesta. Mutta toisin kuin palkkatyöhösuhteeseen perustuva ammattiyhdistystoiminta, yhteiskuntatyöväen yhdistyksen käytäntö kokoaa siis työvoiman uudelleen tehtaan “ulkopuolella”, palkkatyön ulkopuolisen sosiaalisen yhteistyön “sisällä”. Tässä mielessä yhteiskuntatyöväen järjestäytyminen alkaa luokkasubjektiviteetin tuotannosta ja alistettujen voimaantumisesta sen sijaan, että nämä olisivat yhteistoiminnan lopputulos.

Vaikuttamisen ja vaikuttumisen kyky sosiaalisen ja poliittisen hegemonian alkuperäisenä muotona

Affekti on Spinozan teoreettisessa työssä vaikutus, joka koetaan tunteena. Vaikuttaa ja vaikuttua merkitsevät yksinkertaisesti: minä tuotan affektin, tunteena koetun vaikutuksen; minussa tuotetaan affekti, tunteena kokemani vaikutus. Järjestäytymisen prosesseissa voimme kutsua affektien tasoa mikropolitiikan tasoksi.8 Jotta yhteiskuntatyöväen järjestäytymisen prosessit voivat levitä, tulee meidän ymmärtää ja harjoittaa mikropolitiikkaa. Ensisijaisiksi tulee asettaa “moninaisuuden hoivaaminen, yksimielisyyden aktiivinen etsiminen ja erimielisyyksien tunnistaminen niiden työstämiseksi ja ratkaisemiseksi”9. Näin ajattelee myös Montserrat Galcerán, yksi Ahora Madridin uusista kunnanvaltuutetuista ja Ganemosin jäsenistä.

Hän kuvailee Ganemosia (Podemosin kanssa yhteisen vaalilistan muodostamiseen johtanutta liikettä) “verkostona toimivien, työryhmien ja yleiskokousten kautta järjestäytyvien tiimien kokonaisuudeksi”, jossa “koordinoiva elin muodostuu kaikkien tiimien jäsenistä mutta työskentelee aina avoimissa kokouksissa”10. Tämä muodostaa poliittisen avautumisen (ainakin potentiaalisesti) kohti koko yhteiskuntaa, “sallii päätöksentekovallan horisontaalisemman jakaantumisen ja estää sen kasaantumista johdolle”. Näin luodaan uudenlaista institutionaalisuutta, joka ansaitsee olla osa 15M:n aloittamaa demokraattista vallankumousta. Näin tuotetaan yhteiskunnan vallankumoukselliseksi-tulemisen prosessi: otetaan elämän ohjat omiin käsiin yhdessä muiden kanssa ja asetetaan tavoitteeksi voittaa vapaus päättää kaikesta.

Espanjan joulukuun eduskuntavaalien lähestyessä on entistä tärkeämpää että tämän kaltaiset voimaantumisen prosessit vahvistuvat ja laajenevat: konfliktia pelkäämättä, konfliktissa toimien. Avautumisen pelko luovuttaa uudenlaisen yhteisen ajattelun aseet viholliselle ja typistää yhteiseen asiaan sitoutumisen. Ilman avautumista ei ole mahdollista pyyhkiä pois eristetyn kuluttajayksilön ruumista merkitseviä subjektiivisia jälkiä, eikä ilman kuluttajayksilön mutaatiota ole mahdollista edetä. Espanjan verbi ganar tarkoittaa “voittaa” ja Ganemos “voittakaamme”. Ei kuitenkaan ole mahdollista edes aloittaa voittamista, mikäli voittamisen prosessit eivät rakennu alati laajenevien subjektiviteetin tuotannon prosessien varaan.

Samalla tapaa myöskään PAH ei olisi mahdollinen ilman jatkuvaa subjektiivisen mullistuksen prosessia, jonka kymmenet tuhannet sen yhteisneuvonta-kokouksissa istuneet ihmiset kokevat ja tuottavat. Pääasiassa yhteisneuvonnassa on kyse tilasta, jossa pyritään vahvistamaan sekä itseluottamusta että luottamusta muihin. Juuri luottamus on yksi niistä ihmisen ominaisuuksista, joiden tuhoamiseksi Maurizio Lazzaraton kuvaaman “velkaantuneen ihmisen tehtaan” tuotanto-osastot puurtavat päivin ja öin11. Kyse on myös tilasta, jossa huomaamme Spinozan olleen oikeassa: ajattelu ei ole ainoastaan kuvaavaa, vaan myös vaikuttavaa, affektiivista. Yhteisneuvonnasta tulee tila yritykselle tuhota surulliset passiot, ei kieltämällä ne, vaan päästämällä ne esille. Ensimmäinen pieni suuri erävoitto on suostua asettamaan ne yhteisen arvioinnin alle, jotta olisi mahdollista rakentaa toisia, iloisempia passioita. Ja tästä iloisten passioiden rakentamisesta yhteistoiminnassa löytyy Spinozan conatus: “se mikä antaa voimia olla olemassa ja säilyttää halu jatkaa”, kuten argentiinalainen yhteistutkija Verónica Gago sen muotoilee. Sillä mitä muuta PAH on kuin jatkuvasti vaihtelevaa “yrittämistä, selviytymistä, toimeen tulemista, pelastumista, nousemista, edistymistä – sekä tilan ja ajan voittamista kaikkea tätä varten ulossulkemisen ja riiston olosuhteissa”12?

Liikkeen jatkuvuuden, sen määrällisen kasvun ja uudistumisen kyvyn kannalta arvioituna PAH harjoittaa onnistunutta vaikutusten (affektien) mikropolitiikkaa. Conatus13 toimii moottorina informaalille taloudelle (economía popular), jossa perheen ja henkilön elämänsuunnitelmat eivät palaudu tiukasti henkilökohtaisiksi kysymyksiksi. PAH:ssa conatus laajenee, sillä sitä tukee tietoinen strategia: PAH tarjoaa barrion informaalitaloudessa oppitunnin yhteisestä, joka moninkertaistaa jäsentensä toimintakyvyn. Jotta oppiminen olisi mahdollista, on hyväksyttävä, että lähtökohtana on erojen lisäksi myös epätasa-arvo niin materiaalisten kuin puheeseen ja tilalliseen näkyvyyteen liittyvien resurssien suhteen. Tästä epäoikeudenmukaisen todellisuuden tunnustamisen lähtökohdasta käsin on alettava koetella näkyvän, sanottavissa olevan ja mahdollisen raameja. Yrityksen menestys riippuu siitä, onnistuuko itse toiminta muuttamaan jo ennen tulevaisuudessa häämöttäviä saavutuksiaan.

PAH:n tärkein muutoksen työkalu on sen yhteisneuvonta, joka kokoaa asuntovelalliset, vuokralaiset, vallatuissa taloissa asuvat ja kodittomat jakamaan ongelmansa ja kehittämään ratkaisuja. Yhteisneuvonnassa voimaannutaan yhdessä: opetellaan kutomaan arkipäiväisen tiedon eri muodoista näkökulmatiedon kudosta asiantuntijapuhetta vastaan. Yhteisneuvonta on aina kaaoksen partaalla. Sen monimuotoisuus on aina hilkulla saada yhteistoiminta epäonnistumaan, ja siksi osaanottajien on ikään kuin lunastettava järjestäytymisen tila kerta toisensa jälkeen (palaamalla näkökulmatiedon kudoksen syvempiin kerroksiin, huolehtimalla kohtaamisen tunnesävyjen kehityksestä, auttamalla muita ja itseämme yli identitaarisista ja egoistisista umpikujista, jakamalla aikaa ja näkyvyyttä ikipuhujilta hiljaisimmille, kuuntelemalla eri tavoin sen mukaan kuka kulloinkin puhuu, jne). Yhteisneuvonta on virtauksien tila, jossa toiminta alkaa joka kerta epäsoinnukkaasta metelistä ja päättyy vailla lopullisen yhteenvedon mahdollisuutta.

Emansipaatio, kunkin toimintakyvyn kasvattaminen, riippuu täysin ryhmän yhdessä kehittämästä kyvystä 1) lähteä liikkeelle erilaisuudesta käsin ja toimia erot säilyttäen ja 2) rakentaa pienintä mahdollista, aina hyvin käytännöllistä, jaettua periaatetta, jota voimme kutsua vertaistuen periaatteeksi. Kyky ylläpitää näitä kahta tekijää opettaa ryhmälle, mitä “toisen kenkiin asettuminen” merkitsee radikaalisti demokraattisena taitona. Ja huolimatta siitä, että voimme nähdä toistuvia vaikutteiden virtauksia suoran kansalaistottelemattomuuden ja kaikki osalliset kattavan affektiivisen hoivan järjestyksen välillä, olisi liian yksinkertaista sanoa, että PAH:ssa aktivistit oppivat asuntovelallisilta ja asuntovelalliset aktivisteilta. Kyse on moninaisten singulariteettien yhteistyöstä. Ryhmien kokoonpanon epäyhtenäisyys avaa tien pluralismille, joka opettaa jokaiselle jotakin. Tärkeämpää kuitenkin on, että kaikille se opettaa hankituista (poliittisista ja sosiaalisista) identiteeteistä joustamista, mikropoliittista herkkyyttä, erilaisuuden aiheuttaman pelon ylittämistä ja konfliktin keskellä tapahtuvaa ja/tai konfliktista syntyvää yhteistyötä. Näin liike tuottaa yhteistoiminnan malleja, jotka ovat tarpeellisia pirstoutuneen uusliberaalin yhteiskunnan olosuhteissa järjestäytymiselle.

Välillä yhteisneuvonnan virtaavuus jättää varjoonsa keskustelun pitemmän aikavälin strategisista kysymyksistä. Koska järjestäytymisen ensisijainen tila ei siihen tarjoa mahdollisuutta, neljän kuukauden välein järjestettävistä valtakunnallisen tason kongresseista on tullut Espanjassa yli 230 paikallisryhmää kokoavalle PAH:ille elintärkeä strategisten päätösten tila. Kongresseissa käytävien keskustelujen jatkuvuudelle ja päätöksenteon onnistumiselle maantieteellisistä etäisyyksistä huolimatta on lisäksi tärkeää, että PAH on kehittänyt analogisen järjestäytymisen lisäksi laajan teknopoliittisen14 repertuaarin.

1. Erilaisten sisäisten työkalujen avulla liike pystyy säilyttämään suoran toiminnan valtakunnan laajuisen koordinaation, ja

2. ulospäin suunnatun viestintästrategian painotus sosiaalisessa mediassa sekä vahvistaa protesteja että takaa liikkeelle vahvemman narratiivin suurten mediatalojen puutteellisen tai virheellisen viestinnän rinnalla.

Teknopoliittisten työkalujen käytöllä koordinaatiota varten, suoran toiminnan sosiaalisessa mediassa saavuttamalla “julkisuudella” ja yhteisneuvonnan virtaavaisella luonteella on positiivinen vaikutuksensa: liikkeessä esiintyy hyvin vähän ideologisiin kysymyksiin palautuvia konflikteja. PAH mielessä onkin helppo vahvistaa Jon Beasley Murrayn vastikään ilmestyneessä, Etelä-Amerikan kamppailuja käsittelevässä kirjassaan15 esittämä hypoteesi posthegemonisesta yhteiskunnasta ja järjestäytymisestä. Tiedämme jo, mistä on kyse. PAH:n kokoukset henkivät tuskin lainkaan hyväksyntää antikapitalistismia tai luokkataistelua julistavien diskurssien suuntaan. Ei sillä, etteikö näiden diskurssien takaa löytyvistä kysymyksistä oltaisi yhtä mieltä. Kyse on vain älykkäästä valinnasta asettaa ensisijaiseen arvoon oma yhteinen, käytännöstä ponnistava diskursiivinen tuotanto.

“Työväenliitto” 2010-luvun oloihin

Podemosin johtohahmo Pablo Iglesias haastatteli jokin aika sitten Antonio Negriä ohjelmassaan Otra Vuelta de Tuerka16. Ohjelmassa Negri painotti, että Euroopan uudet institutionaaliset voimat Syriza ja Podemos “eivät ole vahvoja pelkästään poliittisen tasolla, demokratian ja sosiaalisten oikeuksien puolustajina, vaan voivat olla sitä myös tuotannon tasolla”. Hän vahvisti olevansa “täysin vakuuttunut siitä, että kyseessä ei ole ainoastaan demokratiaa, vaan myös tuotantoa koskeva voimaantuminen”. Tuleeko näin olemaan on pitkälti kiinni siitä, säilyttävätkö nämä voimat rakenteensa avoimina ja pyrkivätkö ne myös jatkossa uusimaan mandaattinsa alhaaltapäin, jättäen mandaatin perumisen mahdollisuuden.

Uskomme, ettei tuottavuuden ehtoja, tuotannon tapaa, voida ymmärtää ylhäältä, lintuperspektiivistä käsin; sen voi ymmärtää ainoastaan monien elämänmuotojen ja prekarisoidun työvoiman, velallisten ja edellisen vuosisadan yhteiskuntasopimuksesta ulos suljettujen kamppailun todellisuudesta käsin. Näin ollen voimaantuminen tuotannon tasolla on riippuvainen uusia toimintatapoja synnyttävästä ruohonjuuritason institutionaalisuudesta, jonka tulee toimia vastavaltana vanhoihin instituutioihin hyökkineille voimille: ohjata niiden toimintaa ja varmistaa radikaalin agendan säilyminen ja syventäminen. Tähän kykenevien ruohonjuuritason instituutioiden on toimittava sekä 1) materiaalista hyvinvointia takaavia hyödykkeitä (asunto, julkinen liikenne, vesi, energia, jne.) tai laadukkaita palveluita (koulutus, terveydenhuolto, hoiva) kaikkien oikeutena vaativina yhteiskuntatyöväen liittoina että 2) kamppailussa syntyvänä yhteisönä, joka haastaa vaihtoarvon asettamalla käyttöarvon yhteisön perustaksi.

Viimeisen neljän vuoden aikana on käynyt ilmi, että 15M (tai tarkemmin sanottuna se, mitä siitä on nimellisesti jäljellä) takertui horisontaalisuuden periaatteeseen. Näin 15M koki “isoveljen kohtalon” Silvio Rodríguezin tunnetusta laulusta Kolmen veljeksen tarina (La fábula de los tres hermanos)17: katse keskittyneenä täydelliseen askellukseen sen niska taittui, eikä se enää nähnyt mihin oli matkalla, tuli hämmennyksen nielemäksi, vietti loput päivistään eksyksissä ja turhautuneena. Onneksi ja yhteisen älyn ylistykseksi samoin ei käynyt niille liikkeille, jotka aloittivat kokeilujen sarjan uuden tyyppisten työväenyhdistysten, ei ammattiin tai palkkatyösuhteeseen perustuvan liittolaisuuden alueella, jota olemme kutsuneet yhteiskuntatyöväen liittolaisuudeksi. Tätä liittolaisuutta kuvaa:

1. poikittaisen, yhteiskunnan jakoviivoja halkovan kokoonpanon myötä syntyvä kamppailun kenttä, jonka näemme selvästi koulutus- ja terveydenhuoltoalan käyttäjien ja ammattilaisten sitoumuksessa kamppailla yhdessä niin kutsutuissa vihreässä ja valkoisessa hyökyaallossa (marea verde, marea blanca)18 tai PAH:ssa, joka avautuu 15M:n myötä kohti kaikkia asumista koskevia kysymyksiä ja etsii syy–seuraussuhteita julkisen velkaantumisen ja liikkeen aloittaneen asuntovelallisten kamppailun välillä;

2. alaluokan pragmatiikka19, johon yhdistyy pyrkimys saavuttaa liikkeen ilmauksille täysi painoarvo julkisessa keskustelussa; toisin sanottuna, uhmata “sosiaalisten” ja “poliittisten” asioiden erottamista toisistaan sekä torjua myös uusien vaalitoimijoiden kuten Podemosin ja erilaisten kunnallisvaaliliikkeiden edustuksellisuus.

Nämä tekijät ovat perustavaa laatua uusliberaalia pirstaloitumista ja sen tuottamaa voimattomuutta vastaan taistellessa. Niitä tarvitaan myös jottemme jäisi kädet ristissä istuskelemaan uusien institutionaalisten voimien erävoiton jälkeen: on jatkettava alhaalta puskemista uusien enemmistöpolitiikan muotojen tuottamiseksi. Tämä on ollut PAH:n perinne sen alusta saakka, joskin vasta 15M:n kansannousun myötä PAH muuttui monimuotoiseksi liikkeeksi, joka on todistetusti kykenevä myös valtakunnallisen tason itsesäätelyyn ja yhteisten normien tuotantoon. PAH:sta tuli kansainvälisesti tunnettu esikuva häätöjen estämisessä neuvottelun ja rauhanomaisen vastarinnan keinoin, velka-armahduksien ja matalien vuokrien saavuttamisessa, peruspalveluiden kuten veden ja sähkön voittamisessa myös varattomille. Samanaikaisesti se järjestää kampanjoita lain säätämiseksi kaduilta käsin, pankit ennen ihmisiä pelastaneiden poliitikkojen julkiseksi tuomitsemiseksi, ehdotusten ja toimintamallien kehittämiseksi asumisoikeuden uudistamiseksi ja laajentamiseksi. Kaiken kaikkiaan kyseessä on eniten menneiden aikojen ammattiyhdistysliikettä (työläisten järjestäytymisen tosiasiallisena tilana) muistuttava laajeneva yhteistoiminnallinen kone, joka käynnistää kokeilujen sarjan vapaan uusintamisen ja tuotannon alueella.

PAH ei ole työasialiike. Sitä ei kuvaa “yhteisöllisen ammattiliiton” malli, jonka perustana on yhteistyö ammattiyhdisten ja yhteiskunnallisten liikkeiden välillä.20 Siitä huolimatta työ lävistää liikkeen kokoonpanon maaperän ilman sen suurempaa melua, ja se on pidetty tähän saakka lähinnä kokouksien laitamilla, epämuodollisen rupattelun tasolla. Työhön liittyvät kysymykset ovat näennäisen ulkoisia asumisoikeusliike PAH:lle, mutta ne nousevat esiin kerta toisensa jälkeen liikkeen jäsenten prekaarisuuden sanelemina. Prosessit, joissa artikuloidaan yhteys kodin (josta taistellaan) ja työn (jota ei ole) välillä, antavat kuitenkin vielä odottaa itseään. Mutinaa on jo. Usein kokouksen jälkeen kommentoidaan jokaisen uusimpia vaiheita. Yhdelle on annettu kahden kuukauden paskaduuni, toinen sai potkut laittomasti, kolmas on ryhtynyt onnenkantamoisen varassa kaupankäyntiin kadulla, ja niin edelleen. Telegram-ryhmässä konsultoidaan ja neuvotaan muita työhön liittyvissä kysymyksissä, jaetaan tyypilliset kokemukset soitosta riippuvaiseksi tekevistä nollasopimuksista, vinkataan keikkatöistä ilman sopimusta, autetaan itsensä työllistämisessä miten kuten (vaikkapa: haltuun otetuissa Obra Social -taloissa21 annettavia laulutunteja tai hierontaa), haukutaan lyttyyn pomot jotka eivät soita perään palkattoman harjoitteluajan jälkeen, väitellään laittomista sopimuksista, top mantasta eli piraattikaman myynnistä kadulla, freelancereiden juttupyynnön odotuksesta… Vain harvoille maksetaan työn sosiaaliturvamaksut ja suurin osa tienaa vain sen millä tulee juuri ja juuri toimeen. Tässä tilanteessa halpa (sosiaaliperusteisen vuokran) tai ilmainen (vielä neuvottelematta oleva haltuun otettu) asunto on perustavanlaatuinen tekijä uusintamisen lisäksi myös epämuodolliselle tuotannolle. Se tarjoaa pienimmän mahdollisen raamin toimeen tulemisen eri muodoille ja osoittaa miten suuressa määrin uusintaminen ja tuotanto limittyvät nykytilanteessa.

Selvää on, että näiden kysymysten käsitteleminen koko liikkeen tasolla asettaa kvantitatiivisen hypyn haasteen: uusien kamppailun vyöhykkeiden raivauksella on hintansa. Perustuloon liittyvistä pyrkimyksistä on keskusteltu viimeisimmissä valtakunnan laajuisissa kokouksissa, mutta yhä puuttuu voimia ja kenties myös tahtoa. Kuitenkin toukokuussa 2015 nähtiin ensimmäisen julkisen lähestymisen työläisinä järjestäytyvien prekaarien, tässä tapauksessa Movistarin keikkatyöläisten, ja PAH:n välillä. Puhelinyhtiön vallatulle päämajalle saapunut vihreäpaitainen joukkio tervehti riemukkaasti Movistarin turkooseihin paitoihin pukeutuneita keikkaduunareita. Näille kahdelle kamppailulle on yhteistä moni affektiivisen ja lihallisen tason riiston kokemus: muutos aikakäsityksessä (pomon-työnvälittäjän tai velkojan määrittämä aika), luottamuksen puute suhteessa itseemme ja muihin (keikkatyöläisten välinen kilpailu tai syyllistetty self-made man), ja muut kiitollisen-velallisen subjektiuden mielenterveyshäiriöistä. Kummallakin näistä liikkeistä on strategianaan kiikuttaa riistetty elämä kokonaisuudessaan häiritsemään niitä, jotka sitä riistävät: elävän lihan huuto ihmisarvoisen elämän puolesta. Esteettisen samaistumisen tai samankaltaisten taktiikoiden, kuten vihollisen toimipaikan valtaamisen tuolla puolen avautuu yhteisen kosketuspinnan etsiminen uusliberaalin pirstaloitumisen vastustamiseksi.

La vida digna, ihmisarvoinen tai “kunnollinen” elämä etenemisen periaatteena sisältyy PAH:n kamppailuun “kunnollisesta asumisesta” monella tapaa. Yksi tärkeimmistä on se, että kysymys ihmisarvoisen tai kunnollisen elämän merkityksestä avautuu; että kysymme, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen. PAH:ssa vastaus muodostuu yhteisomaisuuden opettelemisesta, voimaantumisesta ja toisenlaisten yhteisöllisten elämänmuotojen kokeilemisesta individualismin, kilpailun ja egoismin sijaan. Tämä saa arvostamaan ja sikäli vaatii rakentamaan yhteisöä, mutta ei modernin sosiologian merkityksessä ulkopuolista vihollista vastustavana linnakkeena vaan konstitutiivisen potentiaalin soluna, joka järjestäytyy ja leviää muiden kanssa muodostamassaan verkossa. Houkuttelee sanoa, että kyse on Latinalaisen Amerikan yhteisöllisten kamppailujen perinnöstä. Vailla selviä suuntaviivoja tämän vahvistamiseksi muistutamme ainoastaan, että yhteisöä on lähiaikoina muuallakin (tai ennen kaikkea muualla) kuin Euroopassa pidetty järjestäytymisen muotona, jossa on suurta potentiaalia uusliberaalin kapitalismin pääoman kasautumisen logiikan vastustamisessa ja sen kääntämisessä ympäri. Tämän kysymyksen ympärille kutoutuvat esimerkiksi bolivialaisen feministiryhmän Mujeres Creando kirjat Hilando fino ja El tejido de la rebeldía tai maan varapresidentin kyseisistä kamppailuista kehittelemä marxilainen teoretisointi Forma valor y forma comunidad.22

Yhteisö, joka puolustaa asumista oikeutena kauppatavaran sijaan, asettaa käyttöarvon vaihtoarvon edelle. Lisäksi se on, PAH:n tapauksessa, yhteisö velkojien ylivaltaa vastaan. Velkojia vastaan toimiakseen yhteisö kehittää oman informaalin taloutensa, ja – kuten Lazzarato esittää velkaa käsittelevässä kirjassaan – myös tämän yhteisötalouden pohja on velallisuudessa.23 Velallisuus ei enää toteudu suhteessa pankkiin tai mafiaan, vaan ryhmään tai ryhmän sisällä toimivaan vertaiseen. Ryhmä “rahoittaa”, ja voidaan sanoa että se myös odottaa vastineeksi sosiaalista, poliittista ja subjektiivista investointia jota voidaan kutsua sitoumukseksi. Gagon mukaan rahoitus on pääoman uusi yhdistävä laki, joka “kykenee kääntämään katukioskeista pieniyrittäjien mikrolainoihin, muodollisista kausitöistä freelancerina toimimiseen, lyhytkestoisesta muodollisesti työllistymisestä pitkäkestoiseen ja mahdollisesti vakiintuneeseen epämuodolliseen työllistymiseen vaihtelevan epäyhtenäisen työn maailman yhdenmukaisemmiksi velkoja–velallinen-suhteiksi”. Jos velka (joustavana korottomana sitoumuksena ja luottamuksena) kuitenkin toteutuu suhteessa vertaisiin, eikö se ole yksilösubjektin tuotannon sijaan sijaan todiste keskinäisestä riippuvaisuudesta?

Kenties havaitsemme tässä pääoman määräysvaltaa uhmaavan järjestäytymisen kannalta tärkeän tehtävän: uudenlaisen maksamisen/maksamatta jättämisen etiikan kehittelyn. On tunnistettava velan yhteisöllinen ulottuvuus samalla kun kiistetään vallasta paisuneiden velkojien legitimiteetti, sillä he kieltäytyvät solidaarisuudesta ja yhteisön (sekä sille kuuluvan yhteisen) rakentamisesta ja hoitamisesta. Velan kaksoisluonteen käsitteleminen on tärkeää, jotta velkaantumisen vastainen kamppailu ei kääntyisi paluuksi egoistiseen omistuksenhaluun yhteisöllisen omistuksen kokeilujen sarjan jatkamisen sijaan. Tämä kysymys on päivittäin läsnä PAH:n haltuunotettujen asuinrakennusten arjessa. Se korostuu entisestään pankin määrätessä henkilölle tai perheelle neuvotteluvoiton myötä yksittäisen vuokra-asunnon, jonka myötä omaisuuden yhteisöllinen ulottuvuus heikkenee tai katoaa.

Jos PAH yhteisönä onnistuu ymmärtämään itsensä myös tuotannollisena kokoonpanona, se voi auttaa meitä ymmärtämään kuinka kääntää nurin lisäarvon louhinta elämästä ja yhteistyöstä. PAH:lla on paljon sanottavaa velan jatkuvasti laajenevasta merkityksestä elämän jatkuvuudelle, mutta myös yhteiskunnalle marginaalisena pidetyn toiminnan tuottavuudesta. Emme voi sallia, että alaluokat – siis me monet erilaiset arkisine, vertaistuen voimistamine selviämisen strategioinemme – hiljennetään ja tulkitaan uhreiksi. Joten samalla kun PAH valmistautuu Espanjassa kasvavaan mikrolainakuplaan, sille on yhtä lailla tärkeää kehittää dispositiiveja kamppailuissa syntyvän tiedon siirtämiseksi laajemman prosessin ylemmille portaille.

Dispositiiveja liikkeiden ja instituutioiden suhteelle

Palaamme kaikista kiireellisimpään kysymykseen, PAH:n ja “he eivät edusta meitä”-huudon säestämästä kansannoususta syntyneiden vaalialoitteiden suhteeseen. Ei yllätä, että vaalialoitteiden suuri lupaus on ollut asettaa itse edustuksellisuus kysymysmerkin alle. Montserrat Galcerán esitti kysymyksen eksplisiittisesti Fundación de los Comunes-verkoston Madridissa keväällä järjestämässä seminaarissa24: kuinka luoda vertikaalinen poliittinen organisaatio, jossa edustuksellisuus korvataan delegaatiolla? Kuinka taata, että delegaation linjat kulkevat alhaalta ylöspäin? Kuinka varmistaa, että prosessin kulusta määräävät liikkeet, jotka syntyvät suorasta kosketuksesta uusliberaalin riiston ja haltuunoton mekanismeihin ja muokkaavat käytäntönsä niiden yhdessä nujertamiseksi?

Parempi olisi, että tämän tyyppisiä kysymyksiä esiintyy tulevaisuudessakin vaalialustojen kokouksissa. Samanaikaisesti ne ovat myös kysymyksiä, joista PAH on kiinnostunut tässä uudessa institutionaalisessa asetelmassa, jossa PAH etsii jatkuvuutta asemalleen asuntopolitiikan keskiössä. Partido Popularin yksinkertaisen enemmistön lasikaton murtumat toukokuun kunnallisvaaleissa, ja sen mahdollinen hajoaminen joulukuun eduskuntavaaleissa tarkoittaa PAH:lle ainoastaan uutta työsarkaa: kuuden vuoden kamppailujen antaman legitimiteetin muuntamista delegaatiovallaksi kohti instituutiot haltuun ottaneita kansalaisaloitteita. Jotta tästä tulisi totta, PAH on valmistellut pari sisäistä ja ulkoista dispositiivia:

1. Podemosin nousun kevään 2014 eurovaaleissa jälkeen kävi ilmi, että PAH ei voisi pitkään välttää suhteensa määrittelemistä uusiin vaalialustoihin. Samanaikaisesti sekä PAH:ssa että Podemosissa toimivien määrän lisääntyminen laittoi käyntiin sarjan paikallisia konflikteja, jotka myöhemmin käsiteltiin valtakunnan tasolla; esimerkkejä ovat liikkeen järjestämien tapahtumien ottaminen omiin nimiin ja puolueen tapahtumien mainostaminen liikkeen tapahtumina, PAH:n symboliikan käyttö julisteissa ja verkossa, ja niin edelleen. Talven 2014–2015 aikana käytyjen valtakunnanlaajuisten keskustelujen lopputulema, liikkeen puoluepoliittisen riippumattomuuden jatkuminen Podemosista huolimatta, oli yksimielinen. Johtopäätöksenä syntyivät “PAH:n reunaehdot”, jotka määrittävät liikkeen suhdetta puoluepoliittisiin toimijoihin ja pyrkivät estämään haltuunoton yrityksiä. Lyhyesti sanottuna, kyseessä on kaikkien paikallisryhmien hyväksymä sopimus, joka kieltää minkä tahansa puolueen jäseniä tai toimihenkilöitä osallistumasta liikkeen viestintään sosiaalisessa mediassa ja edustamasta liikettä perinteisessä mediassa.

2. Varmistaakseen, että uudet kunnanvaltuustot “hallitsevat totellen”, PAH alkoi kehitellä uutta kampanjaa “Sopimus PAH:n kanssa”. Kampanjaa ei ehditty toteuttaa kaikkialla, ja sitä kokeiltiin ainoastaan muutamissa pienissä kunnissa kuntavaalikampanjan aikana. Katse joulukuun 20. päivän eduskuntavaaleissa kampanja toteutettiin viimein nimellä “PAH:n vaatimukset” kuluneen syksyn aikana. Kyseessä on liikkeen 6-vuotisen elinkaaren poliittisen työn koostaminen ja muuttaminen laajaksi kampanjaksi, joka pohjaa vuoden 2013 kansalaislakialoitteeseen: kaikkien häätömääräyksien välitön peruuttaminen, takautuva velka-armahdus kotinsa luovuttaneille ja kaikkien julkisvelalla pelastettujen pankkien rakennusten ottaminen sosiaalisperusteiseen asumiskäyttöön. Lisäksi se sisältää Espanjan itsehallintoalueilla toteutettujen kampanjoiden vaatimuksen energiaköyhyyttä vastaan (vesi-, sähkö ja kaasupalveluiden katkaisemisen kielto), vaatimuksia vuokralaisen oikeuksien parantamiseksi, julkisen asuntokannan sijoitusrahastoille myymisen pysäyttämisen ja peruuttamisen, sosiaalisperusteisen vuokrakaton asettamisen 30 prosenttiin perheen tuloista ja 10 prosenttiin mikäli perheen tulot eivät ylitä vähimmäispalkkaa, roskapankki SAREBin ja pelastuspaketista hyötyneiden pankkien omaisuuden asettaminen sosiaalisperusteiseen vuokrakäyttöön, asunnonvaltauksen dekriminalisointi ja rauhanomaisen kansalaistottelemattomuuden kriminalisoivien lakiprojektien välitön keskeyttäminen ja peruminen. Näin kaikki vuosien varrella kehitetyt paikalliset vaatimukset ja ehdotukset yhdistyivät yritykseksi avata taistelutanner uuden perustuslaillisen asumisoikeutta määrittävän artiklan tuottamiseksi liikkeistä käsin. Asiakirjan tukena tullaan toteuttamaan sarja escarche-tyyppisiä protesteja25, mikäli ehdokkaat eivät sitä allekirjoita tai voitettuaan pane täytäntöön. Kampanjan kehittyminen riippuu pitkälti uusien institutionaalisten voimien vaalimenestyksestä: mikäli ne saavuttavat sen, mitä tavoittelevat, uhka vanhoihin puolueisiin vertautumisesta vahvistaa todennäköisesti uudistusten toteuttamisen mahdollisuuksia.

Näiden kampanjoiden avulla PAH murtaa poliittisen autonomian ympärille rakentuvan projektin. Se asettaa etualalle leikkauksilla ja uusliberaalilla politiikalla köyhdytetyn yhteiskunnallisen kudoksen järjestäytymisen hedelmät; se kieltäytyy luovuttamasta rooliaan asumispolitiikan keskiössä Podemosille tai uusille kunnanvaltuustoille. Kyse ei ole suoraan vastakkaisesta, antagonistisesta suhteesta – vaikka se voikin sellaiseksi kehittyä – vaan onnistuneesta 15M:n jälkeisen vertikaalisen ekosysteemin tarkastelusta.

PAH:n haasteena on rakentaa vastavaltaa, joka kykenee estämään poliittisen avautuman sulkeutumisen. Lisäksi kyse on 15M:n herättämän konstitutiivisen, uuden perustuslaillisen järjestyksen tuottavan voiman uusintamisesta. Kokoonpanonsa ja sen tuottamien kokemusten johdosta PAH:n on ponnisteltava antaakseen ensisijaisen aseman feminiiniselle, “sekarotuiselle” ja nomadille poliittiselle subjektiivisuudelle. Näin se asettuu uusia fasismin alalajeja ja kaikkialla vallitsevaa muukalaisvihaa vastaan, mutta kiistää myös “parhaimpien hallinnon”26 maskuliinisen politiikan.

Yhteenvetona

Emme kirjoita näistä aiheista silkasta kirjoittamisen ilosta; kirjoitamme keskellä kamppailua, jota käydään tilanteen kääntymisestä joko perustuslaillisen kumousprosessin seuraavaksi vaiheeksi tai poliittisen eliitin vaihdokseksi. Olemme varmoja siitä, että kaikkien kansalaislähtöisten vaalitoimijoiden ensimmäinen prioriteetti on puhua PAH:n ja muiden subjektiivista, sosiaalista ja poliittista muutosta 15M:n jälkeisinä vuosina tuottavien yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Meidän on puhuttava. Meidän on saatava “sosiaalinen” vyörymään poliittisen autonomian yli, jotta meillä olisi takeita yhteiskunnallisen muutoksen jatkuvuudesta niin subjektiviteetin kuin muuttuvaan tilanteeseen vastaavan yhteisen älyn tasolla.

Sosiaalisen ylivoima poliittisesta ja monitasoisen muutoksen jatkuvuus ovat Antonio Negrin määrittämiä lähtökohtia konstitutiivisen voiman uudelle, postmoderniin soveltuvalle, määritelmälle. Negri esittelee ne El Poder Constituyenten uusitun espanjankielisen käännöksen esipuheessa, yhdessä kolmannen kanssa: laajan pluralismin kirjaaminen perustuslakiin. Jos tämä jälkimmäinen on kapinallisten kunnanvaltuustojen suuri haaste, sanomme: pluralismin katoaminen matkan varrella näyttää olevan huomattavasti vakavampi riski kuin sen formalisointiin tarvittavan vallan jääminen saavuttamattomiin.

On etsittävä vastalääkettä kaikille mahdollisille hallinnon yrityksille sulkea poliittinen avautuma, riippumatta siitä, kuinka “erikoislaatuisesta tilanteesta” väitetään olevan kyse. Hallitaksemme tarvitsemme kaikkia, sillä mitä tahansa hallitusta vastaan asetamme 15M:n osoittaman haasteen: yhteisen itsehallinnon.

 

Lotta Meri Pirita Tenhunen & Raúl Sánchez Cedillo

Kuva Hugo Hernández

1 Madridissa prosessin taustalta löytyy EnRed, avoin ryhmä joka pyrki vuodesta 2013 lähtien “haravoimaan” 15M:n tuottamien kamppailujen moneudesta jatkoa laajamittaiselle järjestäytymiselle ja kansannousun tuottaman konstitutiivisen vallan kasvattamiselle. EnRedillä oli kaksi työnsarkaa: laatia 2011 jälkeen esitetyistä vaatimuksista ja toimintamalleista koostettu perustuslakimalli Carta por la Democracia sekä innostaa kuntaliikettä heräämään kaikkiall Espanjassa. Ryhmän Madridissa kesällä 2014 koolle kutsuma tilaisuus Municipalia aloitti Madridin kuntaliikkeen, jolla ominaista oli tiukka horisontaalinen metodologia. Pyrkimyksenä oli riisua osaanottajat edustuksellisesta vallasta ja edisti osuuksien neuvottelun sijaan uudenlaisten toimintamallien kehittämistä ja uuden kollektiivisen subjektin rakentamista.

2 Kesäkuussa 2015, jolloin teksti on kirjoitettu, näytti vielä mahdolliselta rakentaa kunnallisella tasolla toimineiden yhtymäprosessien kaltaista ryhmittymää valtakunnan tasolla. Tämä osoittautui tulevien kuukausien aikana mahdottomaksi, Podemosin keskusjohdon torjuessa lukuisat yritykset avata puoluetta kohti liikkeitä tai edes omia paikallisryhmiään.

3 Kunnallisvaalien jälkeen erään Ahora Madridin kunnanvaltuutetun vanhojen twiittien seasta kaivettiin esiin asiayhteydestään erotettu vitsi juutalaisista. Valtuutettu ei saa puolueeltaan tukea mediassa ja irtisanoutuu kulttuurin alueen vastuutehtävästään kesken viikonlopun, ennen kuin Ahora Madrid on virallisesti astunut kunnanvaltuuston johtoon.

4 Niin romaanisen ja anglosaksisen kielialueen perustuslaillisessa oikeustieteessä esiintyvälle ”konstitutiiviselle vallalle” ei ole vakiintunutta suomennosta. Se merkitsee ”vapaata valtaa”, oikeuksia ja perustuslaillista valtiota edeltävää, ihmisistä kumpuavaa voimaa, joka murtaa vanhan yhteiskunnallisen järjestyksen ”konstitutiivisessa prosessissa” – yrityksessä muotoilla väen yleistahdon konsensusta väistelevistä ilmauksista perustuslaki. Käytämme tätä 1700-luvulta lähtien esiintyvää käsitettä Antonio Negrin teoksessa Il Potere Costituente. Le alternative del moderno (1992) ja ennen kaikkea teoksen espanjankielisen 2. käännöksen El Poder Constituyente (2014) esipuheessa sille annetun muotoilun mukaisesti.

5 Espanjankielen taitajille lisätietoa Wikipedian laajassa ja lähdeviitteistetyssä artikkelissa Espanjan vuoden 2012 työvoimauudistuksesta.

6 Kts. esim. Wikipedia ja syventymistä varten Arthur C. Pigou: The Economics of Welfare (1932).

7 Kts. C. B. Macpherson: The Political Theory of Possessive Individualism (1962)

8 Lyhyt alustus mikropolitiikan tasosta PAH:n toiminnassa, “Velkavankeudesta vapautumisen affektit”, on julkaistu aiemmin Kumussa.

10 Ibid.

11 Maurizio Lazzarato. Velkaantunut ihminen, Helsinki, Tutkijaliitto, 2014, s. 7, käännös Anna Tuomikoski.

12 Marta Malo ja Débora Ávila haastattelivat Verónica Gagoa 27/03/2015 julkaisussa eldiario.es.

14 Teknopolitiikka tarkoittaa “digitaalisten työkalujen taktista ja strategista käyttöä järjestäytymiseen, viestintään ja yhteistoimintaan. [Kysessä on] yhteydessä olevan moneuden, verkostoituneiden aivojen ja ruumiiden kyky tuottaa ja itsesäädellä yhteistoimintaa.” Tutkimusryhmä DatAnalysis15M.

15 Jon Beasley-Murray: Posthegemony. Political Theory and Latin America, Minnesota, University of Minnesota Press, 2010.

16 Otra Vuelta de Tuerka: Iglesias con Toni Negri

17 Silvio Rodriguez: Fabula de los tres hermanos

18 Marea verde, vihreä hyökyaalto, syntyi 15M:m välittömässä ajallisessa ja poliittisessa läheisyydessa heinäkuussa 2011, kun tulevaa lukukautta koskevat opettajakunnan henkilöstöleikkaukset ja opetustuntien korotus aiemmasta palkkojen jäädytyksestä huolimatta julkistetaan. Taustalta löytyy toki monia muita tekijöitä, jotka tunnemme myös suomalaisista uusliberaaleista koulutusuudistuksista: lakkautukset, kasvavat ryhmäkoot, alueellinen eriytyminen koulujen resursseissa ja opetuksen tasossa, nollasopimuksella työskentelevien kiertävien sijaisuuksien lisääntyminen, ja niin edelleen. Liike onnistui pysäyttämään yhteyksistään Partido Populariin tunnetun pankkiirin ja Coca-Colan johtoryhmän jäsenen Ana Botínin lobbaaman alakoulujen yksityistämissuunnitelman, mutta ei yltänyt estämään syksyn 2011 eduskuntavaalien jälkeisiä muutoksia opettajakunnan työehtoihin. Marea blanca, valkoinen hyökyaalto, puolestaan syntyi noin vuotta myöhemmin, kun Madridin itsehallintoalueen silloinen presidentti Ignacio González (PP) ja terveydenhoitoa käsittelevä neuvosmies Javier Fernández Lasquetty (PP) ilmoittivat vuoden 2012 lopulla yksityistävänsä 6 sairaalaa ja 27 terveyskeskusta Madridissa. Lisäksi hoidon ja reseptien kuluja aiottiin siirtää “asiakkaiksi” muutettujen potilaiden kukkaron varaan, mutta kesäkuussa 2013 laajamittainen liikehdintä ja itse järjestetty lakiäänestys saavutti perustuslakioikeudessa maksusuunnitelman peruuttamisen. Liike oli alusta saakka enemmän kuin vain työehtotaistelu, sillä terveydenhuollon ammattilaiset kutsuivat liikkeeseen potilaansa ja myös laajemmin kaikki ihmiset – jotka tietenkin ovat joka ikinen potentiaalisia potilaita. Madridissa syntynyt liike levisi myös muille paikkakunnille ja muodosti parhaimmillaan 50 ryhmän verkoston, joskaan ryhmien välinen koordinaatio ei ollut PAH:n tasoa. Yksityistämissuunnitelman lisäksi liikkeen asiana oli estää, ja myöhemmin peruuttaa, julkisen terveydenhuollon rajaaminen oman maan työssäkäyville kansalaisille, ja tässä on onnistuttu muutaman itsehallintoalueen tapauksessa. Liike koko kovan kolauksen kun vakiintuneet ammattiliitot CCOO ja UGT onnistuivat vuoden 2013 loppupuolella järjestetyssä kansallisessa kokouksessa ja suurmielenosoituksessa kaappaamaan liikkeen edustusaseman Espanjan vasemmistoliitto Izquierda Unidan avustuksella. Näiden tapahtumien liikkeen sisällä aiheuttamaa kriisiä ei valitettavasti onnistuttu korjaamaan koko verkoston tasolla, vaikka monet ryhmistä jatkavatkin toimintaansa paikallistasolla. Myöhemmin terveydenhuoltoalan kamppailuja jatkamaan syntyneet järjestäytymismuodot, erityisesti YoSíSanidadUniversal, ovat onnistuneesti ottaneet käyttöönsä myös PAH:n tyylisiä henkilökuntaa tottelemattomuuteen kannustavia kampanjoita sekä yhteisneuvonta- ja saattamiskäytäntöjä, jotka ovat elintärkeitä erityisesti julkisesta terveydenhuollosta ulos suljetuille siirtolaisille.

19 “Kun puhun alaluokan pragmatiikasta, tavoitteenani on korostaa kokemusta tilan rakentamisesta, infraestruktuurin valloittamisesta siinä uudelleen elämiseksi, ja sen puolustamisesta. Tämä sisältää koko joukon poliittisia haasteita, elämänkulkuun liittyviä riskejä, arkisia konflikteja ja monimutkaisia neuvotteluja. Mielestäni juuri asian kokemuksellinen luonne sallii havaita kuinka [alaluokan pragmatiikassa] kyse on rationaalisesta toiminnasta ja itse tuotetusta strategiasta, jotka ovat aina ristiriitaisia, mutta samalla hyvin tehokkaita. Silloin kun alaluokat päin vastoin passivoidaan, niistä tehdään aina uhreja: köyhyyden uhreja, syrjäytymisen uhreja, osattomuuden uhreja. Äänenpainot voivat olla ylenkatsovia, moralistisia, rasistisia tai vainoon perustuvia, mutta aina tuo ääni tuomitsee tai pelastaa, syrjii tai kotouttaa, ja kyse on pohjimmiltaan etäisyyden tuottamisesta suhteessa joihinkin, joita pitää hallita, jotka tulee neutralisoida tai sulkea pois näkyviltä.” Verónica Gagon haastattelu Telamissa, kesäkuu 2015. Enemmän teoksessa La razón neoliberal. Economías barrocas y pragmática popular, Madrid, Traficantes de Sueños, 2015.

20 Tästä johtuen käsitteen “sindicalismo social” tai “social unionism” suomennosta käytetään tässä tekstissä eri tavoin kuin sitä on aiemmin käytetty esimerkiksi Etelä-Afrikassa: kuvaamaan ammattiliittojen ja yhteiskunnallisten liikkeiden välistä liittolaisuutta.

21 Obra Social on PAH:n suoran toiminnan kampanja, jonka puitteissa julkisvelalla pelastettujen pankkien asuinrakennuksia vallataan asumiskäyttöön.

23 Ibid.

24 Seminaarin kuvaus ja materiaalia saatavilla espanjaksi Fundación de los Comunesin verkkosivuilla.

25 Escrache syntyi sotilasjuntan jälkeisessä Argentiinassa, kun diktatuurin aikana kuolleiden, kidutettujen ja kadonneiden sukulaiset vaativat sotilasjuntan entisille jäsenille tuomioita protestoimalla heidän kotiovillaan. Lue lisää Wikipediassa.

26 “Parhaimpien hallinto” on Pablo Iglesiasin loppuvuodesta 2014 käyttämä ilmaus Podemosin tavoitteesta. Kontekstina lausahdukselle oli puolueen sisäisten osallistumisen mekanismien sulkeutuminesta käytävä debatti ja siksi “parhaimpien” samaistuminen puolueen medianäkyvyyttä nauttiviin ydinhahmoihin sekä puolueen ulkopuolelta kutsuttuihin eri alojen ammattilaisiin. Ongelmallisena näyttäytyi, ja yhä näyttäytyy, etteivät näistä kummatkaan tule laajojen kollektiivisten prosessien kontrolloimiksi vaan valinta tapahtuu, suomalaisittain sanoen, hyväveliverkoston periaatteiden mukaisesti.

1 Comment

Comments are closed.