Hyvää hallitsemattomuutta ja iloista vastavallan vuotta!

Manifestacion2-970x300

Kun Espanjassa järjestettiin eduskuntavaalit muutama kuukausi kansannousu 15M:n jälkeen syksyllä 2011, oli äänestämättömyys huipussaan. Diktaattori Francon perinnettä monarkistisessa demokratiassa jatkava konservatiivipopulistinen Partido Popular voitti. Neljä vuotta myöhemmin moni vuoden 2011 kansannousuun osallistunut kampanjoi äänestämättä jättämisen sijaan strategista ääntä Podemosille, joka on luvannut tehdä lopun Espanjan syvään juurtuneesta kaksipuoluejärjestelmästä. Osan muutosäänistä on onnistunut kaappaamaan sittemmin pelikentälle astellut Ciudadanos, jonka retoriikka kääntää 15M:n kumouksellisen vaatimuksen kansallisen yhtenäisyyden projektiksi. Tuloksena Espanjan viime sunnuntain eduskuntavaalien neljä suurinta, pienimmästä suurimpaan, olivat Ciudadanos, Podemos, PSOE, Partido Popular.

Parresian ystävien iloksi ja strategistien hämmästykseksi uusliberalismia äidinmaitonaan imenyt, yksityiskouluissa kasvatettu, poliittisen eliitin vastauksena Podemosiin syntynyt Ciudadanos paljasti korttinsa vaalien aattona. Puolueen puheenjohtaja Albert Rivera ilmoitti asettuvansa tarvittaessa tukemaan Partido Popularin johtamaa oikeistohallitusta. Kun 15M:n jälkeiset liikkeet muutamassa näyttävässä tempauksessa vielä iskivät yhtä lailla niin PSOE:ta ja PP:tä kuin “uuden politiikan” lippua kantanutta Ciudadanosia vastaan, oranssin puolueen tulos lässähti yli puolet suuremmista ennusteista vain 40 kansanedustajaan.

Vallankumouksen työkalusta uudeksi vasemmistoksi kauhtunut Podemos saavutti 69 edustajistopaikkaa. Kolmen Podemosta tukemaan rientäneen paikallisen vaalilistan – En Comú Podem, Compromís Podemos ja En Marea – ja ennen muuta Barcelonan pormestari Ada Colaun panos merkitsi yli puolta violetin puolueen äänistä. Yksin “virallinen Podemos” olisi jäänyt Ciudadanosin äänimäärän alle, ja vaaleja edeltäneiden neuvottelujen onnistuessa se olisi joidenkin laskelmien mukaan voinut olla jopa maan toinen voima heti Partido Popularin jälkeen. Podemosin keskusjohdon tulisi osata vetää tästä johtopäätöksensä, mutta valitettavasti sen strateginen sulkeutuminen näyttää syvenevän päivä päivältä.

Vaalien selkein jakolinja on joka tapauksessa vanha–uusi. Espanjan edustuksellisuuden kriisin syvyydestä kertoo, että kaksi uutta puoluetta ylsivät ensimmäisissä vaaleissaan 109 paikkaan – vaalijärjestelmässä, joka on luotu hyödyttämään kaksipuoluemallia ja joka vain yhden prosenttiyksikön kannatuserosta huolimatta antoi PSOE:lle 30 paikkaa enemmän kuin Podemosille. Kaksipuoluejärjestelmän kuolema ei ole koittanut vielä.

Sosiaalidemokraattinen PSOE ylsi 90 edustajistopaikkaan. Kuten puolueen puheenjohtaja Pedro Sánchez totesi vaalipuheessaan, tällä tuloksella “PSOE teki historiaa.” Koskaan aiemmin ei puolue ole saavuttanut yhtä huonoa tulosta. Konservatiivipopulistinen Partido Popular selvisi ensimmäiseksi 123 kansanedustajalla, huolimatta korruptioskandaalien täyteisestä hallituskaudesta ja syvimmästä lamasta sitten 1970-luvun. Numeerinen voitto ei ole poliittisessa mielessä lainkaan selvä. Yhteensä PP ja PSOE hävisivät 83 edustajistopaikkaa suhteessa vuoden 2011 vaaleihin, joiden aikaan Podemos ja Ciudadanos eivät olleet olemassa.

Ehdottomaan enemmistöön vaaditaan Espanjan parlamentissa 176 edustajaa, mutta Partido Popular + Ciudadanos = 163 ja PSOE + Podemos + IU = 161. Angela Merkelin ja Mario Draghin harmiksi hallituksen muodostaminen kaksipuoluejärjestelmään pohjautuvassa maassa näyttää lähes mahdottomalta. Euroeliitin toivoma joululahja on tietenkin Große Koalition, mutta se merkitsisi itsemurhaa sosiaalidemokraateille ja saattohoidon seuraavaa vaihetta kaksipuoluejärjestelmälle. Partido Popular ei viime hallituskauden jälkeen enää löydä pienpuolueista ystäviä hallitustaan tukemaan. PSOE ei sekään pääse helpolla mikäli edes rohkenee yrittää: neuvottelut törmäisivät ennen alkuaan kysymykseen Katalonian, Valencian, Galician ja Baskimaan alueellisesta itsemääräämisoikeudesta ja kansanäänestyksestä.

Tämä jakolinja keskusta–periferia on, Espanjan mutkikkaan alueellisen hallinnan ja kamppailujen historian johdosta, toinen vaalien osoittamista avainkysymyksistä. Kiitos periferiasta keskusjohdon apuun tulleiden tovereidensa Podemos on vihdoin hyväksynyt kysymyksen merkityksen niin katalonialaiselle En Comú Podemille, valencialaiselle Compromís Podemosille, galicialaiselle En Marealle kuin Baskimaan äänestäjäkunnalleenkin. Se on asettunut julkisesti kansanäänestysten kannalle, mutta ei silti kykene muodostamaan hallitusta pienpuolueiden kanssa.

Mikä siis on arvauksemme hallituksesta? Epätodennäköisemmästä todennäköisempään: Troikan painostama Große Koalition, pakotettua euroteknokratiaa neuvottelujen epäonnistuessa, tai uudet vaalit maaliskuussa.

Odotamme jälkimmäistä yhdessä muiden kanssa, huulillamme yksi sana: hallitsemattomuus. Arvioista pelokkaimmat näkevät Espanjan kahden vuoden takaisena Kreikkana – mutta Espanjaa erottaa itäisestä kärsimyssisarestaan 15M:n voima, joka ei vielä ole haihtunut liikkeiden jäsenistä. Me, jotka elämme ja teemme politiikkaa liikkeissä, emme sure parlamentaarista hallitsemattomuutta. Nähdäksemme vuosi alkaa hyvin: liikkeiden merkitys puolueiden painostamisessa ja äänien organisoinnissa kasvaa entisestään. On hämmennys suuri taivaan alla, ja niille, jotka ovat oppineet elämään ja taistelemaan konfliktin sydämessä, tilanne on erinomainen.

Espanjan vaalien suurin voittaja ei ole Partido Popular eikä Podemos. Näiden vaalien voitto kuuluu Podemosin keskushallintoa kohti moninaisuutta pakottaneille perifeerisille vaalilistoille ja sille vastavaltana toimiville liikkeille. Siksi toivotamme tämän vuoden juhlina hyvää hallitsemattomuutta ja iloista vastavallan vuotta!

Lotta Tenhunen & Mikael Brunila